Kiekko-Espoo jatkaa tappioitta - tällä kertaa jalkoihin jäi TUTO

MESTIS / Kuvakooste
Viime perjantaina 9-2 voiton Turusta hakenut Kiekko-Espoo sai vieraakseen TUTOn, joka haki revanssia viime kohtaamisesta. Tasainen ottelu, joka olisi voinut päättyä kumman tahansa voittoon, ratkesi lopulta espoolaisten hyväksi.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Arto Laatikainen palasi tällä kaudella kasvattajaseuraansa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Ottelua oli kulunut 3:34 kun TUTOn Aleksi Poikolalle merkattiin ottelun avausmaali.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Kokemus näkyi maalin edessä kun Kurtis McLean toi Kiekko-Espoon tasoihin.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Ottelun tasoittanut Mclean on pelannut myös vastustajajoukkue TUTOssa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Kiekko-Espoo tuli ensimmäisessä erässä tasoihin ja ohi kun Niki Kaila pääsi yllättämään vieraat alivoimalla.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Ottelu tarjosi yleisölle vauhdikasta Mestis-kiekkoa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Kotijoukkue pääsi yrittämään ylivoimalla vielä ensimmäisen erän lopussa, mutta tällä kertaa ei onnistanut.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Kiekko-Espoon Aku Alho murtautumassa lähietäisyydelle.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Ajoittain jälkitilanteissa nähtiin myös nahistelua.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Kiekko-Espoon jäähy kostautui kun Juho Mäkelä toi turkulaiset tasoihin toisessa erässä.
Kuva © Joonas Kämäräinen
TUTOn Mikko Laine koki Kiekko-Espoon Erno Hopposen taklausvoiman.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Kurtis McLean on voittanut aloituksia suurella prosentilla kauden ensimmäisissä otteluissa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Kummankin joukkueen kovasta yrityksestä huolimatta ottelu eteni jatkoajalle.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Maalinedushässäkästä kiekon verkkoon laittanut Erik Autio keräsi onnittelut.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Tuomaristo tarkasti osuman vielä videolta ja lopulta kotijoukkue pääsi juhlimaan kauden kolmatta voittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös