Avauserän ylivoimaosumat toivat TUTOlle pisteet Hakametsästä

MESTIS / Kuvakooste
Mestiksen häntäpään kamppailussa KOOVEE taipui kotikentällään TUTOlle lukemin 1–3. Ottelun ratkaisuhetket nähtiin jo avauserässä, kun Tino Siren ja Alexander Nikulin iskivät ylivoimamaaleillaan vieraat kahden maalin karkumatkalle.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue hallitsi lievästi avauserää.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun avausmaali syntyi TUTOn illan ensimmäisellä ylivoimalla.
Kuva © Jarno Hietanen
Maalintekijänä Tino Siren.
Kuva © Jarno Hietanen
Tamperelaisilla oli omat paikkansa, mutta tulosta ei syntynyt.
Kuva © Jarno Hietanen
Jere Huhtamaa oli TUTOn maalilla hyvässä torjuntavireessä.
Kuva © Jarno Hietanen
Alexander Nikulin iski ylivoimalla erän loppulukemiksi 0–2.
Kuva © Jarno Hietanen
Toinen erä alkoi tasaisissa merkeissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Erän edetessä vierailijat nappasivat kiekonhallintaa yhä enemmän itselleen.
Kuva © Jarno Hietanen
Tarkan maalivahtipelin myötä toisessa erässä ei nähty lisäosumia.
Kuva © Jarno Hietanen
Päätöserä eteni tasaisemmissa merkeissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkueen valmennus ei ollut aivan tyytyväinen illan tuomarilinjaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Valtteri Virtanen viimeisteli ottelun lopullisesti ratkaisseen 0-3-osuman.
Kuva © Jarno Hietanen
Loppusummerin soitua varmoja torjuntoja esittänyt Huhtamaa sai pelaajistolta ansaitut onnittelut.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös