Mestis-kierros: Alanen alisti Imatralla 13 maalin pelissä, Vantaalla loppusekuntien dramatiikkaa

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Topi Lainio
Kevätkauden kolmas Mestis-kierros tarjosi roppakaupalla maaleja. Illan suurin sankari oli viisi maalia viimeistellyt Ketterän Jere-Matias Alanen.

Paavo Tyni Show piti tärkeät pisteet Forssassa

FPS taisteli kultakypäränsä johdolla kauden kolmannen kolmen pisteen voittonsa.

Ottelun avauserä ei suoranaisesti povannut illan kehittymistä näinkin runsasmaaliseksi. Erä oli maaliton ja muodostui lopulta hyvin rikkonaiseksi: jäähyjä vihellettiin ensimmäisellä kaksikymppisellä 14 minuutin edestä.

Muutoin tasainen erä oli isäntien hallussa ainakin aloitusympyrässä: aloitukset kirjattiin vihreäpaidoille peräti 11-3. 

Illan avausmaalia saatiin odotella vajaat 25 minuuttia, mutta sitten alkoi tapahtua. Kuparinen rikkoutui, kuinkas muuten, ylivoimamaalilla. Isäntien Karri Forsblom toimitti kiekkoa viivasta maalille ja Juhani Tamminen rusikoi pelivälineen maalinedustalta sisään.

Edelliseen osumaan kakkossyötön kuittasi FPS:n kultakypärä Paavo Tyni, jolla oli lopulta käsissään illan ratkaisun avaimet. Ennen ottelun puoliväliä lukemat Forssassa olivat jo peräti 3–0 Tynin kahden soolomaalin ansiosta.

Molemmissa Tynin maaleissa TUTO-puolustusta rokotettiin ankaralla kädellä. 2–0-maalissa molemmilla joukkueilla oli vielä vaihto kesken, kun Tyni purjehti ensimmäisenä typötyhjään keskustaan ja katkaisi Jere Karlssonin avaussyötön. Suoraviivainen ratkaisu läpiajosta TUTO-maalia vartioineen Severi Soukan selustaan tuplasi isäntien johdon.

Jälkimmäinen maali oli pitkälti samaa paria edellisen kanssa: Tyni katkoi syötön, pujotteli kahden TUTO-pelaajan ohitse nokikkain maalivahti Soukan kanssa ja viimeisteli kliinisesti luvuiksi 3–0.

Mikke Levon kavennus toi turkulaiset kahden maalin päähän, mutta toinen erä oli lopulta tyystin FPS:n. Koko kaudella 33 maalia tehnyt ryhmä iski lopulta neljä lisää yhden erän aikana, kun Teemu Karjalainen napautti maalinedustalta lukemiksi 4–1.

TUTO ehti toisessa erässä uudelleen kahden maalin päähän. Avauserässä kuusi minuuttia jäähyllä istunut Kristian Tuohilampi vastasi vieraiden 4–2-kavennuksesta.

Levo osui päätöserässä vielä toistamiseen, tällä kertaa ylivoimalla. Loppuhetkien rynnistys ei kuitenkaan tuonut turkulaisten toivomaa tulosta, ja FPS pääsi juhlimaan kauden kolmatta täyttä pistepottiaan.

Voittokaan ei pelastanut forssalaisia sarjajumbon paikalta, mutta välimatka viimeistä edellisenä olevaan Peliittoihin supistui nyt kahdeksaan pisteeseen.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

JoKP:n ykkösketju pitelemättömällä pelipäällä

Benjamin Laurinkarin ensimmäinen kotiottelu JoKP:n päävalmentajana toi maukkaan voiton.

Kiekko-Pojat jatkoi kotikaukalossaan siitä, mihin ennen sarjataukoa jäi. Avauserä oli isäntien hienoista hallintaa, kunnes kultakypärä Olli Korhosen ja Wiljami Kupiaisen jäähyt käänsivät tuulen.

Hermeksen ylivoimien jälkimainingeissa siunaantuivat vieraiden vaarallisimmat paikat. Parhaimmillaan Hermes sai maalinedustan hässäkästä lähemmäs puolenkymmentä laadukasta tekopaikkaa, joiden tiimellyksessä joensuulaisten ykkösketju oli pahassa hädässä. 

