KeuPalla onnistunut ryöstöretki – LeKi taipui voittolaukauksilla

MESTIS / Kuvakooste
Lempäälään vieraaksi saapunut KeuPa HT lähti tosissaan haastamaan sarjakakkosta LeKiä. Vauhdikas kamppailu venyi aina voittolaukauksille asti, jossa sankarin rooliin nousi kaikki LeKin yritykset pysäyttänyt Paavo Hölsä. Lopputulos 4-5 (VL).
Kuva © Jarno Hietanen
KeuPa sai otteluun lentävän lähdön Kasperi Nuton iskettyä vieraat johtoon ottelun kolmannella minuutilla.
Kuva © Jarno Hietanen
Niko Lahtinen vastasi LeKin tasoituksesta.
Kuva © Jarno Hietanen
Ensimmäisen erän päätöslukemat 1-2 syntyivät Jani Siekkisen iskemänä.
Kuva © Jarno Hietanen
KeuPan vahvat otteet jatkuivat toisessa erässä Janne Kumpulaisen iskettyä vieraiden kolmannen osuman.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun puolivälissä LeKin Kimmo Rautiainen venyi alivoimalla huippupelastukseen.
Kuva © Jarno Hietanen
Torjunnan jälkeisestä vastahyökkäyksestä Niko Lahtinen kavensi ottelun 2-3-lukemiin.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannessa erässä vääntö oli tiukkaa.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKi haki pitkään tasoitusta ja lopulta Aleksi Mäkelä laukoi alivoimalla ottelun 4-4-lukemiin.
Kuva © Jarno Hietanen
Jatkoajan alkua odoteltiin rauhallisena.
Kuva © Jarno Hietanen
Voittolaukauskilpailussa Paavo Hölsä venyi komeisiin torjuntoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Voitto-osumasta vastasi illan toisella maalillaan Sakari Turtiainen.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun päätyttyä vieraat pääsivät huudattamaan paikalle saapuneita kannattajiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös