Mestiksen kärkikamppailu päättyi LeKin juhliin – Hermes taipui voittolaukauksilla

MESTIS / Kuvakooste
Lempäälässä Mestiksen kärkipaikkoja miehittävät Hermes ja LeKi tarjosivat kotiyleisölle melkoisen jännitysnäytelmän. Ottelun ratkaisu venyi aina voittolaukauskilpailuun asti, jossa sankariksi nousi kolmella onnistumisellaan LeKin Kristian Tanus. Lopputulos 5-4 (VL).
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelu alkoi vauhdikkaasti.
Kuva © Jarno Hietanen
Hermeksen Nico Joki loukkaantui Tommi Välimaan taklauksesta.
Kuva © Jarno Hietanen
Hermes kosti Välimaan taklauksen iskemällä nopeaan tahtiin kaksi osumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Aleksi Nikon upean maskipelaamisen ansiosta Samuel Sikstus pääsi ampumaan ensimmäisen erän loppulukemiksi 1-3.
Kuva © Jarno Hietanen
Juuri ennen ottelun puoliväliä Samuel Jukuri piipahti yhden vaihdon ajaksi pukukopin puolella.
Kuva © Jarno Hietanen
Janne Seppänen nosti osumallaan ottelun tasoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKillä oli pari huippupaikkaa iskeä erässä johto-osuma, mutta erätauolle siirryttiin 3-3-lukemissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Juniorit valtasivat erätauolla kaukalon.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannen erän puolivälissä LeKin painostus toi viimein johtomaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi Saku Kivisen tasoitettua ottelun seuraavassa vaihdossa.
Kuva © Jarno Hietanen
Jatkoajalla Hermeksen puolustus joutui rikkomaan, mutta kotijoukkue ei pystynyt hyödyntämään tilanteesta seurannutta ylivoimaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Voittolaukauskilpailussa illan sankariksi nousi kolmesti onnistunut Kristian Tanus.
Kuva © Jarno Hietanen
5-4-voitolla LeKi nousi pisteen päähän sarjaa johtavasta Hermeksestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös