RoKi haki ensimmäisen kiinnityksen välieräsarjassa Imatralla
Ketterän ja RoKin ensimmäinen välieräkohtaaminen ei jättänyt ketään yli tuhatpäisestä imatralaisyleisöstä kylmäksi, vaikka vierailijat vievätkin fyysisen ja vauhdikkaan ensikohtaamisen lukemin 4−2.

Fyysiset otteet näkyivät heti ottelun alusta lähtien.

Ketterän yritykset jäivät vajaiksi ensimmäisessä erässä.

Vierasjoukkue otti johtoaseman kuuden minuutin kohdalla saaden lappilaisfanit riemuitsemaan.

Laidan tuntumassakin mailat viuhuivat tiuhaan tahtiin ja kuvaajien piti olla myös tarkkana.

Samu Tuomaala pääsi yrittämään rangaistuslaukausta ensimmäisessä erässä, mutta Suni esti yrityksen varmoin ottein.

Toiseen erään lähdettiin vähintään yhtä kovalla latauksella.

Jarkko Harjula puhalteli turhautuneena missatun läpiajon jälkeen.

Jere-Matias Alanen iski RoKin 2−0 johtoon toisen erän puolivälissä.

Ketterä sai vielä vaarallisen pyörityksen erän loppuminuutilla, mutta keltapaidat kestivät rynnistyksen.

Kolmas erä ehti vanheta vain puoli minuuttia kun Väinö Liikonen toi kotijoukkueen taululle ja tilanteeksi 1−2.

Ketterä tuuletti jo muutamia minuutteja myöhemmin toista osumaa, mutta maali hylättiin pitkän videotarkastelun jälkeen.

Pillin viheltäessä kiekon pelaaminen loppui, mutta useasti kamppailu jatkui pystypainin merkeissä.

RoKin äänekäs vaihtopenkki hiljeni aina kun Maso Lehtonen puhui.

Joukkueiden vaihtopenkkien välillä käytiin myös tiivistä keskustelua.

Ketterä sai tasoitusmaalinsa Jere Vertasen toimesta.

Saku Kivisen laukaus heilutti Severi Auvisen maalin verkkoa kuusi minuuttia ennen summeria.

Ketterä koitti kaikki temput, muttei onnistunut ohittamaan Sunia enää viimeisillä minuuteilla.

Saku Kivinen juhli Aleksi Kenttämaan iskettyä viimeisen sinetin tyhjään maaliin.

Miika Tiihosen peli-ilme säilyi varmasti läpi yön, ja joukkueet kohtaavat heti toistamiseen tänään lauantaina klo 17:00.
Kaikki kuvakoosteet
Kanada juhli MM-kultaa Nokia-areenassa
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 8:30
Latvia juhli Nokia-areenan jäällä MM-pronssia
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 20:02
Saksa juhli finaalipaikkaa – Yhdysvalloille karvas jatkoaikatappio
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 0:10
Latvian kannattajat joutuivat pettymään – Kanada marssi jälleen finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 18:59
- 1 / 1279
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Tiffels laukoo Saksan finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 21:12
Leijonasankarin viimeiset kiitokset
MAAJOUKKUE | 25.5.2023 23:47
Yhdysvallat lohkovoittoon!
MAAJOUKKUE | 23.5.2023 19:31
Timanttikuva: Ja täältä yläkertaan
MAAJOUKKUE | 19.5.2023 16:03
Timanttikuva: Voittajafiilis
MAAJOUKKUE | 16.5.2023 23:38
- 1 / 121
- ››
Lue myös
Uutinen
TUTOn joukkue jo lähes valmiina, Imatralla pelaajaliikennettä sisään ja ulos
MESTIS | 27.5.2023 18:34
Uutinen
Mestiksessä pakit solmivat sopimuksia, Hermes-kapteeni päättää uransa
MESTIS | 23.5.2023 10:57
Uutinen
Ketterä värväsi veskarin pudotuspelivastustajaltaan, nuoria pelaajia myös Joensuuhun ja Kokkolaan
MESTIS | 16.5.2023 8:05
Uutinen
Mestiksessä vilkas uutispäivä – Ketterä julkaisi joukkueensa rungon
MESTIS | 11.5.2023 19:06
Artikkeli
Mestis-välierät: Samu Tuomaala toi Ketterän tasoihin, Kiekko-Espoolle toinen voitto Waltteri Ignatjewin nollapelillä
MESTIS | 8.4.2023 20:21