Mestiskierroksella juhlivat vierasjoukkueet – sarjajumbo TUTO kaatoi kärkijoukkue Ketterän

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Jarno Hietanen
Viiden ottelun kierroksella nähtiin viisi vierasvoittoa. TUTO voitti heikentyneen Ketterän. RoKin kakkosketju oli vahvassa vireessä Kokkolassa. FPS vei nimiinsä maalikarkelot Heinolassa. Kiekko-Espoo ja Kiekko-Vantaa tekivät ryöstöretket itään.

Zdeněk Sedlák ja Gabin Ville -show

RoKin kakkosketju vastasi tehoista komeassa vierasvoitossa Hermeksestä. Zdeněk Sedlákin, Gabin Villen ja Elias Kaarelan muodostama troikka kasasi kahdeksan tehopinnaa.

Maalinteon aloitti Zdeněk Sedlák, mutta suuri ansio siitä oli Gabin Villen esityöllä. Huikeat veivit maalin edessä ja oikea-aikainen syöttö ketjukaverille tyhjään tilaan.

Ottelu oli ollut tähän asti Hermeksen heiniä, mutta takaisku muutti tilanteen. RoKi siirtyi kuskin paikalle. Vakaa asetelma ei kuitenkaan estänyt Rasmus Smedbergiä puhumasta itselleen kahden minuutin verran miettimisaikaa. Tarjotulla ylivoimalla Hermeksen kultakypärä Erik Ahopelto laukoi tarkasti lukemiksi 1–1.

Toisin kuin isännät, RoKi ei ollut maalista moksiskaan. Tasaviisikoin ote oli keltaisilla, ja etenkin Sedlákin ja Villen tandem aiheutti kaiken aikaa päänvaivaa Hermes-osastolle. Ajassa 12.06 oli Villen vuoro nostaa irtokiekko häkkiin.

RoKin kolmas maali oli jälleen yksi osoitus Sedlakin ja Villen soljuvasta yhteispelistä: Villeltä tarjoilu maalin eteen ja Sedlakilta jääkylmä viimeistely.

Toinen erä eteni vauhdikkaasti molempiin suuntiin, kunnes kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen koitti Rasmus Korhosen musta hetki. Avauksessa Hermes-vahti menetti kontaktin pelivälineeseen, ja kärppänä paikalla oli Nikita Dolgopjatov. Lukemiksi taululle muuttui 1–4. Kristian Tamminen vaihdettiin pitkän ottelutauon jälkeen luukulle.

Hermes oli tasaviisikoilla vaikeuksissa, mutta käytti erän puolivälissä koittaneen ylivoiman hyödyksi. Maalin survoi maalinedustalta Eemeli Takala. Hermes loi paikkoja myös toisella ylivoimalla erän jälkipuolella vailla lopputulosta. Tästä RoKin on kiittäminen ennen kaikkea maalivahti Vilho Heikkistä.

Rovaniemeläisten hyvä vire alkoi muutenkin hyytyä ottelun siirryttyä kohti loppusuoraa. Sille koitti ylivoimamahdollisuus, mutta maalinteossa onnistuikin alivoimaisen Hermeksen Ville Sippala, joka kavensi tilanteeksi 3–4.

Hermeksen haaveet sarjapisteistä tyrehtyivät lopulta Aatu Luusuaniemen rangaistukseen pari minuuttia ennen loppusummeria. Loppulukemat 3–5 tinttasi Elias Kaarela ottelun viimeisellä sekunnilla.

Joonas Rinnetmäen maalit siivittivät Kiekko-Vantaan vierasvoittoon Joensuussa

Joensuussa Kiekko-Vantaa sai eliminoitua isäntien vahvuudet ja kamppali voiton hienossa kiekkonäytöksessä. Yllätysratkaisijana oli kahdesti oikeassa paikassa oikeaan aikaan osunut Joonas RInnetmäki.

Vantaan Joonas Rinnetmäki otti ottelun alkupuolella näkyvää roolia monessa mielessä. Ensimmäisen erän puolivälissä Rinnetmäki sivalsi maalin eteen ajautuneen irtokiekon häkkiin, ja vain pari minuuttia myöhemmin kävi kärsimässä kaksiminuuttisen liian railakkaiden otteiden vuoksi.

Siinä välissä Kiekko-Pojatkin sai kiekon maaliin, mutta videotarkistuksen jälkeen suoritus todettiin sääntöjenvastaiseksi.

Rinnetmäki nousi uudestaan esiin toisen erän neljännellä minuutilla. Tilanne muistutti hieman avausmaalia. Kiekko pomppasi päädystä á la kenttämiehen erikoinen, Leevi Nikkinen oli lähtenyt maalin taakse vastaan ja Kiekko-Pojat epäonnistui purussa. Rinnetmäki sai heittää lätyn tyhjiin.

Jos Vantaan kaksi ensimmäistä maalia jättivätkin paljon jossiteltavaa, ei kolmannessa ollut kenelläkään mitään sanottavaa. Kiekko-Vantaa rakensi nopean hyökkäyssommitelman, jonka päätteeksi Kristjan Kombe veti rannelaukauksella aivan yläristikon alle.

Kiekko-Poikien toivonkipinä heräsi, kun toista erää oli jäljellä pari minuuttia. Julius Korjus karkasi läpiajoon ja nosti rystyltä kavennuksen.

Kolmanteen erään Kiekko-Pojat vaihtoi maalivahtia. Itse peli oli nyt Kiekko-Vantaan. Se ei antanut Kiekko-Pojille yhtään tilaa edetä, ja minuutit kuluivat kotijoukkueen päädyssä. Isännät terästäytyi erän jälkipuolella, mutta yliyrittämiseen sortuneiden Korjuksen ja Aaron Millerin jäähyt rikkoivat rytmiä.

Ratkaisu syntyi kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua, kun Atte Mäkinen heitti Vantaan neljännen maalin tyhjään verkkoon. Jani Taskulan kavennus tuli aivan liian myöhään, ja Roope Elimäki ehti vielä hyvittää takaiskun Jesse Pietikäisen maagisesta syötöstä.

TUTO yllätti sarjakärjen

Mestiksen hännille valahtanut TUTO otti hallitun peliesityksen jälkeen voiton sarjaa johtavasta Ketterästä, joka oli menettänyt suuren määrän avainpelaajiaan Liigaan. Turkulaisten sankariksi nousi kaksi maalia viimeistellyt Juho Virtanen.

TUTO oli selvästi nollannut edellisillan ankean kokemuksen onnistuneesti. Jo kahden minuutin pelin jälkeen Niklas Konttila vei turkulaiset johtoon kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksen jälkeen.

Erän puolivälissä Ketterä pääsi yrittämään tasoitusta ylivoimalla. Imatralaisten pakkopeli jauhoi aktiivisesti mutta joukkue ei päässyt missään vaiheessa kunnon paikkoihin.

TUTO rankaisi pian voimasuhteiden tasoituttua. Oskari Kalajanniskan laidasta toimittama kiekko pomppi aina maalin eteen, jossa väijyi Juho Virtanen, joka viimeisteli 2–0.

Peli jatkui aaltoilevana erän loppuun, ja kumpikin joukkue sai hyvin paikkoja lisämaaleihin. Sellainen nähtiin kolmannen erän neljännellä minuutilla, kun Anton Stråka toi isännät maalin päähän.

Vain pari minuuttia myöhemmin Stråka kuitenkin sabotoi Ketterän mahdollisuuksia tehokkaasti: Aleksander Nikulin vei Stråkan jäähyn suomalla ylivoimalla TUTOn taas kahden maalin karkuun.

Ketterän viimeinen tilaisuus koitti pari minuuttia ennen loppua TUTOn otettua joukkuerangaistuksen väärästä vaihdosta. Se tilaisuus valui hiekkaan, kun Virtanen pääsi heittämään loppulukemat 1–4 tyhjiin.

Juttua muokattu 5.2. klo 20.35. Lisätty maininta Ketterän kokoonpanomuutoksista.
Juttua muokattu 6.2. klo 18.55. Korjattu Niklas Konttilan nimi.

Synkkä vihreä kymmenminuuttinen oli Peliittojen turma

Loistavassa kevätvireessä ollut Peliitat isännöi voitokkaan reissun Kokkolaan edellisiltana tehnyttä FPS:ää. Ottelussa nähtiin 11 maalia, ja lopulta pisteet matkasivat Forssaan.

Kevättä kohden piristynyt Peliitat sai lauantain alkuillan kamppailussa vastaansa perjantaina voitokkaan reissun Kokkolaan tehneen FPS:n. Ottelun ratkaisu nähtiin jo avauserän ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, kun forssalaiset pommittivat kiekon neljä kertaa ohi Peliittojen maalilla 25 kertaa torjuneen Oskari Parviaisen.

Avauserässä nähtiin lopulta huikeat kuusi maalia, kun Peliitoista onnistuivat Juuso Jämsen sekä Sergey Popov. Vierailija FPS:n hurjasta alusta vastasivat Leevi Kannisto, Aapo Alapuranen, Mikko Lahtela sekä Miska Ronkainen.

Peliitoille tarjoiltiin karmeasta alusta huolimatta pääsyä takaisin otteluun, kun vierailijat sortuivat lämmittämään rangaistusaition penkkiä. Myös kertaalleen verkkoja heiluttanut Jämsen sai yrittää kavennusta rangaistuslaukauksella, mutta kavennusosuma jäi odottamaan seuraavia yrityksiä.

Toisessa erässä vauhtia ja tempoa laskettiin sekä virheitä alettiin minimoimaan kummaltakin joukkueelta. Erän ainoasta maalista vastasi kuitenkin FPS, kun Santtu Hakanen vei jälleen vierailijat kolmen maalin karkumatkalle.

Heinolassa alettiin jo heittää pyyhettä kehään, kun Kannisto laukoi illan toisellaan ottelun jo 6–2-lukemiin. Mitä vielä, Peliitat osoitti ettei selkäranka ole katkennut, vaan taistelu pisteistä jatkui aina summerin soittoon saakka.

Ensin Matias Lentämäki laukoi uransa ensimmäisellä kahden maalin illallaan Peliitat kahden maalin päähän ja alle kaksi minuuttia ennen loppua Elias Elomaa survoi kiekon ohi 32 torjuneen Petrus Lintosen tuomalla kotijoukkueen maalin päähän.

Maalia lähemmäksi ei Heinolassa Peliitat päässyt ja FPS jatkoi voittojen tiellä. Kummankin joukkueen matka jatkuu vierasotteluilla keskiviikkona, kun Peliitat matkustaa Joensuuhun ja FPS lähtee valloittamaan Rovaniemeä.