KeuPa vei pisteet Hakametsästä – KOOVEE taipui maalikarkeloissa

MESTIS / Kuvakooste
Hakametsän keskiviikkoillassa nähtiin melkoinen ilotulitus KOOVEEN ja KeuPa HT:n iskettyä peräti 12 osumaa. Illan tehomiehiksi nousivat neljällä syöttöä kerännyt Janne Kumpulainen sekä pisteet 2+1 kerännyt Janne Kettunen. Lopputulos Tampereella 5-7.
Kuva © Jarno Hietanen
Ensimmäiset viitteet illan maalijuhlista nähtiin jo ottelun toisella peliminuutilla.
Kuva © Jarno Hietanen
KOOVEE karkasi ottelussa johtoon neljään eri otteeseen.
Kuva © Jarno Hietanen
KeuPa löi innolla painetta kotijoukkueen puolustajiin.
Kuva © Jarno Hietanen
Janne Väyrynen tuuletti vieraiden illan ensimmäistä osumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
KeuPa siirtyi ottelussa ensi kertaa johtoon Oula Kuuren 3-2-osumalla.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisessa erässä nähtiin useampia maalivahtiin törmäilyjä.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisen erän puolivälissä KOOVEE nousi kahdella nopealla osumalla uudelleen johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Mainoskatkolla pyyhittiin hiet kasvoilta.
Kuva © Jarno Hietanen
Illan tuomaristo selvitteli pitkään Joni Piipposen päähän osunutta kontaktia, mutta jäähyjä ei tilanteesta tuomittu.
Kuva © Jarno Hietanen
KeuPan päävalmentaja kertoi tuomaristolle rauhallisesti oman näkemyksensä tilanteesta.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisen erän loppuhetkillä Sakari Turtiainen tuuletti iskemäänsä 5-5-tasoitusta.
Kuva © Jarno Hietanen
Tilanteita syntyi molempiin päihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannessa erässä vääntö oli tuimaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Lopulta Janne Kettunen nousi osumallaan illan ratkaisijaksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkueen loppurynnistys päättyi kiekonmenetykseen ja tyhjiin iskettyyn 5-7-maaliin.
Kuva © Jarno Hietanen
Loppusummerin soitua KeuPa pääsi kiittämään äänekästä kannattajaryhmäänsä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös