Mestis-kierros: Turussa maalivahtinäytös, Joensuussa ja Vantaalla 12 maalin ilta

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Timo Savela
Mestis-viikko jatkui perjantaina kuudella ottelulla. Kierros tarjosi nuorilta maalivahdeilta vahvoja esityksiä, kun Turussa Kari Piiroinen ja Roope Taponen pelasivat hienon pelin. Imatralla toisen polven maalivahti Juho Markkanen piti nollan.

Simontaival karkasi jatkoajalla ratkaisuun

A-lohkon vahvoihin tekijöihin kuuluvat Tuto ja Kiekko-Espoo väänsivät pitkään maaleitta. Kolmannessa erässä molemmat onnistuivat kertaalleen, ja lopulta jatkoajalla Tapparasta lainalla oleva Kasper Simontaival oli ottelun ratkaisija tuoden kaksi pistettä 2−1-voitolla kotijoukkueelle.

Turussa ottelu alkoi varsin tunnustelevasti. Ensimmäisessä erässä Tuto pelasi kuusi minuuttia ylivoimaa tuloksetta, ja pitkälti sen ansiosta torjunnat keikahtivat selvästi Roope Taposen suuntaan reilun vuoden takaisten poikien MM-kisavahtien kohtaamisessa.

Toisessa erässä ottelu kääntyi hieman enemmän Kiekko-Espoon suuntaan, mutta peli pysyi maalittomana. Loistavat maalipaikat olivat vähissä molemmin puolin.

Maalihanat aukesivat lopulta kolmannessa erässä Tuton Elias Karvosen onnistuessa laukauksella Kiekko-Espoon alivoimaneliön keskeltä. Kiekko-Espoo tuli tasoihin Leevi Lembergin vahvan nousun jälkeen, minkä jälkeen Konsta Kosunen laittoi irtokiekon Kari Piiroisen taakse.

Ottelu eteni jatkoajalle, jossa muun muassa Emil Oksasella ja Erik Autiolla oli hieno paikka ratkaista Piiroisen torjuessa molempien yritykset. Lopulta Kasper Simontaival kärkkyi itsensä läpiajoon ja ohitti Taposen taaten kotijoukkue Tutolle kaksi pistettä.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

JoKP:n meno jatkuu putkissa

Joensuun Kiekko-Poikien kausi on ollut vuoristorataa. Kausi alkoi kahdella voitolla, minkä jälkeen seurasi viisi tappiota. Nyt joukkue on voittanut kaksi viimeisintä otteluaan. KeuPa HT kaatui maalein 8−4.

JoKP aloitti kotonaan maalinteon Valtteri Lipiäisen komealla lämärillä. Avauspuoliskolla kotijoukkue meni jo kolmen maalin karkumatkalle ennen Joni Piipposen kavennusta. Wiljami Kupiainen takasi kuitenkin joensuulaisille kolmen maalin johdon ensimmäiselle erätauolle.

Toisen erän aluksi Atro Leppänen teki komean nousun päätteeksi KeuPan kavennuksen, mutta JoKP kuittasi nopeasti.

Kolmannessa erässä ottelu repesi lopullisesti, ja voitto kirjattiin joensuulaisille neljän maalin erolla. Peräti neljä pelaajaa vietti kolmen tehopisteen iltaa.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Elias Elomaa loppuminuuttien sankari

Kiekko-Vantaa ja Koovee mättivät maaleja tasatahtiin aina ottelun viimeisille sekunneille saakka, jolloin tamperelaiset ratkaisivat ottelun tyhjiin tehdyllä osumalla. Kolme pistettä matkasi Kooveen pistepussiin 7−5-voitolla.

Vantaalla nähtiin avauserässä jo viisi maalia. Julius Valtonen iski komeasti kotijoukkueen johtoon, mutta sen jälkeen Koovee osui kolmesti peräkkäin ennen Kiekko-Vantaan kavennusta. Eero Savilahdelle kirjattiin vieraiden osumista kaksi.

Eetu Mäki tasoitti ja Konsta Hirvonen vei Kiekko-Vantaan jälleen johtoon toisessa erässä. Molemmat iskivät vielä kertaalleen toisessa erässä, joten taukotilanne oli vantaalaisille 5−4.

Kolmannessa erässä Koovee sai rangaistuslaukauksen jo ensimmäisellä minuutilla, eikä Matias Haaranen erehtynyt. Runsasmaalinen ottelu näytti jo rauhoittuvan kohti jatkoaikaa, mutta Elias Elomaa oli eri mieltä tehden ottelun voitto-osuman neljä minuuttia ennen loppua. Sama mies oli asialla viimeistellessään loppulukemat tyhjiin.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Hermeksen kiri alkoi liian myöhään

RoKi otti vierasvoiton Kokkolasta. Lappilaiset näyttivät ratkaisevan pelin jo toisessa erässä, mutta Hermes nousi lopulta maalin päähän. Pisteisiin kotijoukkueen kiri ei kuitenkaan riittänyt, sillä loppulukemat Kokkolassa olivat 4−5.

Kokkolassa vierasjoukkue teki ensimmäisen maalin, kun Sebastian Moberg löysi maalin kulmalta Antti Järvelän, jolla oli helppo työ iskeä kiekko maaliin. Ottelun puolivälissä RoKi näytti jo karkaavan tilanteen ollessa 1-4 ennen Reko Tornbergin ylivoimaosumaa.

Kolmannessa erässä Hermes nousi maalin päähän ennen Henri Joki-Erkkilän osumaa. Tornberg iski vielä illan toisensa, mutta se ei auttanut, vaan täysi pistepotti matkasi Rovaniemelle.

Hermeksen riveissä Juha Rautiainen viimeisteli uransa ensimmäisen Mestis-maalin.

IPK jatkaa vahvaa menoaan

Viitostien derbyssä IPK jatkoi voittokulkuaan. Kauden aikana vain Hokille hävinnyt iisalmelaisryhmä ei sortunut Kajaanissa toistamiseen, vaan vei pisteet maalein 4−1.

Sarjakärki IPK jatkoi menoaan Hokin kustannuksella. Maalintekijöinä nähtiin uusia nimiä, sillä Hugo Gallet ja Niki Koskinen avasivat kauden maalitilinsä, eikä Aleksi Hämäläisellekään osuma ollut kuin toinen.

Henrik Tikkanen selvisi vierasjoukkueen maalilla 15 torjunnalla, kun toisessa päässä Antti Karjalainen oli kiekon tiellä 35 kertaa.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Markkaselle nollapeli, Varttiselle kaksi osumaa

Ketterä ei jättänyt Peliitoille juurikaan mahdollisuuksia, vaan kotijoukkue iski jo avauserässä taululle turvallisen tuntuisen kolmen maalin johdon. Päätöserässä osumia syntyi vielä yksi, joten imatralaisille kirjattiin 4−0-voitto. Samalla Mestiksen nollapelitilastoon saatiin uusi nimi.

Torstaina minuutin ja 13 sekunnin jälkeen maalinteossa onnistunut Ketterä pisti perjantaina vieläkin paremmaksi Matias Varttisen avatessa maalitilin jo 43 sekunnissa. Sama mies onnistui toistamiseen jo ennen kuudennen peliminuutin täyttymistä.

Oman lohkonsa vahvin joukkue Ketterä nappasi lopulta puhtaan 4−0-voiton, kun Roope Mäkitalo ja Henry Karjalainen vastasivat kotijoukkueen muista maaleista. 18-vuotias Juho Markkanen tarvitsi Mestis-uransa ensimmäiseen nollapeliin 29 torjuntaa.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis