Mestis-kierros: Kiekko-Espoolta ja JoKP:lta murskaavat vierasesitykset

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Timo Savela
Torstaina kaukaloon palanneiden Kooveen ja Peliittojen jälkeen myös muut kautta jatkaneet Mestis-joukkueet pelasivat ensimmäiset ottelunsa kahteen ja puoleen kuukauteen. Tehokkaimmin esiintyivät Kiekko-Espoo ja JoKP, jotka paukuttivat seitsemän maalia.

Leevi Lemberg hattuili Kiekko-Espoon murskajaisissa

Kiekko-Espoo siirtyi sarjakärkeen komealla 7−3-voitolla. Tahti oli tuhoisaa erityisesti ensimmäisen ja toisen erän aikana, joissa espoolaiset tekivät kaikki ottelun maalinsa. Suurimpana tähtenä oli hattutempun tehnyt Leevi Lemberg.

Turussa vierailija Kiekko-Espoo oli huomattavasti paremmin mukana pelissä tauon jälkeen. Niki Kaila onnistui maalinteossa toisella minuutilla. Tommi Takaveräjä löi kiekon Valtteri Ilomäen lavasta ja Kaila pääsi näin nokikkain maalivahti Roope Urpolahden kanssa erehtymättä.

Toinenkin espoolaislaukaus meni maaliin, kun Leevi Lemberg osui ylivoimalla. Syötön osumaan sai nimiinsä OHL:stä Kiekko-Espoon junioreihin tullut ja ensimmäistä Mestis-otteluaan pelannut Louka Henault. Vieraiden kolmannesta maalista vastasi Aleksi Järvinen.

Toisessa erässä Kiekko-Espoo jatkoi siitä mihin ensimmäisessä erässä jäi, ja Lemberg, Takaveräjä ja Julius Rantaeskola iskivät kiekon maaliin. Severi Soukka sai komennuksen Tuton maalille neljännen osuman jälkeen tekemään Mestis-debyyttinsä. Erän päättyessä tilanne oli jo 0-7, kun Lemberg osui kolmannen kerran. Aikaisemmissa peleissä hän oli tehnyt vain yhden maalin.

Kolmannessa erässä Kiekko-Espoo rauhoitti tahtiaan ja Tuto pääsi iskemään kolme kavennusmaalia. Mark Viitasen, Mikke Levon ja Kristian Tuohilammen ilakointi jäi kuitenkin ymmärrettävästi vähiin.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

IPK koki nöyryytyksen kotonaan

IPK kärsi runsasmaalisen tappion Joensuun Kiekko-Poikia vastaan. Ottelu ratkesi toisessa erässä, jossa vierasjoukkue iski peräti neljä maalia.

Sarjan kärkipaikkaa koronatauolla pitänyt IPK kärsi Niko Härkösen päävalmentaja-ajan pahimman kotitappionsa. Tasan 1−1 päättyneen avauserän jälkeen JoKP iski neljä maalia toiseen erään, joista Matias Mustonen teki kaksi. Ensimmäinen syntyi komeasti läpiajosta.

Kolmas erä ei tuonut IPK:lle lohtua kuin yhden kavennusmaalin verran. JoKP osui kahdesti, ja myös Jussi Tammela kirjautti illan toisen maalinsa. Ottelun tehokkaimmaksi nousi kuitenkin kolme syöttöpistettä kerännyt Samuel Salonen.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

FPS sortui jälleen tehottomuuteen

Usein huomattavasti sarjasijoitustaan paremmin kentällä esiintyvä FPS ei poikennut kaavastaan Koovee-ottelussakaan. Laukaukset menivät ottelussa forssalaisten eduksi, mutta täysi pistepotti lähti vierailijoiden matkaan.

Muuten tasaisessa avauserässä Koovee iski avauserässä kaksi maalia, onnistujinaan Santeri Sillanpää ja Henri Tuominen. Tämän jälkeen vierailija ei enää osumia tehnyt.

Sarjajumbo FPS kavensi toisen erän alussa Teemu Karjalaisen toimesta, mutta muuten forssalaisten peli oli tutun tehotonta. Laukaukset kohti maalia olivat kotijoukkueen eduksi 30-21, mutta voittoon asti se ei riittänyt, vaan Koovee vei kolme pistettä Tampereelle.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Rämö vauhditti Ketterän voittoon ja itsensä maalipörssin kärkeen

Ketterä ei antanut Hermeksen yllättää itseään Imatralla. Arttu Rämö iski kaksi osumaa ja johtaa nyt Mestiksen maalipörssiä.

Ensimmäistä kertaa kauden aikana kohdanneet joukkueet iskivät kumpikin kaksi maalia avauserässä. Ketterällä oli tuttuja onnistujia, kun Arttu Rämö teki kauden 12. osumansa. Hermeksen pelaajista Arttu Lausniemelle osuma oli puolestaan Mestis-uran ensimmäinen ja kautensa päättäneestä SaPKosta siirtynyt Saku Vesterinen teki kauden toisensa.

Toisessa erässä Matias Varttinen onnistui ainoana pelaajana maalinteossa, ja kolmannessa erässä ottelu ratkesi lopullisesti Mikko Haaparannan ja Rämön osumiin. Rämö otti kauden 13. osumallaan Mestiksen maalipörssin kärkipaikan haltuunsa. Oskari Uomalan kavennus jäi laihaksi lohduksi Hermekselle.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Hokin kiri tyssäsi kolmannen erän puolivälissä

KeuPa oli matkalla kohti selvää voittoa kolmannen erän alkupuolella ennen vierailija Hokin kiriä. Toinen kavennusmaali jäi kuitenkin myös ottelun viimeiseksi, ja näin kotijoukkue sai pitää kaikki kolme pistettä itsellään.

Hokki oli avauserässä hallitsevampi osapuoli, mutta kotijoukkue KeuPa HT iski maalit. Ville Ottavaisen ja Joonas Larinmaan osumien väliin mahtui vain alle puolitoista minuuttia. KeuPa HT:n peliä häiritsivät jäähyt, joita joukkue sai kolme. Hokki kavensikin heti toisen erän alkuun kahden miehen ylivoimalla Eemeli Ylitalon kauden avausosumalla.

KeuPa sai mahdollisuuden yrittää maalia myös rangaistuslaukauksesta, mutta Jani Siekkinen ei siinä onnistunut. Justus Mikkonen teki keuruulaisten kolmannen maalin ottelun puolivälissä.

Siekkinen onnistui kahden miehen ylivoimalla kolmannen erän alussa. Peli näytti jo ratkeavan, mutta Hokin Samu Pyykkönen ja Tuomo Viitasalo toivat vieraat maalin päähän. KeuPan aikalisä rauhoitti tilannetta, ja maalin johtoasema säilyi loppuun asti.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Silfver yllättävänä maaliruiskuna

Aiemmin kaudella vain yhden maalin tehnyt Christian Silfver teki kaksi osumaa, kun Kiekko-Vantaa palasi voitokkaasti tauolta eilen pelannutta Peliittoja vastaan.

Myös toinen pääkaupunkiseudun joukkue tuli tauolta vauhdikkasti, kun Eetu Peltola ja Mico Luoto iskivät maalin mieheen ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana. Toisessa erässä kotijoukkue piristyi ja Kiekko-Vantaan kolmannen maalin jälkeen Peliitat nousi maalin päähän.

Christian Silfverin ottelun toinen maali, joka syntyi Julius Valtosen komeasta syötöstä. Peliitat nousi vielä maalin päähän 38 sekuntia ennen loppua, mutta tasoitus ei enää onnistunut.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis