Mestis-kierros: RoKi kruunasi täydellisen vieraskiertueensa, Hokki voitti pelin jäähyboxistakin

MESTIS / Kierrosraportti
Koronatartuntojen myötä kahden ottelun laajuiseksi typistynyt Mestis-kierros tarjosi 17 maalia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Hokki haki pisteet ylivoimaa tuhlailleelta KOOVEElta, ja RoKi kruunasi täydellisen Itä-Suomen kiertueensa voittoon SaPKosta.

Hokki selvitti jäähyt ja katkaisi tappioputkensa – KOOVEE tuhlaili ylivoimaa urakalla

Hokin kauden ensimmäinen vierailu Hakametsään toi 5–1-voiton, joka samalla päätti joukkueen neljän ottelun tappioputken. Kajaanilaisten onnistujia olivat sairastuvalta kokoonpanoon palannut Tuomas Komulainen (2+0) ja Hokki-debyyttinsä tehnyt Anton Troshin (1+1). KOOVEElle tarjoiltiin mahdollisuuksia peräti 43 kajaanilaisjäähyminuutin myötä, mutta sarjan toiseksi heikoin ylivoima oli tilastojen mukaista.

Pelin alku oli virheiden sävyttämä, kun molemmille aukesi hieman ilmaiseksi paikkoja. Terävyys tilanteiden rakentelussa kuitenkin uupui.

Ensimmäisen huippupaikan rakensi Hokin Kasperi Heinänen, joka pääsi nokikkain KOOVEE-vahti Verneri Virtasen kanssa veivattuaan Adam Wolinin täysin kahville yksi-vastaan-yksi-hyökkäysessä. Virtanen selvitti vielä tämän, mutta hetkeä myöhemmin kolahti. Hokki käänsi peliä nopeasti ja Janne Jokisen laukaus painui verkkoon.

Erän lopulla kajaanilaisvieraat ottivat tukevan otteen pelistä ja myös palkinto seurasi maalin muodossa. Ensimmäistä otteluaan Hokissa SaPKosta siirryttyään pelannut Anton Troshin lämäsi ja Tuomas Komulainen ohjasi 0–2:een. Maalin jälkeen ottelussa seurasi pieni tauko, kun päätypleksejä korjailtiin tovin verran. Katkos ei Hokkia hyydyttänyt, vaan erän loppu pelattiin paria KOOVEE-paikkaa lukuun ottamatta kajaanilaiskomennossa.

Toisen erän alku lupaili tunnelman kuumenemista, kun ensin nähtiin pienet Hokki-ylivoimaan johtaneet nyrkkitalkoot ja hetkeä myöhemmin Hokki-kapteeni Samu Pyykkönen törmäsi KOOVEE-vahti Virtaseen jäähyn arvoisesti. Ylilyönti nähtiinkin pian ja kiekkoilta sai ikävän käänteen, kun Hokin Joni Kuoppalan taklaus osui Eppu Varjamoa päähän. Tuloksena oli Kuoppalalle suihkukomennus ja KOOVEElle viiden minuutin ylivoima. Myös Varjamo poistui koppiin sekavan oloisena.

Kotijoukkueen ylivoima oli kuitenkin luokattoman heikkoa. Lopulta tuloksena oli Hokin Eetu-Santeri Koivusen viimeistelemä alivoimamaali. Myöskään Hokin ylivoima ei ollut jyvällä, ja KOOVEE nousikin takaisin peliin mukaan oman alivoimantapponsa jälkeen. Jami Hänninen vippasi kiekon yli Hokki-puolustuksen selustaan hiipineelle Jani Nymanille, joka veivasi komeasti läpiajosta tamperelaisten illan ensimmäisen.

KOOVEE piristyi selkeästi maalistaan, joten kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavista asetelmista, varsinkin, kun tamperelaiset aloittivat erän ylivoimalla Valtteri Niemen 2+10 minuutin laitataklausrangaistuksen myötä.

Ylivoima vieläpä muuttui pian reilun minuutin mittaiseksi kahden miehen ylivoimaksi, joka ei kuitenkaan tälläkään kertaa hyvistä paikoista huolimatta maaleja tuottanut. Ennen ottelua sarjan toiseksi heikointa ylivoimaa pelannut KOOVEE hukkasi oman etsikkoaikansa takaa-ajon käynnistelemiseksi.

Rangaistukset selvitettyään Hokki pystyi hallitsemaan kiekkoa, vaikka KOOVEEllakin oli omat paikkansa ja se pääsi muutamaan otteeseen hyökkäämään vaarallisesti vastaan.

Läpi ottelun aggressiivisesti hyökänneet kajaanilaiset eivät kuitenkaan lähteneet pakittelemaan, mikä tällä kertaa kannatti. Oskari Siiki antoi ovelan syötön pitkän hyökkäyksen päätteeksi, ja Komulaisen illan toinen muutti lukemiksi jo ratkaisevan tuntuiset 1–4.

Mainittavaa loppukiriä kotijoukkue ei neljännen takaiskun jälkeen enää saanut, ja Hokki vastaavasti piti kiekkoa viisaasti hallussaan hyökkäyspäässä. Loppulukemat viimeisteli Troshin, joka kruunasi hienon Hokki-debyyttinsä 1–5-maaliin viime kauden kotihallissaan.

RoKi nappasi täydet pisteet Itä-Suomen kiertueeltaan – SaPKo kaatui pikamaalien illassa

Savonlinnassa kiekkoiltiin 11 maalin Mestis-kamppailu, jonka voittajaksi selviytyi RoKi. Rovaniemeläisjoukkue karkasi toisen erän alussa jo kolmen maalin karkumatkalle, mutta SaPKo taisteli sitkeästi maalin päähän. Lopulta RoKin kolmannen erän maalit olivat kuitenkin liikaa.

SaPKo tuli ottelun alkuun vahvemmin, hyökkäsi aktiivisesti ja pysäytti nopeasti RoKin hyökkäysyritykset. Se vastasi myös avausmaalista, joka syntyi maalin edessä pomppineesta irtokiekosta, jonka Matias Mutikainen pääsi rauhassa nostamaan jäässä maanneen Vilho Heikkisen yli.

Myös RoKin ylivoiman paras paikka tarjoutui SaPKolle, kun Heikkinen vahingossa tarjoili maalin takana SaPKon pelaajalle. Tilanne kuitenkin raukesi ilman lisäosumia.

Erän puolivälissä pelin suunta kääntyi, kun RoKi sai hyvän vauhdin päälle ja haki maalia ahnaasti. Kun rovaniemeläiset saivat vihdoin ketsuppipullon auki, syntyi maaleja kerralla kolme kappaletta. Ensin Batyrlan Muratov toi vieraat tasoihin, 28 sekuntia myöhemmin Gabin Ville iski johtomaalin ja tästä 42 sekunnin kuluttua kapteeni Antti Järvelä viimeisteli taukolukemiksi 1–3.

RoKin ilotulitus jatkui toisen erän alkajaisiksi Villen illan toisella osumalla, mutta SaPKo ei lannistunut, vaan löysi uuden peli-ilon.

Tällä kertaa oli pässipaitojen vuoro iskeä pikamaaleja, jotka nostivat sen jo maalin päähän. Karri Kapanen osui ensin ja 27 sekuntia myöhemmin oli Kasper Piitulaisen vuoro onnistua.

Kotijoukkue jatkoi vahvaa peliään ja jahtasi tasoitusta. Se pääsi myös yrittämään ylivoimalla kahteen otteeseen, mutta lisäosumia ei toisessa erässä nähty.

SaPKo tuli myös päätöserään vahvasti, kunnes RoKin Heikki Huttunen tarjoili kylmän suihkun napauttamalla kiekon viidennen kerran Eetu Randelinin selän taakse. Tämän jälkeen SaPKo hukkasi pelaamisensa punaisen langan ja vieraat painoivat päälle.

RoKin tulikuuma ykkösketju oli jälleen asialla, kun tällä kertaa Miika Tiihonen pääsi komean syöttökuvion päätteeksi viimeistelemään taululle jo 3–6. SaPKo havahtui hetkellisestä nukahduksestaan ja iski kavennuksen vain minuutti vieraiden maalista. Maalintekijänä kunnostautui Eemeli Ylitalo.

Viimeiset kymmenen minuuttia kotijoukkue haki hallintaa pelistä. RoKi piti puolustuspelinsä kasassa ja esti tehokkaasti SaPKon kavennusyritykset. Isännät ottivat maalivahdin pois jo hyvissä ajoin, lähes neljä ja puoli minuuttia ennen päätössummeria, mutta lopputulos oli ainoastaan Elias Kaarelan tyhjiin iskemä RoKin illan seitsemäs.

Pienestä reissuväsymyksestä ottelussa kärsinyt RoKi pääsi siis kotimatkalle täyden yhdeksän pisteen vieraskiertueeltaan. Kovaan sydäntalven vireeseen äityneiden rovaniemeläisten voittoputki kasvoi jo kuuden ottelun mittaiseksi.