Peliittojen pirteä esitys toi vierasvoiton Hakametsästä

MESTIS / Kuvakooste
KOOVEE joutui taipumaan kotikaukalossaan Peliitoille lukemin 3-5. Vierailijoiden parhaimmistoon nousivat 31 torjuntaa tililleen kerännyt Mikael Petro sekä kahdesti maalinteossa onnistunut Markus Lahtinen.
Kuva © Jarno Hietanen
Lämmittelyjen aikana oli aikaa kikkojen harjoitteluun.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun alkaessa ilmeet vakavoituivat.
Kuva © Jarno Hietanen
KOOVEE hallitsi lievästi ottelun alkuhetkiä.
Kuva © Jarno Hietanen
Mikael Petro oli kuitenkin Peliittojen maalilla tarkkana.
Kuva © Jarno Hietanen
Markus Lahtinen iski ylivoimalla avauserän loppulukemiksi 0-1.
Kuva © Jarno Hietanen
Vierailijat heiluttivat verkkoa myös illan toisella ylivoimallaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Maalintekijänä kunnostautui Aleksi Honkanen.
Kuva © Jarno Hietanen
KOOVEEN Eppu Varjamo nosti kotijoukkueen tasoihin kahdella maalillaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelu oli jo kääntyä kotijoukkueen hyväksi, mutta Mikael Petro piti torjunnoillaan Peliitat mukana kamppailussa.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannessa erässä maalille molemmille maaleille ajettiin innolla.
Kuva © Jarno Hietanen
KOOVEE oli painosti hetkittäin vahvasti, mutta tulosta ei päätöserässä syntynyt.
Kuva © Jarno Hietanen
Peliitat sen sijaan käyttivät tilaisuutensa ja lopulta tulostaululla komeilivat 3-5-lukemat.
Kuva © Jarno Hietanen
Vierasvoitto maistui Peliittojen pelaajistolle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös