FPS:lle kolmas perättäinen voitto – KOOVEE taipui kotikaukalossaan

MESTIS / Kuvakooste
KOOVEEn kärsi jo viidennen perättäisen tappionsa häviämällä Hakametsässä FPS:lle selvin 2-5-lukemin. Ottelun voitto-osumasta vastasi päätöserän puolivälissä ylivoimalla onnistunut Mikko Lahtela.
Kuva © Jarno Hietanen
Vierailijat astelivat keskittyneinä kohti kaukaloa.
Kuva © Jarno Hietanen
Oliver Kiljunen iski alivoimalla läpiajosta ottelun avausosuman.
Kuva © Jarno Hietanen
Avauserässä nähtiin tasaista vääntöä.
Kuva © Jarno Hietanen
Miska Ronkaisen osuman myötä erätauolle siirryttiin lukemissa 0-2.
Kuva © Jarno Hietanen
Valtteri Ilomäki loukkaantui ottelun toisessa erässä.
Kuva © Jarno Hietanen
Eetu Nieminen oli forssalaisten maalilla hyvässä torjuntavireessä.
Kuva © Jarno Hietanen
Vierailijat olivat lähellä lisäosumaa, mutta laukaus meni niukasti ohi etutolpan.
Kuva © Jarno Hietanen
Eemeli Mäki iski runkosarjan ensimmäisellä maalillaan KOOVEEn maalin päähän.
Kuva © Jarno Hietanen
Joona Veikkolan saama 2+10 minuutin jäähy herätti runsaasti keskustelua.
Kuva © Jarno Hietanen
Päätöserässä Jani Nyman iski ylivoimalla ottelun tasoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Tasoitusosuman jälkeen ottelu eteni FPS:n lievässä hallinnassa.
Kuva © Jarno Hietanen
Karri Forsblom lämmitti jutuillaan ahkerasti kotijoukkueen pelaajistoa.
Kuva © Jarno Hietanen
Sallivan tuomarilinjan johdosta peli alkoi koventua.
Kuva © Jarno Hietanen
FPS siirtyi uudelleen johtoon ylivoimalla.
Kuva © Jarno Hietanen
Voitto-osumaksi jääneen 3-2-osuman tekijänä kunnostautui Mikko Lahtela.
Kuva © Jarno Hietanen
Loppusummerin soitua FPS pääsi juhlimaan 5-2-voittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös