LeKin hurja kiri toi pisteen – RoKi juhli jatkoajalla

MESTIS / Kuvakooste
Lempäälän Kisa kiri ilman maalivahtia pelatessaan kolmen maalin takaa tasoihin ottelussa RoKia vastaan. LeKi joutui kuitenkin lopulta pettymään Olli-Matti Järvelän lauottua RoKin voittoon jatkoajan toisella minuutilla. Lopputulos Lempäälässä 3−4 (JA).
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue luisteli kentälle savukoneen saattelemana.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKi aloitti ottelun vahvasti, mutta Mestis-debyyttiään pelannut Tommi Ronkainen venyi kiekon tielle.
Kuva © Jarno Hietanen
Vierailijat iskivät avauserässä kiekon kahdesti ohi Miroslav Svobodan.
Kuva © Jarno Hietanen
Rovaniemeläisten tiivis puolustuspelaaminen aiheutti pitkään ongelmia LeKille.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisen erän lopussa ottelu näytti jo ratkeavan Henri Joki-Erkkilän iskettyä taululle 0−3-lukemat.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue heräsi mukaan kamppailuun Sami Laakson maalineduskahakan innoittamana.
Kuva © Jarno Hietanen
Patrik Puistola tulitti lukemiksi 1−3.
Kuva © Jarno Hietanen
Santeri Vuoti nosti kahdella maalillaan LeKin tasoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Jatkoajalla vierailijat olivat selvästi aktiivisempia.
Kuva © Jarno Hietanen
Olli-Matti Järvelä nousi vierailijoiden sankariksi jatkoaikaosumallaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Ronkainen keräsi debyytissään voiton lisäksi 35 torjuntaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös