Mestis-kierros: K-Vantaalle vihdoin avausvoitto, FPS murskasi Peliitat

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Timo Savela
Mestiksessä pelattiin perjantai-iltana viiden ottelun kierros. Hermes otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa, SaPKo nitisti sitkeän KOOVEE:n ja FPS murskasi Peliitat Heinolassa. Muita voittajia olivat IPK ja kauden avausvoittonsa saalistanut K-Vantaa.

Vauhdikas perjantai-illan vääntö toi Hermekselle kauden ensimmäisen kotivoiton

Kokkolassa nähtiin äärimmäisen viihdyttävä Mestis-ottelu kahden viime kaudelta erittäin tutuksi toisilleen tulleen kiistakumppanin välillä. Aggressiivisesti karvannut Hokki johti ottelua kahteen otteeseen, mutta lopulta kokkolalaisyleisö pääsi tuulettamaan kauden ensimmäistä kotivoittoa.

Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä. Molempien joukkueiden avauspelaaminen sakkasi, ja parhaat maalipaikat luotiinkin kummassakin päädyssä ahnaan karvauspelin ja toisaalta myös puolustusten virheiden kautta.

Avausmaalista vastasi Hokki ylivoimalla. Ylivoimapeli ei ensin ottanut onnistuakseen, mutta kolme sekuntia ennen sen päättymistä Risto Mattila lämäsi suoraan syötöstä komeasti etuyläkulmaan.

Maalin jälkeen paine siirtyi Hokki-päätyyn, mutta hyvät maalipaikat jäivät piippuun. Lopulta Hermes sai onnekkaan tasoituksen, kun Hokki-vahti Alex Mäkelä antoi harhasyötön maalin takana ja Janne Riihimäki pääsi kiepauttamaan kiekon tyhjään rysään.

Toinen erä alkoi vauhdikkaasti, kun Hokki meni kauden ensimmäistä otteluaan pelanneen Daniil Troshinin osumalla johtoon. Vain paria minuuttia myöhemmin Hermes kuitenkin tuli jälleen rinnalle, tällä kertaa vuorostaan ylivoimalla. Heikki Harjun osumaa edelsi näyttävä syöttökuvio, ja Harju pääsi laukomaan kiekon lähes tyhjään maaliin. 

Tempo jatkui vauhdikkaana, kiekkoa pitäneen Hermeksen yrittäessä päästä Hokki-alueelle organisoidusti. Hyökkäykset kuitenkin tyssäsivät kajaanilaiskarvaukseen, ja Hokki käänsi nopeasti vastaan, joten varsinaisesta paineesta ei voida puhua.

Päätöserässä sama kuva jatkui: Hokki prässäsi raivokkaasti ja Hermes yritti murtaa painetta. Kokkolalaiset siirtyivät ensimmäisen kerran ottelussa johtoon, kun Ville Sippala laukoi kauden ensimmäisensä.

Hermes-johdossa pelin kuva ei juuri muuttunut, kokkolalaiset yrittivät puolustaa kiekolla ja Hokki hyökkäsi aktiivisesti pystyyn. Kumpikin pääsi kolmannessa erässä myös ylivoimalle, mutta ilman lisämaaleja. Hermes kiekotteli käytännössä koko kaksiminuuttisen edes yrittämättä laukoa, pelaten vain sekunteja pois kellosta.

Hokki sai kiekon loppuhetkillä aivan maaliviivalle asti, mutta ei sisään, joten vauhdikas ilta päättyi kokkolalaisjuhliin.

IPK jylläsi rutiinilla kotivoittoon

IPK pelasi vakuuttavan kotiottelun, jossa se ei antanut juuri KeuPalle mahdollisuuksia. Iltaa leimasi molempien joukkueiden heikko viimeistely.

IPK otti komennon pelistä heti alkuhetkillä, ja Alex Olkinuora veikin isännät johtoon jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen tarkalla rannelaukauksellaan etukulmaan. Iisalmelaiset hallitsivat avauserää ja selvittivät myös alivoimatilanteensa ongelmitta.

Avauserän lopulla lukuisien avainpelaajien poissaoloista kärsinyt KeuPa heräsi mukaan peliin ja loi myös laadukkaita paikkoja. Viimeistely kuitenkin ontui.

Toisessa erässä ottelun kuva jatkui samankaltaisena, eli IPK oli hienokseltaan niskan päällä. Janne Hämäläinen tuplasi iisalmelaisjohdon koko iltaa kuvastaneella tavalla: KeuPan oman alueen kiekonmenetyksen seurauksena. Keuruulaisilla oli koko ottelun ajan suuria vaikeuksia avauspelissä ja kiekollisessa oman alueen pelissä muutenkin.

Isännillä oli tilaisuus jo käytännössä paketoida peli erän lopussa kahden miehen ylivoimalla. Kolmatta maalia ei kuitenkaa vielä nähty.

Keuruulaisten taisteluilme heräsi päätöserän alussa Matias Mustosen onnistuttua läpiajosta kaventamaan pelin. Noin viisi minuuttia kestänyt hyvä vaihe kuitenkin lopahti, eikä varsinaista loppukiriä saatu edes ilman maalivahtia aikaan. 

Erkka Seppälä viimeisteli iisalmelaisille kolmannen osuman tyhjään verkkoon.

FPS murskasi Peliitat, maalivahdille nollan torjunnan erä

Heinolassa kamppailtiin yksi erä tasaisesti, mutta toisessa erässä vierasjoukkue FPS takoi taululle viisi maalia ja karkasi murskavoittoon. Toisen erän ylivoimaa kuvasi se, että FPS-maalivahti Eetu Niemiselle merkattiin erässä nolla torjuntaa.

Peliitat tuli avauserään pirteästi ja pyöritti peliä hyökkäyspäässä. Kesken heinolalaispyörityksen FPS:n pirteästi esiintyneen nelosketjun Eetu Moberg kuitenkin runnoi avausmaalin aikaan maalinedusruuhkasta.

FPS sai erän edetessä koko ajan paremmin ihan pelistäkin kiinni ja Peliittojen maalivahti Oskari Parviainen olikin täystyöllistetty. Vieraat sortuivat kuitenkin rangaistuksiin ja toisella ylivoimayrittämällä Peliittojen Markus Lahtinen rankaisi sivaltamalla kiekon takakulmaan.

FPS aloitti toisen erän kahdella perättäisellä ylivoimalla, mikä loi alkutahdit murskaavalle erälle. Otto Nieminen osui ylivoimalla, ja Leevi Kannisto ja Daniel Mäkiaho löivät nopeasti taululle jo 1–4.

Hannes Hyvönen yritti herätellä joukkojaan aikalisällä ja Peliitat pääsikin hetkeä myöhemmin ylivoimalle. Tulosta ei kuitenkaan tullut, ja seuraavaksi kovilla olivat lähinnä heinolalaisten oman jäähyaition ovet.

Peliitat otti hölmöjä turhautumisjäähyjä, ja forsslaiset kiittivät. Jere Jokinen osui kahden miehen ylivoimalla, ja taukolukemat 1–6 viimeisteli Atso Lehtinen.

Päätöserä oli pelkkää kosmetiikkaa. Peliitat vaihtoi Eetu Uotisen maaliin ja sai FPS-rangaistusten myötä otetta pelistä. Nieminen osui FPS:lle ja Juuso Heikkilä kahteen kertaan Peliitoille, joten loppulukemiksi merkittiin 3–7. 

Kiekko-Vantaalle helpottava avausvoitto

Kaikki alkukauden ottelunsa hävinnyt Kiekko-Vantaa sai viimein voittotilinsä auki häntäpään kamppailussa Rovaniemellä. Lohipaitojen sankareita olivat kaksi ylivoimamaalia iskenyt Joni Piipponen sekä kovassa kiekkosateessa kestänyt maalivahti Samuli Tervo.

Kiekko-Vantaa oli pystynyt tekemään kauden kuudessa ensimmäisessä ottelussaan yhteensä vain kahdeksan maalia. Yhdellä tehdyllä maalilla harvemmin jääkiekko-ottelussa pärjää, joten ei ihmekään, että joukkue oli vielä ilman avausvoittoaan ennen pohjoisen kiertuettaan.

Rovaniemellä lohipaitojen maalihanat aukesivat, kun joukkue käytti ylivoimatilanteet hyödykseen. RoKi oli avauserässä niskan päällä, mutta Joni Piipponen iski vieraille kaksi YV-maalia. Piipponen avasi maalihanat ohjaamalla Santeri Aallon lämärin sisään maalin edestä ja tuplasi johdon maalin kulmalta erän loppupuolella.

RoKi tuli kuitenkin toisessa erässä rinnalle – ja melkein ohikin. Kavennus tuli heti erän ensimmäisestä hyökkäyksestä: Samuli Tervo torjui kiekon eteensä ja Eppu Karuvaara oli ensimmäisenä irtokiekossa. Kauden alla Vantaalta Rovaniemelle siirtyneelle Karuvaaralle maali oli ensimmäinen miesten sarjoissa.

Hermostuneesti pelannut Kiekko-Vantaa selvitti pari jäähyään, mutta menetti johtoasemansa vielä ennen erän puoltaväliä. Batyrlan Muratov puikkelehti hyökkäyspäässä ja sai taituroitua kiekon sisään, vaikka vantaalaispakki oli kampittanut kazakkihyökkääjän jo polvilleen.

Seuraavien minuuttien aikana johtomaali oli tarjolla kummallekin joukkueelle. Videotarkistus ei tuottanut RoKille toivottua tulosta. Vilho Heikkinen torjui puolestaan Joonas Rinnetmäen rankkarin kilpikädellään. Päätöserään lähdettiin kuitenkin vierasjoukkueen johdosta, kun Santeri Aalto laukoi ylivoimalla terävästi suoraan syötöstä.