Mainittu ketju Oula Uski – Samuel Salonen – Valtteri Lipiäinen
jää kuitenkin illan tilastoihin varsin positiivisessa valossa. Kevään ensimmäinen Mestis-maali Joensuussa antoi odottaa itseään liki ottelun puoliväliin, mutta Uskin rannelaukaus ohi Joel Blomqvistin avasi lopulta hanat. 

Karjalaisten toinen syntyi ylivoimalla. Lipiäinen nousi Salosen lätyttämänä väkevästi oikealta laidalta ja ohitti napakalla laukauksellaan Hermes-vahti Blomqvistin.

Avauserän tapaan hallinta kääntyi vähä vähältä vieraiden nimiin, mikä näkyi pahoina puolustuspään nukahduksina. Vieraiden Jerry Sammalisto ja Eetu Paasovaara pääsivät parhaimmillaan kaksin nokikkain JoKP-vahti Leevi Nikkisen kanssa, mutta yritykset jäivät suutareiksi. 

Hermes tuli päätöserän mittaan tasoihin. Henri Limman näyttävä yksilösuoritus kavensi eron yhteen maaliin, ja tasoituksesta vastasi uransa ensimmäisellä Mestis-maalilla nuori puolustaja Arttu Paaso

Paason osuma syntyi JoKP:n toimittaman pitkän kiekon jälkeisessä vaihdossa. Paason tavoin kolmatta Mestis-otteluaan pelannut Hannes Häkkilä syötti pakkiparilleen viivaan ja Paason hervoton muulinpotku upposi vastustamattomasti ohi Nikkisen.

Kiekko-Poikien ykkösketju on lopulta kuitenkin valttia, ja illan viimeisestä vastasi sen kolmas lenkki Samuel Salonen. Uski jakoi kiekkoa takatolpalle yksin lipuneelle Saloselle, joka veivasi ja jujutti kiekon erinomaisella maltilla ohi Blomqvistin.

Hermeksen kirin surmana oli lopulta kultakypärä Eetu Paasovaaran kampitusjäähy kolmisen minuuttia ennen loppua. Sen hyydyttämänä keskipohjalaisten kiri jäi torsoksi, ja pisteet jäivät Joensuuhun.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Kolmentoista maalin kärkikamppailu – Alanen pussitti viisi

Ketterä ajoi keuruulaisten karkumatkan kahdesti kiinni eikä luopunut enää tahtipuikosta.

Keuruulaiset luistelivat kaukaloon Ukonmäessä sähäkästi. Ottelu ehti vanheta vasta 31 sekuntia, kun Oula Kuure viimeisteli avausmaalin. Liiga-vauhtia vuodenvaihteesta asti maistellut Ketterä-pakki Roope Reini hävisi laidalla kaksinkamppailunsa, minkä turvin Kuure pääsi purjehtimaan paraatipaikalle b-pisteiden väliin maalintekoon.

Vieraat ehtivät avauserässä jo kahden maalin karkumatkalle. Toinen maali syntyi ylivoimalla vain yhdentoista sekunnin pakkopelin jälkeen. Aleksi Ek pyssytti viivasta kohti Juho Markkasen vartioimaa Ketterä-maalia ja Atte Antinaho takoi kiekon maalinedustalta sisään.

Imatralaiset ehtivät kuitenkin tasoihin vielä avauserässä. Kavennuksesta vastasi takatolpalla oikeaan aikaan päivystänyt Niko Kautiainen, joka viimeisteli Saku Viskarin ja Ville Paalasen syötöistä Mestis-uransa avausmaalin. Maalin pohjusti Paalasen vahva nousu vasemmalla laidalla.

Tasoitusmaali syntyi vain 22 sekuntia kavennuksesta. Isännät karkasivat kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, josta Ketterän ykkössentteri Roope Mäkitalo päätti ratkaista itse ja upotti kiekon helponnäköisesti Samuli Tervon selustaan.

Keuruulaisten väkevästä alusta huolimatta erä oli kokonaisuutena hyvin isäntien näpeissä. KeuPa HT:n maalia vartioinut Tervo joutui venymään kiekon tielle peräti 17 kertaa, kun Ketterän Markkaselle torjuntoja kertyi vain viisi.

Tunteet ehtivät kuumeta kakkoserän alkupuolella urakalla. Erän alkuun tuomittiin kahdeksan minuuttia jäähyjä ja yksi rangaistuslaukaus, josta illan sankariksi myöhemmin kohonnut Jere-Matias Alanen kuitenkin epäonnistui. 

Ajassa 28:07 Ketterä-pakki Leevi Karjalainen huitoi keuruulaisille rangaistuslaukauksen, josta Jani Siekkinen kuitenkin epäonnistui. Niko Ahoniemi ajettiin tilanteessa epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi suihkuun ja kuittasi henkilökohtaisia rangaistuksia 10+20 minuuttia.

Jäähyjen lisäksi toiseen erään mahtui myös roppakaupalla maaleja. KeuPa siirtyi ennen erän puoltaväliä jo toistamiseen johtoon. 2–3-osumasta vastasi toista kautta Keuruulla pelaava Konsta Keteli.

Tämän jälkeen valokeilaan astui kotijoukkue Ketterän tähtihyökkääjä Jere-Matias Alanen. Tappara-kasvatti Alanen vastasi ensin 3–3-tasoituksesta hieman erän puolenvälin jälkeen Mikko Haaparannan ja Matias Varttisen syötöistä. 

Mäkitalo osui toisen erän viimeisellä vitosella toistamiseen ja siirsi alivoimaosumallaan Ketterän ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Tuo johto lopulta piti Alasen onnistumisten ansiosta. Hänen kynästään syntyivät toisen erän aikana imatralaisten 5–3- ja 6–3-osumat, ja täynnä oli jo hatullinen.

Nämä maalit riittivät Samuli Tervolle, joka teki keskisuomalaisten maalilla tilaa Juho Ahopellolle.

Päätöserän alkupuolella KeuPa tuli vielä maalin päähän. Vieraiden sankari oli neljä osumaa syöttänyt Joonas Larinmaa, joka tarjoili sekä Juho Koivusaaren että Aleksi Ekin kavennusmaalien ykkössyötöt. 

Alasen näytöksessä esirippu ei kuitenkaan ollut vielä laskeutunut viimeistä kertaa. 7–5-osuma tuntui lopulta katkaisseen vierailta kamelin selän, eikä KeuPalta nähty päätöskympin aikana erityistä pelillistä kirivaihdetta. Loppulukemat 8–5 ja illan viidennen osumansa viimeisteli yhdeksän sekuntia ennen loppua juuri Alanen.

Illan maalien myötä Alanen on koonnut 20 tämän kauden Mestis-ottelussa peräti 17 osumaa ja johtaa maalipörssiä ylivoimaisesti.

Voitto nosti Ketterän sarjassa neljänneksi, kun paremmuutta mitataan pistekeskiarvolla. Pisteitä sillä on Kiekko-Espoon jälkeen toiseksi eniten. KeuPa HT:n sijoitus illan jälkeen on viides.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Pääkaupunkiseudun paikallinen dramaattisten vaiheiden jälkeen vantaalaisille

Lohipaidat ajoivat Kiekko-Espoon johdon kiinni ja nousivat jatkoaikavoittoon.

Sarjaa johtava Kiekko-Espoo vahvistui koronatauolla urakalla. Erityisen vahvalla jalalla espoolaisten hankinnoista esiintyivät Kiekko-Vantaata vastaan Mikko VirtanenSami Anttila ja Louka Hénault.

Avauserän jälkipuoliskolla espoolaiset alkoivat saada peliä haltuunsa, mikä näkyi myös vantaalaisten jäähyilynä. Vieraiden avausmaali syntyi kahden miehen ylivoimalla: Anttila ja Virtanen tarjoilivat sähäkät passit Petteri Villaselle, joka viimeisteli aivan maalin kulmalta. 

Pelin hallinnasta kertovat myös maalia kohden suuntautuneet laukaukset, jotka kirjattiin vieraille peräti 19-6.

Avauserästä perinnöksi jääneen Nuutti Viitasalon kampitusjäähyn lisäksi kakkoserän alkuun jäähypenkkiä kulutti Viljami Wacklin. Kaikkiaan kolmannesta kahden miehen ylivoimatilanteestaan Kiekko-Espoo viimeisteli toisen maalinsa; asialla viime kaudella KalPaa edustanut Mikko Virtanen. 

