Mestis-kierros: Tutolle täysi pistepotti yhdeksän maalin trillerissä - SaPKo kävi ryöstöretkellä Tampereella

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Jarno Hietanen
Mestiksessä nähtiin kahden ottelun kierros, kun Tuto kohtasi eilen niukasti maalilla hävinneen Peliitat ja Tampereella iskivät yhteen Koovee sekä SaPKo.

Peliittojen huima kiri kahden maalin takaa ei riittänyt pisteisiin Turussa

Edellisenä päivänä maalin tappion Vantaalla kärsinyt Peliitat saapui erittäin pirteällä jalalla ottelun avauserään. Ensimmäisen kerran kiekko pommitettiin Tuto-vahti Tuomas Aallon selän taakse jo ottelun toisella minuutilla, kun juuri Tutosta lähtöpassit ja Peliittoihin siirtynyt Leo Ring tarjoili avopaikan Elias Elomaalle.

Takaiskusta huolimatta kotijoukkue Tuto otti pelin hallinnan nopeasti itselleen ja masensi reilun kolmen minuutin aikana vierailijat kolmeen kertaa sekä pommitti Peliitta-vahti Oskari Parviaisen penkin päähän nollalla torjunnalla.

Tuton avauserän maaleista vastasivat Sport-lainat Lari Heikkinen ja Joni Nikko sekä oman kylän mies Oskari Lahtinen.

Toiseen erään mentiin pitkän matkaa tasatahdissa ja paikkoja sateli molempiin päihin tasaiseen tahtiin. Lopulta lokakuun tulokaspelaajaksi valittu Juuso Heikkilä laukoi kiekon ylivoimalla vierailijat jo maalin päähän. Iloa ei kuitenkaan kestänyt kahtakaan minuuttia, kun Jesse Leppikoski lisäsi Tuton johdon jälleen kahden maalin eroksi.

Kotijoukkue Tuto tarjoili Peliitoille oivan sauman nousta pelissä mukaan ottamalla kaksi peräkkäistä rangaistusta. Ja nämä molemmat myös vierailijat käyttivätkin hyödykseen, kun ensin Sergei Popov niittasi kiekon ohi Aallon ja minuuttia myöhemmin Elomaa siirsi illan toisellaan Peliitat tasalukemiin.

Ottelun ratkaisu nähtiin kuitenkin vajaa kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria, kun Peliittojen Stanislav Vrhel sai jopa hieman helpohkosti kahden minuutin jäähyn kampituksesta. Isäntien kolmas ylivoima tuotti toistamiseen tulosta ja ottelun voittomaali kirjattiin Oskari Kalajanniskan nimiin.

Tuto maalilla torjuneelle Aallolle kiekkoja tarttui ottelussa 21 kertaa, ja avauserässä Peliittojen maalille vaihdettu Eetu Uotinen kirjasi itselleen 22 torjuntaa.

Kummankin joukkueen matka Mestiksessä jatkuu lauantaina, kun Tuto isännöi Joensuun Kiekko-Poikia, ja Peliittojen kolmen ottelun maratonviikko päättyy kotiyleisön edessä Kajaanin Hokkia vastaan.

Forsström palautti SaPKon tauolta voittojen tielle

Tampereella kohtasivat kauden vaisusti aloittaneet sekä valmentajia vaihtaneet Koovee sekä SaPKo. Tasaiseen tahtiin edennyt torstai-illan kamppailu päättyi lopulta savonlinnalaisten juhliin jatkoajalla, jossa sankariksi nousi Juuso Forsström.

Maanantaina uudesta valmentajasta ilmoittanut Koovee oli avauserässä potkun jos toisenkin vierailija SaPKoa jäljessä ja varsinkin hyökkäyksiin lähdössä oli kotijoukkueella isoja vaikeuksia.

Kylmä suihku nähtiin ottelun kolmannella minuutilla, kun SaPKon Eemeli Ylitalo laukoi kiekon Tapparasta lainalle olevan Kari Piiroisen ohitse.

Erän edetessä isännät alkoivat saamaan jollakin tavalla koneita käyntiin, ja alkuviikosta Kooveeseen siirtynyt Tomi Iso-Mustajärvi sai niitata niin sanotun pukukoppimaalilla ottelun tasoihin.

Isännät lähtivät karkumatkalle ottelun puolivälin jälkeen, kun kaksikko Jani Nyman ja Janne Seppänen pääsivät hassuttelemaan kiekon ohi Eetu Randelinin.

Kooveelle tarjottiin toisessa erässä lähes neljä minuuttia ylivoimaa lisätä johtoa, kun Matias Lainion maila eksyi isäntien kasvoille. Lisäosumia ei kuitenkaan toisessa erässä nähty, ja lopulta Kooveen ylivoima tyssäsi joukkuerangaistukseen.

Joukkuerangaistukset olivatkin lopulta Kooveen turmio, kun toistamiseen liian monta pelaajaa jäälle lähettänyt kotijoukkue joutui kaivamaan Lainion laukauksen omasta maaliverkostaan SaPKon ylivoiman päätteeksi.

Enempää ei varsinaisella peliajalla maaliverkkoja heiluteltu, ja lopulta ratkaisu nähtiin jatkoajan toisella minuutilla, kun taikuri Forsström laukoin kiekon ohi Randelinin.

Koovee maalilla torjuneelle Piiroiselle kertyi ottelussa 20 torjuntaa, ja SaPKon tolppien välissä hikoilleelle Randelinille tarttui kiekkoja kiinni 18 kappaletta.

Kooveen viikko päättyy tähän ja seuraavan kerran tamperelaiset ovat kaukalossa tiistaina Keuruulla. SaPKon viikko jatkuu lauantaina, kun se isännöi Iisalmen Peli-Karhuja.