Mestis-kierros: KOOVEE ja RoKi iskivät jatkoajalla, KeuPa viimeisellä minuutilla

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Timo Savela
Keskiviikon Mestis-kierros tarjosi tiukkoja pelejä ja varsin paljon maaleja. Vain Hermes otti voiton selvin lukemin ja vastaavasti RoKi nousi ylös sarjan jumbopaikalta.

Järventie jälleen maalinteossa, Seppänen jatkoaikasankarina

Perinteisten seurojen kohtaaminen Turussa venyi jatkoajalle asti. Vierasjoukkue KOOVEE oli parempi maalein 3−2, kun Janne Seppänen onnistui jatkoajalla.

Avauserä ehti juuri ylittää puolivälin, kun Juho Jokiharju vei KOOVEEn johtoon. Osuma syntyi vanhanaikaisella, kun TUTOn maalivahti Conrad Mölder oli hieman huolimaton työntäessään patjaansa kohti tolppaa.

Toisessa erässä kotijoukkue tasoitti. Toistasataa Mestis-maalia urallaan tehnyt Mikko Laine osui b-pisteeltä kovalla lämärillä. Erän lopulla molemmat tekivät vielä yhden maalin, kun ensin Juho Virtanen otti kiekon luistimella haltuun ja ampui sitten kiekon ylös.

Roby Järventie teki jo kauden 13. maalinsa rangaistuslaukauksesta, ja peli oli jälleen tasan. Toisen polven kiekkoilija on hyvää vauhtia menossa kohti varausikäisen parasta maalisaldoa Mestis-historiassa.

Jatkoajalla Janne Seppänen järjesti itsensä nokikkain Mölderin kanssa ja ujutti kiekon maaliin. Sarjakärki KOOVEE nosti näin etumatkansa Ketterään kolmeen pisteeseen, joskin imatralaisilla on ottelu vähemmän pelattuna.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Harvinaiset maalintekijät takasivat RoKin voiton

Sarjajumbona ennen kierrosta ollut RoKi oli päätöserässä jo kahden maalin takaa-ajoasemassa, mutta kotijoukkue pelastautui jatkoaikavoittoon. Kotijoukkueen maalintekijöistä kolme teki kauden toisen osumansa, ja Kasper Elon maalisarake näyttää nyt neljää.

Kovavireisen RoKin vieraana Jokipojat oli hallitsevampi osapuoli, mutta maalipaikkoja joukkue loi kuitenkin vähän ottelun ensiminuuteilla. Teemu Siirosen vastaanottama harhasyöttö tarjoisi parhaan tilaisuuden, muttei siitä Jokipoikien hyökkääjä onnistunut.

RoKi käytti tilaisuutensa paremmin, ja Eetu Karvinen avasi ottelun maalihanat. Samuli Rahikainen laukoi ja Karvinen oli yksinään maalin edessä ohjaamassa.

RoKi otti erässä kolme rangaistusta, muttei Jokipojat onnistunut hyödyntämään tilaisuuksiaan. Paavo Hölsä joutui kuitenkin erän aikana torjumaan 14 kertaa.

Toisessa erässä Jokipoikien Miro Väänänen hukkasi läpiajon, mutta vieraat eivät jääneet sitä murehtimaan, vaan muutama sekunti myöhemmin Niki Blomberg onnistui tasoittamaan pelin lämärillään b-pisteiden välistä.

Muuten rauhallisen erän lopulla Jokipojat otti johdon hienon kuvion jälkeen. Ville Räsänen antoi harhautteli, antoi syötön ja Matias Varttinen viimeisteli takatolpalta maalin.

Kolmannen erän alussa Jokipojat lisäsi johtoaan. RoKin sekoilun jälkeen Jaakko Kuusisto viimeisteli takatolpalta vieraiden kolmannen maalin. RoKi pääsi kuittaamaan nopeasti Ville Väinölän rannelaukauksella.

Kuusiston ottama hyökkäyspään rangaistus tarjosi RoKille uuden ylivoiman, ja jälleen kotijoukkue onnistui. Tällä kertaa maalintekijänä oli Niko Mikkola, jonka rannelaukaus ohitti Kasperi Kotkaniemen.

Joonas Larinmaa harhautteli vielä itsensä maalipaikkaan viimeistä edellisellä minuutilla, mutta tuloksetta. Näin edessä oli jatkoaika. RoKi otti voiton kotiin, kun Kasper Elo sai kiekon hyökkäyssiniviivalla ja pääsi vapaasti maalille. Ylänurkkalaukaus ohitti Kotkaniemen ja näin RoKi nousi 4−3-voiton pisteillään pois jumbopaikalta.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

IPK:lle katkeraa kalkkia viimeisellä minuutilla

Iisalmessa ottelun ratkaisua saatiin odottaa viimeiselle minuutille asti, jolloin maalinedusruuhka toi vieraille voittomaalin.

KeuPa HT aloitti Iisalmessa pelin vauhdikkaasti ja johti viiden minuutin pelin jälkeen jo 2−0. Severi Immonen kavensi, mutta sen jälkeen IPK joutui tukalaan tilanteeseen Aatu Hämäläisen viisiminuuttisen ja pelirangaistuksen takia. Vieraat eivät onnistuneet pitkällä ylivoimallaan.

Maalittoman toisen erän jälkeen IPK tuli vauhdilla päätöserään. Valtteri Määttä tasoitti, ja vain 35 sekuntia myöhemmin Henri Knuutinen järjesti Jere-Matias Alaselle puolittaisen läpiajon ja johtomaalin.

Ilo kesti vain nelisen minuuttia, kun Janne Väyrysen ottelun toinen osuma maalin edestä tasoitti ottelun. Jatkoaika häämötti, mutta Ville Sippalan kampituksesta ottama rangaistus kostautui kotijoukkueelle. Maalinedushärdellin jälkeen Niki Huovinen teki voittomaalin ajassa 59.39. Videoltakin tarkastettu osuma harmitti iisalmelaisia sen verran, että Knuutinen otti peliajan täyttyessä kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.

Sarjaa vielä jokin aika sitten johtaneelle IPK:lle kotitappio oli kolmas peräkkäinen, ja kaikki ovat tulleet samoin 3−4-lukemin.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Harjun neljä tehopistettä löivät Hokin

Heikki Harju teki kaksi maalia ja syötti toisen mokoman, kun Hermes voitti Hokin kierroksen selvimmällä erolla ratkenneessa kamppailussa.

Alkuhetket eivät viitanneet Hermeksen selvään voittoon, kun Tuomas Komulainen harhautteli kiekon maaliin Jarkko Harjulan komean syötön jälkeen. Valtteri Parikan virhe johti kuitenkin Hermeksen tasoitukseen. Maalista vastasi kokkolalaisten sopimuspelaajaksi hiljattain siirtynyt Samu Markkula.

Toisessa erässä maaleja nähtiin peräti kuusi. Ensin osui Hermeksen ranskalaishyökkääjä Gabin Ville ja perään Villen maalin syöttänyt Heikki Harju pääsi nauttimaan Sebastian Mobergin tarjoilusta. 

Hokki nousi tasoihin Tuomas Ahtosen ja Christoffer Seppelinin onnistuttua. Erä päättyi siitä huolimatta kotijoukkueen kahden maalin etumatkalla, sillä Harju onnistui toistamiseen ylivoimalla ja sen jälkeen Juuso Ketolan hyökkäysaluekierroksen jälkeen Niko Ervasti teki 5−3-osuman.

Päätöserässä Hermes onnistui maalinteossa vielä kahdesti. Maalintekijöinä olivat Juho Korhonen sekä tyhjään maaliin osunut Sampo Paulaharju.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis