Mestis-kierros: Hokki murskasi KeuPan, Espoossa historian havinaa

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Timo Savela
Lauantai-ilta tarjosi viisi Mestis-ottelua, joista ei puuttunut vauhtia ja tilanteita. Kajaanissa Hokki iski toisessa erässä viisi maalia ja otti murskavoiton KeuPasta, Heinolassa Peliitat kaatoi RoKin jatkoajalla ja Espoossa Kiekko-Espoo ja Joensuun Kiekko-Pojat mittelivät ensimmäistä kertaa sitten liigakarsintojen 1992. Muita voittajia olivat Hermes ja FPS.

Toisen erän ilotulitus liekitti Hokin murskavoittoon

Hokki ja KeuPa lähtivät molemmille viikonlopun toiseen otteluun voitto alla. Nihkeän avauserän jälkeen kotijoukkue onnistui petraamaan kiekollista peliään merkittävästi, mätti toisessa erässä viisi maalia ja karkasi murskaavaan voittoon.

Kärkipään kamppailu Hokin ja KeuPan välillä lähti käyntiin tahmeasti. Kiekko pomppi tavallista enemmän molempien joukkueiden pelaajilla, eikä kumpikaan noussut niskan päälle.

Myös molempien joukkueiden ylivoimat menivät muotoaan hakien. Rikkonainen ja paljon pitkiä kiekkoja sisältänyt avauserä ei jättänyt jälkipolville juuri muuta kerrottava kuin Hokin Oskari Siikin komealla laukauksella syntynyt avausmaali.

Toinen erä käynnistyikin jo huomattavasti vauhdikkaammin kahdella vastahyökkäysmaalilla. Joonas Savolainen tuplasi Hokin johdon komean syöttökuvion päätteeksi, mutta vain 44 sekuntia myöhemmin viime kauden Hokissa pelannut Sampo Paulaharju kuittasi läpiajosta lukemiksi 2–1.

Tämän jälkeen Hokki meni kuitenkin menojaan, ja ilotulitusta johti Siikin, Savolaisen ja Tuomas Komulaisen muodostama kakkoskenttä. Samu Pyykkönen ja Samu Kaasinen iskivät komeilla laukauksilla lukemiksi jo 4–1 ennen kuin KeuPa sisuuntui ja sai pientä pyöritystä aikaan. Laukaukset tulivat kuitenkin kaukaa ja ilman maskia, mikä ei tuottanut Patrik Koivistolle ongelmia.

Puolustustaistelusta selvittyään Hokki meni lopullisesti menojaan, maalinteossa onnistuivat Savolainen, jonka illan tehot olivat 2+1 ja Komulainen, joka takoi pisteet 1+2. Myös molemmat maalit syöttänyt Siiki keräsi tehot 1+2.

Kuusi päästettyä maalia riitti KeuPa-vahti Juho Ahopellolle ja tolppien väliin luisteli Louis Herpin.

Päätöserä oli enää kosmetiikkaa, ja molemmat onnistuivat yhden lisämaalin teossa. Ensin Niklas Lehikoinen loi KeuPalle vielä pientä toivoa läpiajomaalillaan. Viisi minuuttia ennen loppua Janne Jokinen palkitsi kajaanilaisyleisön vielä yhdellä maalilla nostaen takakulmana loppulukemiksi 7–2.

FPS:n maalitykit herättivät joukkueen – forssalaiset komeaan kotivoittoon

Forssassa avausmaalia saatiin odotella lähes ottelun puoliväliin asti, kunnes tutut miehet nousivat valokeilaan. Eetu Nieminen torjui FPS-maalilla nollapelin.

Kahden perinteikkään seuran kohtaamisessa Forssassa maaleja saatiin odotella lähes puoli tuntia, aina toisen erän puoliväliin asti. Tasaisen avauserän jälkeen FPS otti komennon pelistä, ja palkinto seurasi Mika Huhtasalon päätettyä kaksi vastaan yksi -hyökkäyksen maaliin.

Tasan viisi minuuttia myöhemmin lisää lunta savonlinnalaisten tupaan toi FPS:n paras maalintekijä Jere Jokinen. Toisessa erässä SaPKon avauserässä hyvin pitänyt puolustus murtui ja FPS pääsi toistuvasti hyville paikoille. Oli pitkälti maalivahti Valtteri Nousiaisen ansiota, että lukemat pysyivät siedettävinä.

Päätöserässä FPS oli kuitenkin liikaa myös Nousiaiselle. Huhtasalo latoi illan toisensa ja Topi Hägg ampui lukemiksi jo 4–0.

SaPKo ei mainittavaa kiriä enää saanut aikaiseksi, vaan ottelu pelailtiin loppuun.

KOOVEE jäi vastaantulijaksi Kokkolassa – Hermes selkeään voittoon

Kokkolassa Hermes oli selvästi parempi ja otti ansaitun voiton KOOVEEsta kotiyleisön riemuksi. Kokkolalaiset onnistuivat laajalla rintamalla, kun taas KOOVEE sai ainoastaan 16 laukausta kohti Hermes-maalia.

Salama-alut alkavat muodostua jo Hermeksen tavaramerkiksi, ja sellainen nähtiin myös lauantain ottelussa. Pelikello oli käynyt 50 sekuntia, kun kiekko oli Aleksi Matinmikon laukomana verkossa ja kotifanien kädet kohti hallin kattoa.

Ahkerasti laukonut Hermes oli niskan päällä avauserässä, vaikka KOOVEElle tarjottiin tasoituspaikkaa myös ylivoimalla. Erän lopulla tilanne taululla kuitenkin tasoittui. Samuel Kemppainen rikkoi ja tuloksena oli rangaistuslaukaus. Rankkarin toimitti kylmän viileästi verkon perukoille Juho Liuksiala.

Toinen erä oli pelillisesti tasaisempi, mutta tulostaululla Hermes otti komennon. Juuso Ketola onnistui isäntien illan ensimmäisellä ylivoimalla viemään joukkueensa johtoon. Vielä ennen taukoa Ketolan maalin syöttänyt Erik Ahopelto tuplasi johdon.

Kokkolalaiset puolustivat maalinsa edustaa todella tarkasti, eikä KOOVEElla ollut asiaa huippupaikoille. Omat tilaisuutensa Hermes sen sijaan käytti tehokkaasti hyväkseen.

Päätöserässä Hermes otti jo ratkaisevantuntuisen 4–1-johdon Eemeli Takalan kauden seitsemännellä osumalla. KOOVEE yritti vielä kivuta taisteluun pisteistä ottamalla aikalisän ja vetämällä Joonas Valtosen pois maalilta reilut neljä minuuttia ennen päätössummeria. Lopputulemana oli kuitenkin ainoastaan Ahopellon tyhjiin syntynyt illan toinen maali.

Vieraiden Jeremi Wehmas onnistui vielä iskemään ylivoimalla kavennuksen, joka kuitenkin jäi vain kosmeettiseksi, eikä varsinaista loppukiriä enää saatu aikaan. Pisteet jäivät ansaitusti Kokkolaan lukemin 5–2.

Vuoden 1992 liigakarsijat kohtasivat Espoossa – K-Espoo toipui Kiekko-Poikien kiristä

Espoossa oltiin historiallisissa tunnelmissa, kun Kiekko-Espoo ja Joensuun Kiekko-Pojat kohtasivat ensimmäistä kertaa sitten liigakarsinnan vuonna 1992. Ottelun kutsuvieraina nähtiin myös kyseisen vuoden espoolaisten nousijajoukkueen pelaajia.

Espoon illassa kohtasivat historiaa huokuvassa ottelussa Kiekko-Espoo ja Kiekko-Pojat Joensuusta. Joukkueiden edellinen kohtaaminen on vuodelta 1992 liigakarsinnasta, jonka voitolla espoolaiset nousivat tuolloin pääsarjaan.

Ottelu polkaistiinkin käyntiin seremonioin, kun espoolaisten vuoden 1992 nousijajoukkue esittäytyi yleisölle jäällä.

Itse ottelussa avauserä oli tarkkaa pelaamista molemmilta joukkueilta. Kotijoukkue hallitsi ottelua hienokseltaan, mutta myös Kiekko-Pojat pääsivät muutamaan otteeseen yrittämään vaarallisilta paikoilta maalin edestä.

Avauserän ainokaisen laukoi K-Espoon Olli Iisakka b-pisteiden välistä.

Toisessa erässä vierasjoukkue otti komennon ja tykitti peräti 18 laukausta kohti Juho Järvisen vartioimaa espoolaismaalia. Järvinen pelasi kuitenkin erinomaisen ottelun ja selvitti kaikki joensuulaisten yritykset, läheltä ja kaukaa.

Espoolaisilla tilanteet olivat puolestaan vähissä, mutta ne käytettiin tehokkaasti. Kiekko-Pojat turhautuivat tehottomuuteen, mikä näkyi parin jäähyn muodossa. Jälkimmäisellä ylivoimalla K-Espoo onnistui. Kapteeni Toni Kähkönen niittasi maalin edestä joukkonsa kahden maalin karkumatkalle.

Päätöserän alkajaisiksi joensuulaisvieraat saivat vihdoin palkinnon uurastukselleen. Joukkueen mukaan vasta liittynyt HIFK-laina Rasmus Heljanko onnistui videotarkastuksen vaatineella osumallaan kaventamaan lukemiksi 2–1.

Kiekko-Pojat jatkoi pelin hallintaa, mutta hyökkäykset tylpistyivät toistuvasti Järviseen. Taululla loistaneet 2–1-lukemat olivat samat, joilla ratkaiseva karsintaottelu päättyi vuonna 1992 ja pitkään näytti, että nämä ovat lukemat myös tänään.

Kiekko-Pojat ja Nicolas Werbik olivat kuitenkin toista mieltä. Espoolaisille sattui omalla siniviivallaan virhe, josta Werbik pääsi hyökkäykseen ja laukoi kiekon vastustamattomasti sisään.

Kiekko-Pojat oli painanut päälle lähes kaksi erää, joten espoolaisten johto-osuma tarjosi todella kylmän suihkun vieraille. Oskari Lemetyinen nousi vaarattomalta näyttäneestä tilanteesta maalille ja tykitti kiekon komeasti takakulmaan.

Keikko-Pojat sai vielä kovan loppukirin aikaiseksi, mutta illan sankari Järvinen piti kiekon pois maalista. Sakari Turtiainen sinetöi pelin laukomalla kiekon omalta alueelta tyhjään maaliin.

Peliitat kuuman lauantaiväännön voittajaksi – RoKin saaliiksi Etelä-Suomen kiertueelta yksi piste

Peliittojen ja RoKin lauantai-illan kamppailu tarjosi vauhtia, tunnetta ja vaarallisia tilanteita. Kovia taklauksia ja torikokouksia ei säästelty, kun Peliitat väänsi 4–3-jatkoaikavoiton.

RoKi jatkoi murskatappioolla käynnistynyttä vieraskiertuettaan Heinolaan, jossa vastaan luisteli torstaina maalihanansa auki saanut Peliitat. Illasta muodostui lämpöinen mittelö, jossa kovia taklauksia ei säästelty tai torikokouksilta vältytty.

Peliitat hallitsi avauserää, mutta maalinteon aloitti vierasjoukkue. Peliittojen ylivoiman päättymisen jälkeen RoKi pääsi hieman onnekkaastikin iskemään vastaan, ja seuranneesta tilanteesta Heikki Huttunen osui.

Avauserä oli jäähyjen sävyttämä, ja nähtiinpä erän puolivälissä pieni nahistelukin, josta tuomittiin molemmille joukkuelle rangaistukset.

Peliitoilla riitti paikkoja, mutta ontunut viimeistely ja vastaavasti RoKi-vahti Vilho Heikkisen pirteä esitys pitivät lukemat ennallaan. Lopulta Peliitat sai onnistumisen, kun edellisottelussa tehot 2+2 mättänyt Aatu Jämsen tykitti pelin tasoihin juuri RoKin tullessa täysilukuiseksi.

Peliitat siirtyi johtoon toisen erän alkajaisiksi Juuso Heikkilän toimesta. Ennen osumaa RoKi oli joutunut vaihtamaan maalivahtia Heikkisen varusteongelmien vuoksi. Heikkinen palasi maalille osuman jälkeen. Tuuraamassa käynyt Tommi Ronkainen ei ehtinyt pelaamansa reilun kahden minuutin aikana torjua kertaakaan, joten torjuntaprosentiksi muodostui 0.

RoKi oli puolestaan toisessa erässä niskan päällä ja sisuuntui entisestään takaiskuosumasta. Tasoitus seurasikin vain reilua minuuttia myöhemmin, kun Antti Järvelä hyödynsi Peliittojen vaihtosekoilut.

Päätöserään lähdettiin kutkuttavassa 2–2 -tasatilanteessa. Peliitat tarjosi RoKille ratkaisun avaimet jäähyillään, mutta rovaniemeläisylivoima ei ollut jyvällä. Heikkilän illan toinen ja kauden yhdeksäs täysosuma siirsi kotijoukkueen jälleen johtoon, minkä jälkeen Peliitat vetäytyi puolustusasemiin.

RoKi kiri hullun lailla, ja lopulta se sai palkintonsa varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, pelatessaan ylivoimaa kuudella neljää vastaan. Janne Ulkuniemi runnoi kauden ensimmäisen osumansa maalin kulmalta sisään ja pelin jatkoajalle.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata ainoastaan 40 sekuntia, kun Peliittojen Sergey Popov iski voittomaalin komean yksilösuorituksen päätteeksi.