Vili-Jesper Koivula johti kypärätempullaan KOOVEEn kotivoittoon
Mestiksen karsintasarjan kuudennella ottelukierroksella KOOVEE onnistui kaatamaan SaPKon niukin 5–4-lukemin. Tamperelaisten ykkösnimeksi nousi kolmesti maalinteossa onnistunut Vili-Jesper Koivula.

Vierailijat astelivat keskittyneen näköisenä kohti kaukaloa.

Ottelu alkoi KOOVEEn tahdissa.

Vili-Jesper Koivula vei kuuden minuutin kohdalla tamperelaiset jo 2–0-johtoon.

Erän edetessä nähtiin muutamia kunnon taklauksia.

Reima-Ville Roosin torjuntojen myötä erätauolle siirryttiin KOOVEEn johto-asemassa.

Krisztian Nagy ja Jyry Kortelainen suunnittelivat vaihtoaitiossa uusia kuvioita.

Toinen erä alkoi KOOVEEn tahdissa.

Tamperelaiset siirtyivät 3–0-johtoon Jakub Kosin illan toisella osumalla.

Vieralijat löivät vahvasti painetta KOOVEEn maalille.

Hyvistä tilanteista huolimatta toisessa erässä ei nähty enää lisäosumia.

Kalle Matikainen nosti vierailijat jo maalin päähän.

SaPK pääsi päätöserässä uudelleen maalin päähän.

Vierailijoiden olivat pariin otteeseen lähellä tasoitusosumaa.

Illan seuraava maali syntyi hieman yllättäen kotijoukkueen toimesta.

Osuma oli Koivulalle jo illan kolmas.

Loppusummerin soitua tamperelaiset pääsivät juhlimaan 5–4-kotivoittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Sport voimaton energisen Tapparan edessä − kolmas kohtaaminen, kolmas tappio
LIIGA | 2.12.2023 21:24
Sport vei lännen ja idän välisen ottelun
LIIGA | 1.12.2023 22:40
HIFK:n tappioputki päätökseen − Etelä jälleen pohjoista vahvempi
LIIGA | 1.12.2023 22:19
HPK oli sarjakärki-Ilvekselle yllättävän sitkeä pala purtavaksi
LIIGA | 30.11.2023 23:07
- 1 / 1310
- ››
Muut timanttikuvat
Ketterän numero 44 nousi kattoon
MESTIS | 2.12.2023 18:16
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
- 1 / 125
- ››
Lue myös
Artikkeli
Mestis-viikko: Kajaanissa Selänteiden ilta, sarjan häntäpää tiivistyi
MESTIS | 27.11.2023 7:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Kiekko-Espoolla synkkä vaihe, TUTO-valmentaja Jonne Virtaselle lätkäistiin toimintakielto
MESTIS | 6.11.2023 6:30
Artikkeli
Mestis-viikko: Yleisöennätys, maali omalta siniviivalta ja Liiga-unelmia, lokakuu käyntiin IPK:n komennossa
MESTIS | 9.10.2023 6:00
Uutinen
Video: Maali omalta siniviivalta − KOOVEEn Jeremi Wehmas kiskaisi erikoisen osuman
MESTIS | 4.10.2023 21:13