Mestiskauden avaus Keuruulla

MESTIS / Kuvakooste
KeuPa pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa Kokkolan Hermestä vastaan Keuruun uusitussa hallissa. Ottelun voitti kotijoukkue 4-3 jännittävien vaiheitten jälkeen. Ottelu olikin hyvätasoinen ja vauhdikas.
Ottelun avausmaaliin ei Hermeksen maalivahti Heikkisellä ollut mitään sanomista. Joni Piipponen pääsi ohjaamaan lähietäisyydeltä Jesse Pelamon mainiosta tarjoilusta.
Piipponen osoittikin tuuletuksessaan huomion syötön antajaan.
Piipposen tuuletus kertoi avausmaalin merkityksestä.
Atte Mäkisen maskipelaaminen ei auttanut tämän laukauksen painuessa yli KeuPan maalin.
Hermeksen vaihtoaitiosta löytyi jääkiekkoa seuraaville tuttu kasvo.
Janne Väyrynen viimeisteli ottelun toisen maalin onnekkaalla pompulla.
Onnekastakin maalia tuuletettiin antaumuksella.
Hermeksen vaihtopenkillä mietittiin ottelun kehnoa alkua.
Liukas Justus Mikkonen iski KeuPan kolmannen maalin heti toisen erän alkuun.
Mikkosen maalia jouduttiin tarkastelemaan videolta.
Janne Kettusen maali toisessa erässä jäi ottelun voittomaaliksi.
Juho Koivusaari onnistui hienosti alivoimaspesialistina KeuPan toisen erän jäähysuman aikana.
Keuruun halli oli saanut uudet istuimet, mutta uusi lämmityslaitteisto ei ollut vielä toiminnassa.
KeuPan puolustajat joutuivat jännittämään Hermeksen tiukkaa lopputaistelua.
Valtteri Kakkonen osallistui mallikkaan puolustuspelaamisen lisäksi useisiin kahinoihin.
Tunteet kuumenivatkin ottelun lopulla ja varsinkin vieraitten Henri Limma oli usein Kakkosen taisteluparina.
KeuPaan tryoutin kautta sopimuksen saanut Atro Leppänen esitti läpi ottelun mallikkaita otteita.
KeuPan valmentaja Niko Eronen ihmetteli tuomarien epätasaista toimintaa.
Hermes sai viimeiseen erään hyvän otteen, joka ei aivan riittänyt tasoitusmaaliin.
Nico Viksten KeuPan maalilla palkittiin kotijoukkueen parhaana. Hänelle kertyi ottelun aikana 23 torjuntaa.
Viksten olikin lopun juhlittu sankari. Hän selvisi kolmannen erän ilotuliksesta hienosti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös