Mestis-kierros: Miller metsästi hattutempun Joensuussa, SaPKo sai kotona putken poikki

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Timo Savela
Mestis-kierroksella riitti tuttuun tapaan värikkäitä käänteitä. JoKP rummutti komean kotivoiton, IPK taas venyi Forssassa toiseen perättäiseen vierasvoittoon. SaPKo katkaisi tappioputkensa, mutta kehnon jälkimaun koitokseen jätti KeuPan vajaamiehisyys.

JoKP:lle iso voitto − Aaron Millerille hatullinen maaleja

Hokin paluu koronatauolta ei sujunut onnellisissa merkeissä, sillä kotijoukkue Joensuun Kiekko-Pojat vei täyden pistepotin selvin lukemin 5−0. Suurimmaksi sankariksi nousi puhtaan hattutempun viimeistellyt Aaron Miller.

Kiekko-Pojat aloitti maalinteon jo parin minuutin jälkeen komealla ylivoimamaalilla, josta vastasi Jonne Brygger. Hokin saatua ylivoiman JoKP iski alivoimalla. Risto Mattila antoi sokkosyötön, ja sen pääsi hyödyntämään lopulta Aaron Miller.

Myös toisella alivoimallaan kotijoukkue oli lähellä onnistua, mutta Anton Troshin pelasti tilanteen oikea-aikaisella mailan nostolla. Miller teki illan toisensa ylivoimalla. Hokki-leirissä protestoitiin osumaa maalivahdin häirintänä, mutta puolustaja oli tönäissyt joensuulaispelaajan maalivahdin päälle.

Hokki nosti karvaustaan toiseen erään ja peli tasoittui. Troshin laukoi erittäin vaarallisen siniviivakudin, mutta ylös suuntautunut laukaus ei mennyt maaliin. Erän viime minuuteilla JoKP:n Niko Kuiri ja Jani Taskula pääsivät nokikkain maalivahti Patrik Koiviston kanssa, mutta yritys jäi vaisuksi.

Jussi Tammela sai erän lopussa 2+10 -minuuttisen. Hokki ei käyttänyt ylivoimaansa erän lopussa, mutta sitä jäi kolmanteen erään puolentoista minuutin verran.

Kolmannessa erässä Hokin kiri tyrehtyi. Miller haki innokkaasti hattutemppua, laukoi kerran hieman ohi ja hankki yhdessä tilanteessa myös sukeltamisrangaistuksen. Jenkkihyökkääjä sai lopulta haluamansa iskettyään kiekon Hokin tyhjään maaliin. Joel Kerkkänen iski vielä yhden maalin, ja näin JoKP merkkautti 5−0 -voiton.

IPK löysi harvinaiset ylivoimatehot − vieraskiertueelta kaksi täyttä pistepottia

Heikko ylivoima sai onnistumisia heikkoa alivoimaa tehokkaammin, IPK taisteli toisen perättäisen vierasvoiton.

FPS ja IPK avasivat keskiviikkoillan koitoksen tarkalla ja tehottomalla pelaamisella. Kummallakin joukkueella oli avauserässä vaikeuksia saada selviä laukaisupaikkoja edes pitkien hyökkäysten päätteeksi.

Kotijoukkue sai erän loppupuolella pelin avautuessa tilaisuuksia siirtyä johtoon, mutta tiellä oli IPK:lle arvokkaaksi lainapelaajaksi osoittautunut Juha Jatkola. Hän pysäytti ensin avopaikassa Mika Huhtasalon ja nollasi hetkeä myöhemmin myös onnekkaasti maalinedustalle yksin päätyneen Erkki Laihon yrityksen.

Toisessa erässä otteen nappasi IPK epätodennäköisellä tavalla. Sarjan toiseksi heikon ylivoimajoukkue sai otteen pelistä neljän FPS-jäähyn ansiosta – ja osui kahdesti. Janne Hämäläinen ohjasi avausmaalin takatolpalta komean kuvion päätteeksi heti erän alussa.

IPK kohenteli ylivoimapelinsä onnistumisprosenttia toistamiseen erän lopulla sarjan huonoimman alivoimajoukkueen kustannuksella. 2−0-lukemat lämäsi näyttävästi tuore ruotsalaishankinta Linus Wernerson.

FPS heräsi takaa-ajoon, kun päätöserää oli pelattu kuusi minuuttia. Jatkola pysäytti kertaalleen kotijoukkueen komean hyökkäyksen, mutta jatkotilanteesta Huhtasalo sivalsi kavennuksen lähes nollakulmasta.

Kotijoukkue luuli jo tasoittaneensa ottelun vielä erikoisemmalla osumalla erän loppupuolella, kun Totte Mobergin laukaus päätyviivan takaa näytti painuvan maaliin, mutta pitkän videotarkastelun jälkeen todettiin maalin olleen osittain paikaltaan, eikä kiekko päätynyt verkkoon hyväksytyllä tavalla.

Sisuuntunut kotijoukkue painoi väsyneen IPK:n entistä ahtaammalle loppuminuuteilla, mutta maalinteko oli ylivoimaisen vaikeaa. Muun muassa Paavo Tyni hukkasi avopaikan lähes tyhjän maalin edestä. IPK nappasi näin läntisen Suomen kiertueeltaan täydet pisteet kahtena perättäisenä iltana ja tukevoitti asemaansa pudotuspeliviivan paremmalla puolella.

− [Tyydyttää] totta kai, siitä on aika pitkä aika kun on täysiä pisteitä otettu. Ei oikein parempaa vieraspelikiertuetta voi toivoa, IPK-luotsi Niko Härkönen iloitsi C Moren haastattelussa.

SaPKo sai putken poikki pelaamaan pakotetun KeuPan avustuksella

Pahasti vajaamiehinen KeuPa joutuu pelaamaan painostuksen alaisena, Savonlinnasta tuloksena oli kolmas perättäinen tappio.

SaPKo sai kaivattua helpotusta ahdinkoonsa, kun Savonlinnaan saapui vieraaksi pahasti vajavainen KeuPa. Keuruulaiset olivat niukasti saaneet raavittua kokoon kolme kentällistä pelaajia, mutta antoivat silti kunniakkaan vastuksen synkässä tappioputkessa rämpineille isännille.

Paremmin jaksanut SaPKo karkasi ottelun puoliväliin mennessä kolmen maalin karkumatkalle, mutta sitkeä vierasjoukkue kavensi päätöserän puolivälin jälkeen vielä lukemiksi 3–2 Olli Aitolan kauden avausosumalla. Juuso Forsström katkaisi kirin kuitenkin vain 15 sekuntia myöhemmin maalillaan.

5–2 -lukemin irronnut kotivoitto katkaisi SaPKon kuuden ottelun tappioputken. Pahasti vajaalla kokoonpanolla jo useamman ottelun rimpuillut KeuPa hävisi viiteen päivään kolmannen ottelunsa.

− Se mitä tuolla kulisseissa tapahtuu, meitähän painostetaan pelaamaan kahdella kentällä. Siinä ei mun mielestä ajatella pelaajan terveyttä, vaikka niin jotkut herrat puhuu tuolla mediassa, KeuPa-luotsi Tomas Westerlund manasi C Moren haastattelussa.

− Täytyy nostaa vastustajalle hattua. Heidät laitetaan tänne parilla kentällä pelaamaan, tietyllä tapaa terveyttäkin uhaten. Keuruu oli todella hyvä vastustaja tänään, kiitteli SaPKon päävalmentaja Juho Nykänen C Moren haastattelussa.

Kiekko-Vantaa vahva päätöserässä

Karsintaviivan tuntumassa pelatussa kamppailussa Hermes johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen, mutta sen jälkeen maalinteossa onnistui vain vierailija Kiekko-Vantaa, joka vei pisteet mukanaan maalein 4−1. Voittomaali jää varmasti harmittamaan Hermes-vahti Rasmus Korhosta.

Kokkolassa kotijoukkue Hermes teki avausmaalin heti ylivoiman päätyttyä. Ville Sippala kuljetti kiekon koko kentän läpi, laukoi ja Valtteri Meisaari kantoi vastuuta maalinteosta siniviivalle asti kimmonneesta paluukiekosta.

Kiekko-Vantaa tasoitti toisessa erässä Erik Embrichin voitettua laitakamppailun, minkä jälkeen hän jatkoi maalin taakse tarjoten maalin eteen Jaakko Kuusistolle paikan nostaa kiekko ylös etukulmasta.

Kolmannessa erässä vierailija jyräsi vastustamattomasti voittoon. Voittomaaliksi jääneestä osumasta vastasi Roope Elimäki pienestä kulmasta. Laukaus yllätti täysin maalivahti Rasmus Korhosen.

Kiekko-Vantaan johto lisääntyi kahteen maaliin, kun Eemeli Laine laukoi siniviivalta Mestis-uransa ensimmäisen maalin. Olli Maansaaren johdolla lohipaitojen puolustustaistelu kesti, ja lopulta Joni Piipponen viimeisteli loppulukemat omasta päästä tyhjään maaliin.