TUTO ajoi mestarisuosikin ahtaalle pudotuspelien avauskierroksella – Samuel Salonen nousi illan sankariksi
Jokerit voitti TUTOn kotonaan lukemin 2–1. Lähes 6000-päinen yleisö pääsi nauttimaan jännittävästä kamppailusta, josta ei tunnetta puuttunut. Ottelun ratkaisua saatiin odottaa aivan loppuhetkille saakka, sillä illan voittomaali nähtiin vasta kun pelikellossa oli jäljellä alle neljä minuuttia.

Kotijoukkue saapui jäälle Sisu Heikkerin johdolla.

Joona Korhonen kävi kiivasta keskustelua ketjukaveriensa kanssa.

Maanantai-illan kamppailua oli saapunut seuraamaan 5749 silmäparia.

Juhamatti Aaltonen sai mailasta kasvoihin, mutta verta ei tullut, vaikka mies kuinka yritti näyttää osumakohtaa tuomarille.

Samuel Salonen vei kotijoukkueen johtoon.

Aaltonen kilautti tolppaan ja kerkesi jo tuulettaa maaliaan, kunnes videotarkistuksen jälkeen huomattiin ettei kiekko käynyt maalissa.

Riku Tuomolaa alkoi jo naurattaa tuomarien viheltämät jäähyt.

Turkulaiset kampesivat tasoisin Roope Reinin osumalla.

Tunteet kuumenivat hieman maalinedustalla.

TUTOn vaihtopenkillä ei oltu tyytyväisiä tuomarien ratkaisuihin.

Niko Kivelä ajautui sanaharkkaan Otto Karvisen kanssa.

Jokerit hallitsi kolmatta erää, mutta vieraat yrittivät sinnitellä.

Salosen illan toinen osuma varmisti Jokereille ensimmäisen kiinnityksen tässä pudotuspelisarjassa.
Kaikki kuvakoosteet
Tarkkaa peliä ja loppuun romahdus: Lukko porhalsi TPS:n ohi kolmannessa erässä
LIIGA | 15.3.2025 8:00
KalPalle kapuloita rattaisiin Kouvolan perjantai-illassa
LIIGA | 15.3.2025 6:55
Vaasassa jaettiin palkintoja – Sport voittoon takaa-ajon jälkeen
LIIGA | 14.3.2025 22:58
Niko Hovinen nollasi Kärpät suurten panosten illassa
LIIGA | 14.3.2025 22:46
- 1 / 1396
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Uutinen
Mestis-kierros: Jokerit marssi suoraan eteenpäin, TUTO ensimmäisenä joukkueena kesälomille
MESTIS | 6.3.2025 21:24
Artikkeli
Mestis-puolivälierät käynnistyvät – Jokerien kovimmat haastajat tulevat itäisestä Suomesta
MESTIS | 3.3.2025 6:30
Artikkeli
Mestis-viikko: RoKi ja Jokerit täyttivät hallin kahdesti, TUTO jatkoi vahvassa vedossa
MESTIS | 21.10.2024 6:00
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: Kiekko-Espoo ja Hermes toisiin voittoihin, Hokin Myllyaho hattuili putoamispelissä
MESTIS | 15.3.2024 21:51
Uutinen
Mestis-kierros: Välierät käyntiin Helsingissä ja Iisalmessa – kotijoukkueet voittoihin
MESTIS | 12.3.2025 22:31