Mestis-kierros: Peliitat katkaisi Ketterän liidon, RoKin unelma suorasta sarjapaikasta elää

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Jarno Hietanen
Mestis-kierroksella nähtiin keskiviikon ryöpytyksiin nähden kosolti tasaisempia kamppailuja. Sarjan tyvipään lopputulokset tarkoittavat, ettei yhdeksättä sijaa miehittävä Kiekko-Vantaa voi vielä olla varma sarjapaikastaan.

Erikoistilannepelaamisen riemujuhlaa Kokkolassa

Hermeksen ja KOOVEEn kohtaamista sävyttivät erikoistilanteet. Rikkonainen avauserä kävi tamperelaisille kalliiksi, sillä isäntien ylivoima oli äärimmäisen tehokkaassa iskussa määrittäen pelin suunnan jo alussa.

Vierasjoukkue KOOVEEn Santeri Hatakan 2+2-minuuttinen korkeasta mailasta soitteli alkutahdit kamppailulle seitsemännellä minuutilla. Ensin iski Samu Markkula, sitten Hermeksen ykkösmaalintekijä Sampo Paulaharju. Kahdella ylivoimaosumalla isännät ottivat kuskin paikan jo avauskympillä.

KOOVEEn ylivoima osoitti kuitenkin tehokkuutensa vielä ensimmäisessä erässä. Ville Saloranta ehti istua koukkaamistaan vain kymmenen sekuntia, kun vieraiden Jere Helenius teki kauden kolmannellatoista kihauksellaan illasta jälleen maalin pelin.

KOOVEEn päävalmentaja Miikka Kuusela myönsikin taiston tauottua omiensa alivoimapelin olleen heikoissa kantimissa. Kuuselan on helppo todeta olleen oikeassa. Heti toisen erän alkuun Paulaharju iski illan toisen osumansa – ylivoimalla, tottahan toki. Ottelun puolivälin krouvissa Hermeksen ylivoima oli jauhanut sataprosenttisella tehokkuudella tuloksenaan kolme yv-osumaa.

Päätöserässä lukemat repsahtivat vielä hurjemmiksi KOOVEEn Jimi Kurosen viiden minuutin estämisjäähyn myötä. Markkula viimeisteli kahdella maalillaan hatullisen täyteen, jos kohta ensimmäinen maaleista syntyikin tasavajaalla. Eetu Paasovaara syvensi vielä tamperelaisten tuskaa Anton Ollikaisen yhtäaikaisen kampitusjäähyn aikana: 28 sekuntia viidellä kolmea vastaan riitti illan kuudenteen ylivoimamaaliin.

Ollikainen itse viimeisteli erikoistilannemaalien erikoispelin päätöskympin alivoimakavennuksellaan. Pisteiden kohtaloon se ei kuitenkaan enää vaikuttanut: ne jäivät Kokkolaan ja nostivat Hermeksen sarjassa seitsemänneksi.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Pohjakerroksen pojat pohjoisesta kohtasivat Kajaanissa – RoKille elintärkeät pisteet

Hokki jäi RoKin käsittelyssä kotonaan maaleitta ja sinetöi lopullisesti kohtalokseen Mestis-karsinnat. Kajaanilaiset ovat nyt jääneet kahdessa viime peleissä kahta päävastustajaansa, IPK:ta ja RoKia vastaan nollille.

Kajaanin Hokki on jälleen askelen lähempänä Mestiksen viimeiselle sijalle jäämistä. Karsintapaikkansa se varmisti perjantaina, kun RoKi vei tärkeät pisteet Koillismaalta.

Maalinteon kamppailussa aloitti vieraiden maalipörssin kärki Niko Lahtinen kultakypärä Kasper Elon sekä puolustaja Ville Väinölän syötöistä. Vielä avauserän puolella Liiga-seurojen lainamiehet nikkaroivat toisen osuman: Sport-hyökkääjä Miro Lehtimäki tarjosi kakkossyötön ja SaiPan sopimuspuolustaja Kasperi Torikka viimeisteli. Välissä avusti toki Viljami Wacklin.

