Tommi Ronkaisella sataprosenttinen paluu pelikentille, Kiekko-Vantaalta komea kirivoitto

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Toni Takala
Kiekko-Vantaa teki komean nousun voittoon. Tommi Ronkainen torjui nollapelin pitkän ottelutauon jälkeen. SaPKon vieraspelipainajainen jatkui Turussa. Nicolas Werbik johti ilotulitusta Joensuussa. Kiekko-Espoo ei antanut pelipaitasekoilun hämmentää tahtia.

Tommi Ronkainen torjunnat ja Batirlan Muratovin maali riittivät voittoon

Tommi Ronkaisen yli kaksi kuukautta kestänyt poissaolo ei näkynyt otteissa lainkaan. Paluu torjuntatöihin tuotti nollapelin vaisusti esiintyneestä Hermeksestä.

RoKin maalivahti Tommi Ronkaisen edellisestä ottelusta oli kulunut aikaa kymmenkunta viikkoa. Sitä on vaikea uskoa, sillä heti ensimmäisessä matsissa paluun jälkeen oli tuloksena nollapeli.

Valju ottelu sai sähköä negatiivisella tavalla toisen erän lopulla, kun Nikita Mateiko löi kyynärpäällä Miika Tiihosen kumoon. RoKi-hyökkääjä talutettiin hoidettavaksi pukukopin suojiin, Mateiko puolestaan suihkun puolelle. Täysin järjetön ja tarpeeton teko.

Erätauon yli jatkunut ylivoima tuotti lopulta maalin Batirlan Muratovin viimeistellessä 1–0. Erä eteni aaltoilevana maalilta toiselle, mutta varsinaiset laatupaikat jäivät vähiin. Paras paikka tarjoutui RoKille erän puolivälissä, kun irtokiekkoa tuikattiin miehissä pahki maaliin. Ronkainen selvitti kiperän tilanteen.

Hermes sai aivan kalkkiviivoilla lätyn maaliviivan tuntumaan, ja sitä lähemmäs se ei täysosumia päässyt.

Kiekko-Vantaa repi työvoiton vaikeuksien kautta

Kiivaasti pudotuspelipaikasta taisteleva Kiekko-Vantaa osoitti luonteensa kiistakumppani Peliittoja vastaan nousemalla 1–3-tappioasemasta jatkoaikavoittoon 4–3. Voiton takuumiehenä tehoili Roope Elimäki.

Kenties tietoisuus sarjatilanteesta sai joukkueet varovaisiksi, sillä ottelun alkupuolisko oli hivenen varovaista peliä ja tekopaikoilla ei juhlittu. Peliitat hallitsi ottelua hienokseltaan, ja vähitellen painostus alkoi kantaa hedelmää.

Toisen erän kuudennella minuutilla Juuso Heikkilä laukoi ylivoimalla kuparisen rikki, ja nelisen minuuttia myöhemmin oli isäntien ykkönen rakentamassa lisämaalia. Sergei Popovin veto B-pisteeltä yllätti Samuli Tervon Kiekko-Vantaan maalilla.

Maalit eivät kipsanneet vantaalaisia, vaan takaa-ajotilanne näytti piristävän vierailijoiden peli. Koko ottelu heräsi henkiin. Aapo Ahola toi vierailijat maalin päähän. Leo Ring palautti Peliittojen kahden maalin karkumatkan, ja jo seuraavasta hyökkäyksestä Tommi Laakso kavensi 3–2.

Kolmas erä ehti vanheta viitisen minuuttia, kun Laakson maalin alustanut Roope Elimäki tasoitti puntit. Juuso Jämsen aiheutti kotijoukkueelle ja -yleisölle lisätykytyksiä loppuhetkien jäähyilyllään, mutta pisteet oli ratkottava pitkän kaavan mukaan.

Jatkoaikaa ei ehditty pelata kuin reilu minuutti, kun Jesse Pietikäisen poikittaissyöttö tavoitti maalin edestä Eric Embrichin, jolla oli helppo työ viimeistellä voittomaali ja täydentää Kiekko-Vantaan komea takaa-ajo.

Kiekko-Vantaa sai taisteltua elintärkeät pisteet plakkariin.

Werbik jälleen Kiekko-Poikien tehotykkinä

Joensuun Kiekko-Pojat etenee kahdekan ottelun voittoputkessa, kun Iisalmen Peli-Karhut jäi jalkoihin maalein 6−3. Tšekkihyökkääjä Nicolas Werbik johti ilotulitusta kahdella maalilla ja yhdellä syöttöpisteellä.

Joensuussa kotijoukkue otti ohjat käsiinsä avauserän puolivälissä, kun Jiri Karafiat oli paikalla Miika Heiskarin laukauksen paluukiekossa. JoKP:n toisen maalin teki pistepörssin voitosta taisteleva Nicolas Werbik. IPK:n Pekka Suhonen oli ottanut hyökkäyspään rangaistuksen, jonka aikana tšekkihyökkääjä iski komean rannelaukauksen ohi Juha Jatkolan.

Jussi Tammela lisäsi kotijoukkueen johtoa alivoimaisesta hyökkäyksestä, josta hän ampui JoKP:n kolmannen maali. Werbik onnistui toistamiseen ennen erän kuudennen minuutin täyttymistä. Aaron Miller ei onnistunut läpiajossa, mutta pystyi sen jälkeen syöttämään Werbikin maalintekoon. Suhonen otti toisen hyökkäyspään rangaistuksena, tällä kertaa 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Sen aikana ei maaleja nähty, mutta IPK kavensi erän puolivälissä, kun kultakypärä Janne Hämäläinen käänsi nopeasti kämmenelle Linus Wernersonin syötön jälkeen.

Werbik haki hattutemppua kolmannessa erässä. Tällä kertaa hän ei onnistunut, mutta Miska Hattunen oli oikea-aikaisena paluukiekossa. Aatu Luusuaniemi vei joensuulaiset jo viiden maalin karkumatkalle seuraavan ylivoiman aikana. Tilanteen yhteydessä Miller osui Samuel Timosta päähän, mutta selvisi teostaan ilman rangaistusta.

IPK teki vielä kaksi lohdutusmaalia kolmannen erän lopulla, mutta pisteet jäivät Joensuuhun. JoKP:lle voitto oli jo kahdeksas peräkkäinen.

"Kapteeni" Turtiainen ratkaisi kärkiottelun jatkoajalla

Kiekko-Espoo ei lamaantunut pelipaitasekoilustaan, vaan onnistui hakemaan 5–4-jatkoaikavoiton Imatran Ketterästä Mestiksen kärkikaksikon kohtaamisessa. Voittomaalista vastasi puolustaja Sakari Turtiainen.

Kärkiottelu Ketterän ja Kiekko-Espoon välillä lähti liikkeelle räväkästi, sillä viiden minuutin sisällä molemmat onnistuivat maalinteossa. Sunnuntaina hattutempun iskenyt Jesse Pesonen jatkoi kuumaa putkeaan onnistuneella rannelaukauksella. Pistepörssin voitosta tosissaan taisteleva Henry Karjalainen lapioi puolestaan kiekon sisään, kun Mikael Koskimiehen laukaus livahti Roope Taposen taakse.

Kotijoukkue siirtyi johtoon erän puolivälin jälkeen, kun Mikko Haaparanta osui Karjalaisen syötöstä hienon kuvion jälkeen. Erän lopulla Mikko Perttu pääsi nokikkain Taposen kanssa, mutta maalivahti ei ollut yllätettävissä. K-Espoo tuli tasoihin juuri erän viimeisen minuutin alkaessa, kun ylivoimalla Oskari Lemetyinen jäi vapaaksi.

Oula Kuure teki ylivoimahyökkäyksestä vieraiden kolmannen maalin toisen erän viidennellä minuutilla. Ketterä pääsi erän lopulla kahdesti ylivoimalle onnistumatta kuitenkaan maalinteossa.

Jos Kiekko-Espoo oli päässyt tasoittamaan ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla, toisessa erässä oli Ketterän vuoro tehdä sama. Arttu Rämö osui paluukiekosta ja näin myös toiselle erätauolle lähdettiin tasalukemissa.

Toisella erätauolla K-Espoo sai omat pelipaitansa päälle. Erän puolivälin tuntumassa Erno Hopponen löi kiekon yli laidan ja lähti jäähylle. Puolustaja ehti juuri palata jäälle, kun Ketterä otti johtoaseman Rämön illan toisella maalilla, joka syntyi suoraan poikittaissyötöstä. Imatralaisriemua ei kuitenkaan riittänyt pitkään, vaan Lemetyinen teki ottelun toisen ylivoimamaalinsa. Hän ohjasi Arttu Tuomaalan laukauksen maaliin.

Varsinaisen peliajan lopulla ei nähty enää maaleja, joten ratkaisu meni jatkoajan varaan. Hiljattain kaksi peräkkäistä jatkoaikamaalia tehnyt Petteri Villanen pelasi ratkaisupaikan Tuomaalalle, joka ei kuitenkaan onnistunut. Ratkaisumaalin iski lopulta Sakari Turtiainen, joka seurasi hyökkäystä ja pääsi iskemään kiekon tyhjään maalin. Turtiainen oli pitänyt kahden erän ajan kapteenin C-kirjainta paidassaan, kun Kiekko-Espoo pelasi Ketterän U20-joukkueen paidoissa odotellessaan omia peliasujaan.

TUTO otti ansaitut ja tärkeät kolme pistettä Marli Areenalla

Kaksi erää kaukalossa oli yksi joukkue ja vieraiden maalivahti Valtteri Nousiainen. Kolmannen erän vieraiden tekemät kaksi nopeaa maalia nosti sykettä, mutta lopulta TUTO voitti SaPKon ansaitusti 3–2.

Ensimmäinen erä oli hidastempoinen, ja kiekko pomppi molemmilla. Kumpikin joukkue sai ylivoimamahdollisuuksia, ja erän kuvan mukaisesti kiekko päätyi SaPKon maaliin TUTOn toisella ylivoimalla.

TUTOn toinen täyosuma oli sitten jo maalintekijän maali, ja se oli Olli Valtolan käsialaa. SaPKolle tarjottiin vielä viisi vastaan kolme ylivoimaa, mutta eipä siitä jäänyt paljon tarinoita kerrottavaksi.

Erätauolla SaPKo ei löytänyt kadoksissa ollutta asennettaan, ja meno jatkui samankaltaisena. Se näkyi kentällä jäähyilynä ja TUTOlle sysättiin tarjottimella mahdollisuuksia ratkaista ottelu. Yksi maali nähtiin ja se lähti Roope Rannan lavasta.

Kolmesta takaiskusta huolimatta on vieraiden maalivahti Valtteri Nousiainen nostettava esiin. Ilman hänen hyviä torjuntojaan numerot taululla olisivat voineet olla vieläkin rumemmat.

Miiro Linjala ja Matias Lainio tekivät maalit mieheen ja ottelu oli 3–2. Vieraat ilmoittautuivat vielä otteluun mukaan, mutta hyvä yritys ei enää konkretisoitunut, ja kolme sarjapistettä jäi Turkuun. SaPKo on nyt hävinnyt seitsemän vieraspeliä putkeen, ja savolaisten suunta on pelottavissa määrin kohti karsintoja.