Mestis-kierros: kärkiseurat voittoihin vaikeuksien kautta

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Jarno Hietanen
Kiekko-Espoo, Ketterä ja FPS väänsivät työvoitot: vastustajaa parempi maalivahtipeli, maalipaikkojen hyödyntäminen ja hermokontrolli ratkaisuhetkillä ovat tekijöitä, joiden kuuluukin erottaa sarjan kärkijoukkueet muista.

Peliitoilta hyvä yritys, mutta nolla pistettä

FPS jatkoi voitokasta taivaltaan. Hiukan huonompikin esitys riitti kotijoukkueelle 4−2-voitoon häntäpäähän valuneesta Peliitoista.

Ottelun ennakkoasetelmat eivät vaikuttaneet vierasjoukkueen kannalta kovin lupaavilta. Kolmessa edellisessä pelissään yhteensä vain kaksi maalia tehnyt Peliitat sai kokea keskiviikkona 8−1-selkäsaunan Savonlinnassa, eikä kuntopuntarin kärjessä keikkuvan FPS:n odotettu olevan ainakaan helpompi vastus.

Lähtökohtiinsa nähden peli oli kuitenkin yllättävänkin tasaista. Maalittoman avauserän jälkeenkin joukkueet pussittivat kiekkoa toisessa erässä lähes vuorotahdilla ja peli olisi voinut kääntyä kummalle tahansa.

Peliitat pesi kasvojaan edellisen ottelun nöyryytyksen jälkeen, mutta jäi silti tyhjin käsin. Valtteri Sunin 4−2-maali päätöserän alussa lannisti peliittalauman toivon rippeet, eikä joukkueella riittänyt eväitä oikein minkäänlaiseen loppukiriin.

– Iso tason nosto meiltä, mutta se ei vielä riittänyt. Pystymme kyllä luomaan maalipaikkoja, mutta niistä paikoista pitää alkaa laittaa kiekkoja sisäänkin, jos haluaa voittaa otteluita. Maalintekotilanteissa pitää olla äijänä, mutta me ollaan oltu pikkuneitejä käsilaukku kädessä, harmitteli Peliitat-luotsi Hannes Hyvönen joukkueensa hukkaamia paikkoja C Moren haastattelussa.

HPK-laina Oliver Kiljunen pelasi FPS-paidassa nyt neljännen ottelunsa, ja iski jo neljännen maalinsa.

Nevalaisen sankaruus suli loppuhetkillä − TUTO tuli väkisin tasoihin ja ohi

TUTO kampesi arvokkaan vierasvoiton Iisalmesta vaikeimman kautta. Voiton makuun jo kiinni päässyt kotiyleisö joutui pettymään viime hetkellä.

Juuso Nevalainen ei maalaa turhan usein, mutta perjantai-iltana IPK-hyökkääjän osumat riemastuttivat kotiyleisöä. Nevalainen tuplasi kauden maalimääränsä neljään ja nosti samalla IPK:n takaa-ajoasemasta kiinni sarjapisteisiin. Hänen harmikseen kypärätemppu jäi viimeistelemättä tyhjään maaliin kolmannen erän lopussa – hetkeä myöhemmin Mikke Levo tykitti aloitusvoiton jälkeen TUTOn tasoituksen vain 13 sekuntia ennen päätössummeria.

Jatkoajalla kaukalon lisätilan käytti parhaiten hyödyksi TUTOn Jesper Larinmaa. Hän luisteli laidalta väkisin ohi IPK-kolmikon, harhautti IPK-torjuja Cody Porterin jäähän ja nosti ratkaisun rauhallisesti. Maali oli Larinmaalle kauden toinen.

− Tosi ylpeä tuosta, tämä joukkue kaipaa tällaista onnistumista. Tultiin takaa tasoihin ja voitettiin, näkee joukkueen tunteesta, että oli iso voitto meille, TUTO-luotsi Hermanni Vidman iloitsi CMoren haastattelussa.

Ilman Nevalaista IPK:n iltapuhde olisi voinut olla vieläkin synkempi. Toisen erän päätösminuutilla vierasjoukkue rakensi vahvaa hyökkäystä ja oli lähellä kasvattaa avauserän johtoaan, kunnes Nevalainen kirmasi oman alueen kiekonriistosta läpiajoon ja tasoitti pelin lukemiin 2–2.

Päätöserässä TUTO painosti pitkään ja loi useita hyviä maalipaikkoja, mutta jälleen iski Nevalainen. Pekka Suhonen vapautti vastahyökkäyksen päätteeksi laitahyökkääjän läpi tyylikkäällä lättysyötöllä ja Nevalainen ujutti kiekon yhtä tyylikkäästi ohi TUTO-vahti Jere Huhtamaan.

Vierasjoukkue oli napannut ottelun ohjat nopeasti käsiinsä avauserässä, kun Jesse Leppikoski sai jo ottelun toisella minuutilla täysin vapaasti viimeistellä avausosuman Porterin nenän edestä. Erän edetessä TUTO sai uuden tilaisuuden ylivoimalla. IPK selvitti Samuel Timosen kaksiminuuttisen, mutta juuri sen umpeutuessa Aleksandr Nikulin sivalsi maalin kulmalta vieraiden 0–2 -osuman.

Avauserän lopulta alkaen pelin rytmiä rikkoivat useat kaksiminuuttiset puolin ja toisin. Tämä vaikutti palvelevan paremmin kotijoukkuetta, ja IPK:n illan toinen ylivoimatilaisuus tuottikin tulosta: Nikita Krivokrasov ohjasi isäntien kavennuksen ottelun puolivälissä. Osuma oli venäläishyökkääjälle ensimmäinen IPK-paidassa.

Ottelun jälkipuoliskossa riitti väriä ja vauhtia. Kummallakin joukkueella riitti hallintajaksoja ja maalitilanteita. Runsasmaalisesta saldosta huolimatta kummatkin maalivahdit esiintyivätkin edukseen. Isäntien Cody Porter venyi kiireisempänä kaksikosta kiekon tielle 36 kertaa. Vieraiden Jere Huhtamaan 27 torjuntaa olivat arvossaan ratkaisun hetkillä.

Joensuulaisten kova kotivire sai jatkoa

JoKP pelasi jo kolmannen kotipelinsä viikon sisään – ja kauhoi voiton niistä kaikista. Perjantaina tyhjin käsin Mehtimäellä jäi KeuPa.

KeuPa aloitti ottelun vahvasti, mutta hyvän ottelun pelannut Leevi Nikkinen piti torjunnoillaan pelin isännille siedettävissä 0−1-lukemissa.

Kiekko-Poikien kolmoskenttä herätteli toisessa erässä joukkuekavereitaan mukaan peliin. Miska Hattunen riisti kiekon hyökkäyspään taklauksellaan, Jonne Brygger laukoi pelin tasoihin ja kotijoukkueen peli parani kuin taikaiskusta.

Eemeli Jeskanen laukoi pian tasoituksen jälkeen joensuulaiset 2−1-johtoon ja päätöserässä isännät kaunistelivat lukemia vielä kolmella lisämaalilla.

Jeskanen oli ottelun – ja koko illan Mestis-kierroksen – pisterohmu tehoillaan 1+3.

– Kova tekemään hommia ja joukkuepelaaja isolla J:llä. Onneksi sai palkintoakin kovasta työstään, kehui joensuulaisluotsi Kari Martikainen ottelun tehopelaajaa C Moren haastattelussa.

Keskiviikkona neljän ottelun tappioputkensa katkaissut KeuPan tulostaso on hiipunut selvästi alkukaudesta. Edes alkukauden tehohyökkääjä Terry Andin paluu KooKoosta ei auttanut maalinteon vaikeuden kanssa tuskaillutta joukkuetta.

– Pystyimme hallitsemaan peliä kahden erän ajan, mutta kaveri oli tehokkaampi ja taisi tehdä maalin jokaisesta paikastaan, harmitteli KeuPa-valmentaja Tomas Westerlund C Morelle.

Taponen torjui jälleen voiton Kiekko-Espoolle

Hokki laukoi tuplasti enemmän kuin Kiekko-Espoo, mutta vain maalit lasketaan. Ja niissä isännät olivat parempia luvuin 3−2.

Espoossa kohtasi kaksi kovavireistä joukkuetta. Kiekko-Espoo oli jäänyt pisteittä viimeksi yli viisi viikkoa sitten ja hyvään nousuvireeseen äityneellä Hokillakin oli allaan seitsemän ottelun mittainen pisteputki.

Ottelu täyttikin kaikki kärkikamppailun klassiset määreet. Joukkueet pelasivat vauhdikkaan, tarkan ja tasaisen pelin, jonka kohtalossa kaikki oli avoinna viime hetkiin saakka.

– Loistava Mestis-kamppailu. Vastakkain oli kaksi kovaa joukkuetta ja jokaisesta sentistä ja jokaisesta millistä sai taistella ihan tosissaan, kehui Hokki-luotsi Pasi Räsänen C Moren haastattelussa.

Avausmaalin tekijäksi oli tarjolla useita pelaajia. Alivoimalla läpiajoon karannut Hokin Kasperi Heinänen ujutti kiekon jo Roope Taposen längistä, mutta maaliin asti kiekko ei kuitenkaan päätynyt.

Myös tolpat kilisivät kummassakin kenttäpäädyssä, ennen kuin terävästi puolustajalta karannut ja tarkasti laukonut Niko Somppi vei isännät johtoon avauserän puolivälissä.

Hokki nousi erän lopussa tasoihin Joonas Savolaisen ohjaamalla ylivoimamaalilla, jota tarkisteltiin videoilta mahdollisen korkean mailan vuoksi.

Mikko Lehtonen lämäsi Kiekko-Espoon uudelleen johtoon one-timerilla toisen erän alussa ja Oula Kuure kasvatti johtoa pian seuraavan erätauon jälkeen. Hokki nousi kuitenkin pian takaisin mukaan peliin, kun Oskari Siiki riisti keskialueella kiekon Arttu Tuomaalalta, kiersi Taposen ja kavensi lukemiksi 3−2.

Hokki haki kavennusta vimmatusti ja pääsi ottelun viime minuuteilla vielä ylivoimallekin, mutta Taponen esti kaikki yritykset. Espoolaisvahdille kertyi ottelussa peräti 35 torjuntaa, kun virkaveli Alex Mäkelä selvisi toisessa päädyssä 15 torjunnalla.

Ottelun ainoana kahden tehopisteen miehenä nähtiin yllättävä nimi: viimeksi syyskuussa pisteille päässyt nuori espoolaispakki Jesse Vuorela (0+2).

Kiekko-Vantaan pakka pysyi kasassa vain kaksi erää

Vantaalaiset olivat pitkään kiinni pisteiden syrjässä, mutta lopulta oma hölmöily ja Ketterän rutiini käänsivät pelin isännille.

Ketterällä on ollut maajoukkuetauon jälkeen sen verran vaikeaa, että alkukauden ajan voitosta voittoon kulkenut joukkue oli vaarassa menettää tämän päivän kierroksella jopa paikkansa sarjakärjessä.

Vierasjoukkue Kiekko-Vantaa on sen sijaan petrannut huimasti kauden edetessä ja lähti Imatralle kolmen ottelun voittoputkessa. Kahden erän ajan näyttikin siltä, että vantaalaiset saattaisivat hyvinkin napata pisteet mukaan myös Imatralta.

Peli oli kahden erän jälkeen vieraille 0−1 Jesse Pietikäisen ensimmäisen Mestis-maalin sekä Samuli Tervon varmojen torjuntojen ansiosta. Vantaalaisten harmiksi kiekkopelit kestävät kuitenkin vähintään kolme erää.

Olli Korhonen ja liigavisitiiltään takaisin Ketterän riveihin palannut Elmeri Kaksonen käänsivät lukemiksi 2−1 heti päätöserän ensimmäisissä vaihdoissa, jonka jälkeen vantaalaisten peli sekosi jäähyihin.

Aapo Ahola, Miro-Pekka Saarelainen ja Jaakko Kuusisto ottivat 2+10-minuuttiset rangaistukset, joiden myötä Ketterä vei päätöserän puhtaasti 4−0. Mikko Perttu iski Ketterän kolmannen maalin ylivoimalla ja Elmeri Kaksonen viimeisteli loppulukemat tyhjiin.

Eemeli Mäki SaPKon sankarina

Tasainen taisto Rovaniemellä olisi voinut päättyä kummalle tahansa, mutta kiekkokaukaloiden onnenjumalat olivat vierasjoukkue SaPKon puolella.

Kaksi edellistä kotipeliään voittanut sekä selvästi kauden edetessä otteitaan parantanut SaPKo taistelivat sarjapisteistä tosissaan Rovaniemellä.

Voittaja ratkesi vasta jatkoajalla, jossa kohtalo oli senteistä kiinni. RoKi laukoi ensin kiekon tolppaan, SaPKo avasi nopean vastahyökkäyksen pitkällä syötöllä ja Eemeli Mäki maalasi puolittaisesta läpiajostaan.

Kaksi pistettä maistuivat makoisalta SaPKo-leirissä.

– Meillä on ollut paljon loukkaantumisia ja kapea materiaali, joten jokainen saavutettu piste on erittäin tärkeä, iloitsi valmentaja Juho Nykänen C Moren haastattelussa.

Eemeli Mäki on ollut tällä viikolla huimassa vireessä. Keskiviikkona hyökkääjä kuritti Peliittoja tehoin 1+3, ja tänään miehen lavasta lähti kaksi maalia.

Zdenek Sedlakin odotettu paluu RoKi-paitaan ei sen sijaan sujunut kovinkaan hyvin. Tšekkihyökkääjä sai tilastoihinsa täytettä ainoastaan rangaistusminuuttisarakkeeseen: 2+10 minuuttia sääntöjenvastaisesta taklauksesta.