Toinen erä oli Hokki-merkkisempi, mutta tilastomerkinnöiksi kajaanilaiset eivät saaneet parempaa flowtaan konkretisoitua – ellei vieraiden Eddie Ahlmarkin kaksiminuuttista lasketa. Isäntien veräjää vartioinut Teemu Seppänen sai venyä kiekon tielle kakkoserässä vain kahdesti, kun vieraiden Paavo Hölsää työllistettiin kahdeksaan otteeseen.

Kotijoukkueen kiri jäi lopulta torsoksi, kun Rasmus Smedberg viimeisteli loppulukemat päätöserässä. Kolme pistettä olivat RoKille elintärkeät taistelussa suorasta sarjapaikasta. Illan tuloksella joukkue nousee jo pisteen päähän yhdeksättä sijaa miehittävästä Kiekko-Vantaasta, josta on vielä tulossa putoamiskamppailun osapuoli.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Peliitat tutusti kantona Ketterän kaskessa – imatralaisten 11 ottelun voittoputki poikki

Peliitat pysytteli vierasvoitollaan tiukasti mukana kamppailussa suorasta sarjapaikasta ja kymmenennestä sijasta. Ketterän murheellinen avauserä oli käytännössä jo ratkaista kamppailun, mutta sarjajohtaja esitti lopulta pienimuotoisen loppukirin.

Ketterällä oli perjantain kierroksella mahdollisuus lopullisesti sinetöidä runkosarjan voittonsa, mutta toisin kävi. Ketterä tuli peliin SaPKon kylvettämisen jäljiltä mukavoituneen laiskanpulskealla pelitunteella. Taisteluilmeeltään valovuoden isäntiä edellä ollut Peliitat oli paketoida ottelun jo käytännössä avauserässä.

Ensimmäinen kaksikymppinen tarjosi kolme maalia, joista jokaisen viimeisteli vierasjoukkue. Kaikkia maaleja yhdisti myös isäntien puolustuspään nukahdus, eikä Ketterän maalilla torjunutta Samuli Tervoa sovi neljästä ensimmäisestä maalista syyttää.

Vili-Jesperi Koivulan ja Joel Kerkkäsen maalit syntyivät ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Molemmissa kihauksissa ottavana osapuolena oli Jaakko Lantan johtama Ketterän kolmosketju, ja kultakypärä Lantta suomi itseään maalien jälkeen silminnähden.

Kolmannesta maalista vastasi heinolalaisten kultakypärä Matias Mustonen, joka uitti nokikkain Tervon kanssa kiekon imatralaisrysään. Johdon repeäminen ei kuitenkaan ollut Ketterän suurin murhe avauserässä. Jo avausminuuteilla imatralaisten ykkösketjun laitahyökkääjä Valtteri Lipiäinen kompuroi maalille ajaessaan Peliittojen seiskapakkiin, Juhani Merikantoon, ja sinkoutui rajusti päin maalia. Lipiäinen ei palannut enää kaukaloon.

Ketterä sai maalihanansa auki toisessa erässä ja kavensi Aku Kestilän osumalla Peliittojen johdon kolmeen maaliin. Reilun kolmen minuutin kuluttua vieraat kuitenkin kuittasivat, kun Severi Lahtisen heitto pienestä kulmasta kimpoili Tervon varusteiden kautta maaliin. Tämä riitti Tervolle, joka teki tilaa Ketterä-maalilla Santeri Lipiäiselle.

Päätöserässä Ketterä viritteli kirin, joka vaikutti paikoin jo sulattavan peliittajohdon. Heinolalaisittain hyvinkin tuttu Roope Mäkitalo iski ensin, Samuli Tanhua seuraavana. Rasmus Hämäläisen kauden kolmaskymmenes kassi toi isännät jo maalin päähän, kunnes Santtu Kinnunen tyynnytteli enimpiä kotiyleisön toiveita kauden ensimmäisellä Mestis-maalillaan. 

Enempää maaleja ei Ukonniemessä nähty. Sarjapaikasta kuumeisesti kamppaileva Peliitat katkaisi voitollaan Ketterän 11 ottelun voittoputken ja vei joukkueiden kauden keskinäiset kamppailut nimiinsä voitoin 4–2.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Savonlinnassa tahkottiin tunti maaleitta, Savolainen ja Urpolahti kotivoiton takuumiehinä

SaPKo tokeni Imatralla saamastaan selkäsaunasta ja piti kotiluolassaan maalinsa koskemattomana. Pisteet jaettiin lopulta maalittoman varsinaisen peliajan jälkeen.

Ruman kylvetyksen Imatralla keskiviikkona saanut SaPKo kokosi rivinsä kahdessa yössä mallikkaasti. Kotiyleisönsä edessä joukkue pelasi tiiviisti ja päästi jämäkät nolla maalia – kymmenen vähemmän kuin keskiviikkona Imatralla.

Jokipojat vaihtoi jo avauserässä maalivahtia. Vain vajaan yhdeksän minuutin jälkeen Roope Taponen teki tilaa Kasperi Kotkaniemelle. Vaikka kumpikaan ei päästänyt 60 minuutin aikana maaliakaan, ottelusta ei olisi kirjattu kummallekaan nollapeliä, vaikka jatkoaika olisi vieraille kääntynytkin.

Vähämaalisessa Järvi-Suomen hegemoniaottelussa nähtiin lopulta todellinen spesiaaliratkaisu. SaPKon Bernard Isiguzo paimennettiin istumaan jatkoajan alkajaisiksi kampitusjäähyä, mutta se ei estänyt pässipaitojen Joonas Savolaista ratkaisemasta kamppailua kolmella neljää vastaan. Roope Urpolahti kirjautti nollapelin ja SaPKo sarakkeeseensa kaksi sarjapistettä, jotka nostavat joukkueen vahvemmin kiinni kotietuun.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Peli-Karhujen tuhoisa toinen erä TUTOn turmana

IPK teki tehokkaan täsmäiskun Turkuun ja nousi sarjassa toiseksi.

Maaliton ja torjuntojen puolesta suhteellisen tasainen avauserä oli TUTOn ja IPK:n kamppailussa vain tyyntä myrskyn edellä. Iisalmelaisten toisen erän maalikimara toi peliin sähköä ja päätyi lopulta ratkaisemaan pisteiden kohtalon, vaikka turkulaisten kiri olikin mallikas.

Kristian Afanasjevin ja Ville Sippalan osumat veivät iisalmelaiset jo kahden maalin etumatkalle, mitä säesti turkulaisille hyvin tuttu Timi Lahtinen alivoimamaalillaan. Lahtisen osumaan kirjautti syöttöpisteen IPK:n maalia vartioinut Henri Kiviaho.

Kolme maalia riitti Conrad Mölderille, joka teki TUTOn veräjällä tilaa Kimmo Rautiaiselle hieman yli puolen tunnin pelin jälkeen. Herättely osoittautui tehokkaaksi, sillä vain 40 sekuntia edellisestä osumasta Jonne Jantunen kavensi lukemiksi 1–3. 

Maalin jälkeinen vaihto oli syödä iisalmelaisten eväät pahemman kerran, kun Saku Kinnunen huitoi isännille rangaistuslaukauksen. Erik Embrich ei kuitenkaan onnistunut tuomaan turkulaisia maalin päähän.

Päätöserän alkupuolella Juho Mäkelä toi ylivoimaosumallaan TUTOlle toivoa, mutta loppulukemiksi kirjattiin lopulta 2–3. IPK nousee reissupisteillään sarjakakkoseksi Ketterän taakse, TUTO jatkaa kamppailua kotiedusta puolivälieriin.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis