Ketterälle kolmannen finaalipelin voitto Espoossa erikoisella maalilla

MESTIS / Kuvakooste
Espoossa pelattiin Mestis-finaaleja ennätyksellisen yli 5000 katsojan seuratessa peliä. Ketterä meni kahdessa ensimmäisessä erässä 0−2-johtoon. Kolmannen erän lopussa Tommi Huhtala toi kahdella osumallaan Kiekko-Espoon tasoihin. Tiukka ja tasainen peli eteni jo toiseen jatkoerään, missä Espoon Sakari Turtiainen lähetti kiekon omaa maalia kohti Ketterän siirretyn rangaistuksen aikana. Ketterälle voitto 2−3.
Kuva © Juha Alamäki
Elmeri Kaksonen laukoi Ketterän ensimmäisen maalin kuudennella minuutilla.
Kuva © Juha Alamäki
Mikko Haaparannalle ja Samu Tuomaalalle kirjattiin syöttöpisteet avausmaaliin.
Kuva © Juha Alamäki
Ketterän kannattajia oli paljon paikalla.
Kuva © Juha Alamäki
Tiukassa ja tasaisessa pelissä jokainen tilanne pelattiin vihellykseen asti.
Kuva © Juha Alamäki
Ketterän maalilla Severi Auvinen torjui 29 kertaa.
Kuva © Juha Alamäki
Aleksi SInkkonen laukoi neljä kertaa.
Kuva © Juha Alamäki
Waltteri Ignatjewille kertyi pelissä 23 torjuntaa.
Kuva © Juha Alamäki
Tommi Huhtala tekemässä maskia maalin edustalla.
Kuva © Juha Alamäki
Päätuomarinkin joutui erotustehtäviin.
Kuva © Juha Alamäki
Huhtala teki Kiekko-Espoon ensimmäisen maalin vasta kolmannen erän lopussa.
Kuva © Juha Alamäki
Helpottunut Kiekko-Espoo juhli avausmaalia.
Kuva © Juha Alamäki
Pari minuuttia edellisestä ja Huhtala toi Kiekko-Espoon tasoihin.
Kuva © Juha Alamäki
Kamppailu oli kovaa ja molemmilla maaleilla oli aika-ajoin ruuhkaa.
Kuva © Juha Alamäki
Loppua kohden jokaisen tilanteen jälkeen oli jälkipeliä.
Kuva © Juha Alamäki
Tuomareille riitti töitä kiihkeässä kamppailussa.
Kuva © Juha Alamäki
Ensimmäisessä jatkoerässä molemmilla joukkueilla oli tilaisuutensa. Olli Iisakka kiersi Ketterä-puolustuksen.
Kuva © Juha Alamäki
Pelissä nähtiin paljon erikoisia tilanteita. Nuori Roope Turunen pitää konkari Huhtalaa aloillaan.
Kuva © Juha Alamäki
Jatkoerissä ei annettu tuumaakaan periksi. Julius Rantaeskola yrittää päästä Valtteri Jeskasta karkuun.
Kuva © Juha Alamäki
Peli eteni toiseen jatkoerään. Epäonnisesti Sakari Turtiainen lähetti kiekon omaan tyhjään maaliin Ketterän siirretyn rangaistuksen aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös