Mestis-kierros: Lampiselle toinen peräkkäinen nollapeli − RoKin Muratov sivuamaan maalipörssin kärkeä

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Topi Lainio
Mestis-perjantai tarjosi kaksi ottelua, joissa juhlivat kotijoukkueet. Kiekko-Espoo on nollannut vastustajansa vuoden molemmissa otteluissaan, ja RoKin vahva vire jatkui.

Kiekko-Espoon maalivahtipeli vahvassa iskussa

Jani Lampinen on saanut vastuuta muiden maalivahtien poissaolojen myötä, ja hän on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen, kun sitä tarvitaan. KeuPa HT:tä vastaan irtosi toinen peräkkäinen nollapeli, kun Kiekko-Espoo oli parempi maalein 5−0.

Kiekko-Espoo siirtyi johtoon jo pelin toisen minuutin alkaessa Toni Kähkösen onnistuessa paluukiekosta. Sama ketju iski heti uudelleen, ja tällä kertaa asialla oli Oskari Lemetyinen terävällä rannelaukauksella.

Erän loppua kohtiin KeuPa HT sai paremmin otetta pelistä, mutta maaleihin se ei johtanut. Paras paikka aukesi hyvin maalille nousseelle Juha Koivusaarelle, jonka puolittaisen läpiajon Jani Lampinen selvitti. Leevi Lembergillä oli vahva yritys toisessa päässä, mutta erätauko alkoi espoolaisten kahden maalin johdossa.

Toisessa erässä KeuPa HT:n Viljami Nieminen yritti tehdä ensimmäistä Mestis-maaliaan vanhanaikaisella, mutta toisen polven kiekkoilija ei onnistunut ohittamaan Lampista. Erän puolivälin tuntumassa Lampinen jatkoi vahvoja otteitaan torjumalla yhden kiekon jopa maaliviivalta.

Vaikka KeuPa HT laukoikin enemmän, Kiekko-Espoo oli tehokkaampi. Niko Somppi vei espoolaiset 3−0-johtoon, ja neljännestä maalista vastasi Lemberg heti ylivoiman päätyttyä. Lembergin maalin jälkeen Topias Leinonen sai tehdä tilaa Niko Parkkiselle.

Kolmannessa erässä KeuPa HT:n pyristelyt loppuivat viimeistään seitsemän minuutin jälkeen, kun Miro Keskitalon tarkka rannelaukaus ohitti Parkkisen. Sen jälkeen suurin jännitys oli Lampisen toisen peräkkäisen nollapelin suhteen. Pari minuuttia ennen loppua KeuPa HT sai parhaat tilaisuutensa, mutta Lampisen nolla kesti, ja kaikkiaan hänelle kirjattiin 33 torjuntaa.

Pietikäinen ja Huttunen esittivät pesäpallotaitojaan

RoKi otti seitsemännen voittonsa viimeisen kahdeksan ottelun aikana, kun Kiekko-Vantaa kaatui lukemin 4−2. Kolmannessa erässä esiin nousivat tutut tehomiehet Heikki Huttunen ja Batyrlan Muratov.

Rovaniemellä avauserä sujui maalittomasti. Molemmat joukkueet saivat kaksi rangaistusta, ja kotijoukkue RoKi laukoi maalia kohti tuplasti vantaalaisiin nähden.

Toisessakin erässä maaleja saatiin odottaa loppupuoliskolle asti. Joni Piipposen ja Roope Elimäen kiekottelu toi tulosta, ja uransa 200. Mestis-ottelun pelannut Piipponen sai viimeistellä maalin edestä Kiekko-Vantaan johtoon. Tämän jälkeen Kristjan Kombe otti rangaistuksen aloitusrikkeestä ja kuusi sekuntia myöhemmin kiekko oli maalissa, kun Oskari Kantolan rannelaukaus tuotti tulosta.

Erän viimeisellä minuutilla RoKi siirtyi johtoon. Zdenek Sedlak yritti tavoitella Gabin Villeä maalin edestä, mutta ranskalainen työnnettiin päin maalivahtia. Kiekko jäi irti tyhjän maalin eteen, ja Elias Kaarelan oli helppo viimeistellä. 

Kiekko-Vantaa nousi uudestaan taisteluun voitosta, kun hienon hyökkäyksen jälkeen Jesse Pietikäinen osui Elimäen syötöstä pesäpallolyönnillä.

RoKi iski voittomaalin nelisen minuuttia ennen loppua. Nicholas Canade laukoi, Samuli Tervo torjui eteensä ja Heikki Huttunen löi kiekon ilmasta verkkoon. Kaarelan ilta päättyi 13 sekuntia myöhemmin 2+10-minuuttiseen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Kaksiminuuttisen istunut Batyrlan Muratov viimeisteli rangaistuksen päätyttyä 4−2-lukemat tyhjiin. Kazakstanilainen johtaa nyt Mestiksen maalipörssiä yhdessä Hokin Oskari Siikin ja Ketterän Elmeri Kaksosen kanssa.