Miro-Pekka Saarelaisen huipputehot siivittivät Kiekko-Vantaan voittoon huikeissa maalikarkeloissa

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Jarno Hietanen
Keuruulla nähtiin 13 täysosuman maalikimara, ja Kiekko-Vantaan Miro-Pekka Saarelainen kokosi viisi tehopinnaa. Hermes oli vähällä menettää otteensa voitosta Tampereella. Kiekko-Espoo otti jatkoaikavoiton FPS:stä ja Hokki taisteli pisteet kotiin Peliittoja vastaan.

Kiekko-Vantaa kampesi voittoon hengästyttävässä maali-ilottelussa

Miro-Pekka Saarelainen oli kentän kuningas kasaamalla tehot 3+2, kun Kiekko-Vantaa haki sarjapisteet Keuruulta. Ottelussa mätettiin maaleja liukuhihnalta.

Ensimmäinen erä oli luonteeltaan niin vaisu, ettei se antanut mitään viitteitä sille, mitä tuleman piti. Sampo Paulaharju vei KeuPan johtoon vartin pelin jälkeen, ja Jaakko Kuusisto viimeisteli tasoituksen kuusi sekuntia ennen taukoa.

Ottelu heräsi henkiin toisessa erässä. Paikkoja ja maaleja syntyi tavan takaa molempiin päihin. Miro-Pekka Saarelainen vei Kiekko-Vantaan kärkeen, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Tommi Niskanen tasoitti ylivoimalla, ja melkein heti perään Justus Mikkonen palautti KeuPa-johdon rankkarista.

Vain minuutti tästä, ja oli Valtteri Koskelan vuoro onnistua. Alle puolessatoista minuutin oli KeuPa latonut Vantaan verkkoon kolme maalia, ja oli aikalisän paikka.

Herättely tuotti tulosta välittömästi. 23 sekuntia tauon jälkeen Nikke Kettukangas iski elintärkeän kavennuksen. Peli jatkui avoimena ja vauhdikkaana. Maalijuhlat saivat lisää jatkoa minuuttia ennen taukoa, kun Oliver Tuhkasen veto viivasta painui aina KeuPa-häkkiin saakka.

Kolmannessa erässä Saarelainen nousi ratkaisijaksi. KeuPa ehti mennä uudestaan johtoon päätöserän kuudennella minuutilla, mutta erän puolivälissä Saarelainen iski maalit parin minuutin välein nostaen samalla omat tehopisteensä lukemiin 3+2.

Eikä riittänyt vieläkään. Jere Helenius viimeisteli paluuottelussaan huipputärkeän tasoitusmaalin kolmisen minuuttia ennen loppua.

Ratkaisu syntyi 25 sekuntia ennen loppua. Veeti Vuorion otettua ajattelemattoman kaksiminuuttisen keskialueen kampituksesta pääsi Kiekko-Vantaa pyörittämään ylivoimaa, ja voittomaalin iski siihen asti melko pimennossa ollut Joni Piipponen.

Kuure tuhri loppusekunneilla, onnistui jatkoajalla

Kärkipään joukkueisiin kuuluvat FPS ja Kiekko-Espoo tarjosivat tasokkaan taiston voitosta. Ratkaisu saatiin vasta jatkoajalla Oula Kuuren onnistuessa ratkaisemaan 2−1-voiton espoolaisille.

Ensimmäinen erä käynnistyi varsin katkonaisesti, mutta maalipaikkoja oli harvakseltaan, vaikka molemmat pääsivätkin kertaalleen ylivoimalle erän alkupuolella.

FPS:n ykkösketju sai erän edetessä parempia tilanteita, ja Ilves-lainaltaan tähän iltaan Espooseen palannut Roope Taponen joutui torjumaan muun muassa Karri Forsblomin yrityksen. Kotijoukkue siirtyi lopulta johtoon nelisen minuuttia ennen loppua Topi Häggin onnistuessa maalin edestä.

Forsblomin jäähy tarjosi espoolaisille ylivoiman, jota tarvittiin vain 16 sekuntia ennen kuin Julius Rantaeskola tasoitti ottelun.

Toisen erän alussa Kiekko-Espoon Leevi Lembergille sattui vaarallinen kiekonmenetys omalla alueella, mutta Hägg ei onnistunut iskemään illan toista osumaansa. FPS:n Atso Lehtinen toheloi puolestaan Mikko Lehtosen läpiajoon, mutta pakkipari Samuli Virtanen ehti estää pahimman vaihtoehdon kotijoukkueen kannalta. Erässä ei nähty maaliakaan. Parhaimpia paikkoja nähtiin aivan erän viime sekunneilla, kun Kiekko-Espoon pelatessa ylivoimaa Rantaeskola pelasi kiekon Arttu Tuomaalalle. Petrus Lintonen onnistui torjumaan yrityksen.

Kolmannessa erässä joukkueiden vahva puolustuspeli jatkui, eikä tilastoihin merkitty yhtään maalia tai rangaistusta. Oula Kuurella oli mahdollisuus ratkaista peli vieraille 20 sekuntia ennen loppua, mutta Lintonen venytti eteen.

Jatkoajalla Kuure sai revanssin tehtyään ratkaisun. Hän sai kiekon omalla alueella ja rynnisti aina vastustajan maalille asti, jossa hän ujutti kiekon maaliin.

FPS on kauden kymmenestä kotiottelussaan ottanut aina pisteitä. Seitsemän peleistä on päättynyt voittoon varsinaisella peliajalla ja kolme tappioon jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa.

Hokki jatkaa voittojen tiellä, Peliitat vierastappioputkessa

Kajaanin Hokki väänsi kuin väänsikin täyden pistepotin Peliittoja vastaan. Vierasjoukkue aloitti maalinteon toisessa erässä, mutta Hokki vei 2−1-voiton Joonas Savolaisen iskiessä voittomaalin.

Kajaanissa ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun Hokin kultakypärä Oskari Siiki pääsi läpiajoon jo ensimmäisen minuutin täyttyessä. Eetu Uotinen nollasi yrityksen, kuten myös 12 muuta Hokin laukausta avauserässä. Toisessa päässä Patrik Koivisto torjui kymmenen kertaa päästämättä maalia.

Toisessa erässä molemmat osuivat kertaalleen ylivoimalla. Peliittojen maali syntyi perinteisen ylivoimakuvion jälkeen, kun Risto Saarinen harhautti Koiviston saatuaan syötön toiselle puolelle maalia. Hokin pyöritys ennen maalia oli lyhyempi, ja kun Uotinen ei saanut pelattua kiekkoa tarpeeksi kauas, Samu Kaasinen iski kauden yhdeksännen maalinsa. Huomionarvoista on se, että hänellä ei ole vielä tältä kaudelta kahden tai useamman maalin ottelua.

Kotijoukkue Hokki väänsi viimeisessä erässä voiton. Jesper Henrikssonin rangaistuksen loppusekunneilla Mikko-Matti Paakkola pääsi läpiajoon, joka Konsta Jaakolan koukun seurauksena muuttui rangaistuslaukaukseksi. Tällä kertaa maalivahti Uotinen oli Paakkolan suoran vedon tiellä.

Erän puolivälin jälkeen Joonas Savolainen onnistui maalinteossa jäätyään yksin kiekollisena pelaajana. Laukaus lähti b-pisteiden takakaaren tasolta ja ohitti Uotisen.

Hokki piti viime hetkillä Peliitat poissa parhaalta maalintekosektorilta, ja näin Kajaaniin jäi täysi pistepotti. Voitto oli Hokille kolmas peräkkäinen. Peliitat on puolestaan hävinnyt kahdeksan peräkkäistä vieraspeliä, saldona näistä on kaksi pistettä.

KOOVEEn loppukiri jäi kesken

Hermes näytti seilaavan selkeään voittoon, mutta joutui lopulta piinaavaan lopputaisteluun KOOVEEn saatua kirivaihteen päälle.

Tampereella kiekkoiltiin pitkään maalittomana ja vailla kohokohtia. Avauserän jälkipuolella KOOVEE sai kiekon maaliin. Tilanne piti tarkistaa videolta, sillä Rasmus Korhosen maski oli kamppailun tiimellyksessä pudonnut. Pitkällisen syynäämisen jälkeen todettiin, että kypärä lennahti Hermes-pelaajan omasta mailasta, ja maali hyväksyttiin. Maalintekijänä oli Vili-Jesper Koivula.

Hermeksen tasoitus syntyi melkein huomaamatta. Aleksi Matinmikon melko vaarattoman oloinen heitto laidasta tavoitti Eemeli Takalan lavan, ja ohjuri suuntautui oikeaan osoitteeseen. Takalan maaliputki on nyt viiden ottelun mittainen.

Toinen erä alkoi dramaattisesti Jakub Kosin ajauduttua kaksinkamppailutilanteessa Juho Juvosen kanssa päin laitaa. Kos pääsi omin voimin jalkeille, mutta oli sivussa ottelusta pitkän aikaa. Juvonen sai tilanteesta 2+10 minuutin rangaistuksen.

KOOVEEn ylivoimalla parhaan tilaisuuden sai Tomi Iso-Mustajärvi, jonka ei saanut kiekkoa sisään alta metrin päästä tyhjästä maalista. Tasaviisikoilla Valtteri Hotakainen hassasi loistopassin toisessa päässä.

Ajassa 25:16 heiluivat verkot seuraavan kerran, kun Arttu Nevasaaren tulinen ja tarkka veto painui vastustamattomasti yläristikon kautta ohi Kari Piiroisen. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Erik Ahopelto vei Hermeksen reboundista 1–3-johtoon Joona Korhosen ankarasta vartioinnista huolimatta.

Nevasaaren illan toisessa osumassa oli jo ratkaisun makua, vaikka tehokasta peliaikaa oli vielä puolisen tuntia. Mutta KOOVEE ei luovuttanut. 12 sekuntia ennen taukoa Iso-Mustajärvi paikkasi aiemmin haparointinsa kaventamalla alivoimalla, ja kolmannen erän jälkipuolella Valtteri Ilomäki toi isännät maalin päähän.

KOOVEE yritti vimmatusti tasoitusta loppuun asti, mutta Hermes kesti loppuvyörytykset vieden mukanaan ansaitut sarjapisteet.