Päätöserässä Kiekko-Vantaan paketti pysyi aiempaa paremmin kasassa, eikä RoKi saanut kunnon kiriä päälle. Jaakko Kuusisto ja Jaako Manninen avasivat vielä kauden maalitilinsä: Kuusisto vanhanaikaisella ja Manninen vastahyökkäyksen kärkimiehenä.

– Olen voittoon tyytyväinen, mutta paljon jäi vielä petrattavaa. RoKi oli ensimmäisessä ja toisessa erässä paljon vahvempi 5-5-pelaamisessa, mutta tehtiin huikea parannus viimeiseen erään, Kiekko-Vantaan Mika Niskanen iloitsi pelin jälkeen C Moren haastattelussa.

Vantaalaisten sankareita olivat ykköskentän hyökkääjät Joni Piipponen (2+1) ja Miro-Pekka Saarelainen (0+3) sekä peräti 39 kertaa kiekon eteen ehtinyt Samuli Tervo.

RoKi ei onnistunut tänään hyödyntämään paikkojaan ja tuhri kaikki kuusi ylivoimaansa. Videopalaverissa katsellaan luultavasti myös vastustajan tekemiä maaleja, sillä Kiekko-Vantaa iski kaikki viisi osumaansa maalin edestä enemmän tai vähemmän sinipaitojen puolustuksen keskeltä.

– 5-5-peli oli ihan hyvää, mutta erikoistilanteisiin hävittiin tänään. Se on valmennuksen vika ja asia pitää saada kuntoon, RoKi-luotsi Maso Lehtonen sanoi C Morelle.

Helpottavasta voitosta huolimatta vantaalaistenkaan alkukauden aikana nähdyt ongelmat eivät ole vielä ohi. Joukkue oli ajoittain täysin hukassa oman viisikkotasapainonsa kanssa. Miika Tiihonen pääsi heti ottelun aloituskiekon pudottamisen jälkeen läpiajoon ja 2–2-tilanteessa Tervo joutui venymään parhaimpaansa, kun Antti Järvelä oli yksin läpi.

RoKin kotivire on kovassa testissä lauantaina, kun sen vieraaksi tulee sarjakakkonen KeuPa. Kiekko-Vantaa yrittää puolestaan jatkaa pisteiden keräämistä Kajaanista.

SaPKo selviytyi Savonlinnan maalijuhlien voittajaksi väliaikaiskomennossa

SaPKo ja KOOVEE järjestivät savonlinnalaisyleisölle viikonlopun alkajaisiksi kunnon maalijuhlat. SaPKo näytti jo karkaavan pommitettuaan Kari Piiroisen vaihtoon, mutta sinnikäs KOOVEE taisteli rinnalle. Tämä ei kuitenkaan riittänyt.

Savonlinnassa avauserä pelattiin tasatahtiin. Jani Kluuskeri tykitti kotijoukkueen johtoon ennen erän puoltaväliä siniviivalta. Maalin jälkeen SaPKolla oli hyvä vaihe pelissä, ja isännät pääsivät myllyttämään hyökkäyksiä KOOVEEn maalin edustalle.

Jere Kuiviston korkea maila ja siitä seurannut rangaistus kuitenkin kostautui, kun KOOVEE ja Karri Aho pääsivät tasoittamaan pelin ylivoimalla.

SaPKo tuli toiseen erään vauhdilla ja karkasi nopeasti 3–1-johtoon Perttu Kiesilän ja Kluuskerin osumilla. Santeri Sillanpää kavensi, mutta vain minuuttia myöhemmin Juuso Forsström kuittasi SaPKon takaisin kahden maalin karkumatkalle. Tämä riitti myös maalilla torjuneelle Tappara-laina Kari Piiroiselle, ja tolppien väliin luisteli Joonas Valtonen.

Oli syynä sitten maalivahdin vaihdon tuoma herättely tai joku muu, jatkoi KOOVEE taistelua. Sillanpää iski illan toisellaan vain 41 sekuntia myöhemmin lukemiksi 4–3, ja yhden jäähyn tapettuaan tamperelaisjoukkue sai palkinnon Elmeri Kärkimaan lauottua tasoituksen.

SaPKo ei lamaantunut tasoituksesta, vaan siirtyi uudelleen johtoon kolmannen erän alussa Kalle Matikaisen osumalla. KOOVEE haki tasoitusta hullun lailla, ja tykittikin peräti 14 laukausta kohti Eetu Randelinin maalia. 

Viimeisenä korttina tamperelaisjoukkue otti aikalisän ja veti maalivahdin pois. Lopputuloksena oli kuitenkin vain Eetu Mäen tyhjiin viimeistelemä illan kuudes SaPKo-maali.

Voitto oli SaPKolle toinen väliaikaisena päävalmentajana toimivan Juho Nykäsen johdolla. Seura vapautti Niko Erosen päävalmentajan tehtävistä 7.10.