Kiekko-Espoo joutui taipumaan Mestis-finaalien toisessa ottelussa
Imatralla pelattua Mestisfinaalien toista näytöstä värittivät lukuisat taklaukset sekä jälleen kerran tiukassa olevat maalit. Ottelussa koettiin myös pelottava hetki jälkitilanteen nahistelusta, jonka johdosta Jesse Viskari menetti hetkellisesti tajuntansa. Tiukan väännön voittajana selvisi kotijoukkue lukemin 2−1.

Ottelun maalinedustilanteet olivat tiukkaa painia alusta loppuun.

Aleksi Sinkkonen lennokkaana toisen pään maalilla.

Näytös veti OmaSP areenan lehtereille 1170 henkeä.

Ketterä työnsi ensimmäisen maalin laittomin keinoin.

Hetkeä myöhemmin verkko heilui Mikko Haaparannan toimesta.

Kiekko-Espoon vaarallinen ylivoima pääsi pyörittämään useaan otteeseen, mutta isännät kestivät erikoistilanteet.

Välillä mailat viuhuivat laittoman korkealla.

Waltteri Ignatjew nollasi tyylikkäästi Jesse Liuksialan yrityksen, ja piti vierasjoukkueen iskuetäisyydellä.

Ottelun voittomaaliksi jäi Hannes Häkkilän 2−1-osuma.

Tommi Huhtala koki kovia puolustuspäässä ja joutui hetken tuumimaan koordinaatteja.

Ottelussa nähtiin paljon vihellyksen jälkeisiä painitilanteita, eivätkä tuomarit ehtineet joka kerralla väliin.

Janne Kettunen otti henkistä yliotetta Rasmus Ruususesta.

Vihellyksen jälkeisen pystypainin seurauksena Jesse Viskari löi paljaan päänsä jäähän ja menetti hetkellisesti tajuntansa. Joukkuetoverit toimittivat miehen kaukalon laidalle, josta ammattilaiset jatkoivat hoitotoimenpiteitä.

Tilanne veti koko hallin vakavaksi.

Kiekko-Espoon loppuhetkien rynnistys ei tuottanut tulosta, vaan otteluvoitot tasoittuivat tilanteeseen 1−1.

Kipeätkään iskut eivät hyydyttäneet Henry Karjalaisen hymyä ottelun loputtua.
Kaikki kuvakoosteet
Kanada juhli MM-kultaa Nokia-areenassa
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 8:30
Latvia juhli Nokia-areenan jäällä MM-pronssia
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 20:02
Saksa juhli finaalipaikkaa – Yhdysvalloille karvas jatkoaikatappio
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 0:10
Latvian kannattajat joutuivat pettymään – Kanada marssi jälleen finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 18:59
- 1 / 1279
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Tiffels laukoo Saksan finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 21:12
Leijonasankarin viimeiset kiitokset
MAAJOUKKUE | 25.5.2023 23:47
Yhdysvallat lohkovoittoon!
MAAJOUKKUE | 23.5.2023 19:31
Timanttikuva: Ja täältä yläkertaan
MAAJOUKKUE | 19.5.2023 16:03
Timanttikuva: Voittajafiilis
MAAJOUKKUE | 16.5.2023 23:38
- 1 / 121
- ››
Lue myös
Uutinen
Heikkinen syötteli Ketterän kumoon – Kiekko-Espoo tasoitti finaalisarjan
MESTIS | 24.4.2023 21:35
Uutinen
Video: Mestis-finaaleissa uskomaton tilanne − Kiekko-Espoo teki oman maalin jatkoerässä ennätysyleisön edessä
MESTIS | 22.4.2023 20:56
Haastattelu
Nollapelin pelannut Waltteri Ignatjew ei hämmentynyt ilmaveiviyrityksestä: "Olisi tullut kuittailua"
MESTIS | 18.4.2023 23:11
Artikkeli
Mestis-finaalit: Pystyykö triplamestari Ketterä horjuttamaan espoolaisten marssia kohti mestaruutta?
MESTIS | 18.4.2023 10:00