Vantaalaiset tulivat päätöserässä maalin päähän. Vieraiden maalille kehkeytyneen kahakan seurauksena espoolaisten maalilla torjunut Roope Taponen killui jo selällään, mutta kiekko oli kaiken aikaa pelattavissa. Kavennuksen tuikkasi sisään lopulta Oliver Kiljunen.

Päätöskympin alkuun Espoo tuplasi jälleen johtonsa Julius Rantaeskolan osumalla. Kiljusen pohjustamalla ja Julius Valtosen viimeistelemällä maalilla isännät tulivat kuitenkin maalin päähän, kun peliaikaa oli jäljellä vajaat neljä ja puoli minuuttia.

Lohipaidat vetivät Samuel Jukurin pois maaliltaan hieman yli minuutti ennen päätössummeria. Pitkällisen painostuksen päätteeksi puolustaja Elias Ulander tälläsi viivasta ottelun tasoihin vain kaksi sekuntia ennen täyttä aikaa. Maali oli Ulanderin uran ensimmäinen Mestiksessä.

Jatkoajalla nähtiin potentiaalisia tilanteita molempiin päihin. Kiekko-Espoon Timi Lahtisen epäselvään maalitilanteeseen ei saatu heti selvyyttä, kun tilanne jatkui jo toisessa päässä. Videotarkastus odotti seuraavalla pelikatkolla, mutta Kiekko-Vantaan Julius Valtonen onnistui samassa vaihdossa maalinteossa. Videoilta selvisi kuitenkin, ettei Lahtisen tilanteessa ollut syntynyt maalia, joten Valtosen maali jäi voimaan.

Vantaalaiset kohentelivat voitollaan asemiaan sarjan alemmassa keskikastissa. Kiekko-Espoo jatkaa piikkipaikalla.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Ratkaisun makua jo avauserässä – Hokin sähäkkä alku kantoi loppuun

Vaikka IPK sai toisessa erässä juonesta kiinni, se ei päässyt enää kolmea maalia lähemmäs.

Laatuluokan Mestis-miehillä helmikuussa vahvistunut IPK oli Kajaanissa pahoin purjeissa heti alusta pitäen. Iisalmelaisten uusista tähdistä kotijoukkue Hokki ei juuri piitannut, vaan painoi laadukkaalla jalkatyöllä lujaa päälle.

Liiga-vauhtia alkuvuonna haistellut IPK-veskari Henri Tikkanen sai antautua ensimmäisen kerran jo toisella minuutilla. Neljän minuutin jälkeen peli oli jo 2–0.

Viime kaudella Sportissa Liigaa pelannut Niko Kuiri ei ole kenties täysin lunastanut odotuksia Kajaanissa, mutta oli isäntien avausminuuttien rynnistyksessä vahvasti mukana. Avausmaali oli hänen lavastaan, Ville-Valtteri Mustosen maaliin Kuiri puolestaan kirjautti syöttöpisteen.

Toista maalia katseltiin pitkään videolta. Tuomariston tulkinnan mukaan IPK-veskari Tikkasen torjuntatyöskentelyä ei kuitenkaan häiritty, ja Mustosen maali jäi voimaan.

Avauserässä kajaanilaisjohto venähti jo kolmeen maaliin, kun maalipörssin kakkonen Samu Pyykkönen onnistui jo kolmattatoista kertaa tällä kaudella. Toisen erän alkupuolella kotijohto venähti jo neljään maaliin, kun Liigassakin meritoitunut Miro Keskitalo onnistui ylivoimalla.

Ottelun puolivälin krouvilla IPK sai viimein kuparisensa rikki. SaPKossa kovaa jälkeä tehnyt Matias Lainio onnistui ensi kertaa uudessa seurassaan ja vastasi 4–1-kavennuksesta. Pistetaisteluun se ei kuitenkaan lopulta riittänyt, sillä yläsavolaiset eivät saaneet kurottua maalieroa kolmea maalia pienemmäksi. 

Samuel Sikstuksen 5–1-osuman IPK kuittasi päätöserässä varsin nopeasti, mutta pelitilanne huomioiden Niki Koskisen takatolppasijoitus 5–2:een oli enää kosmetiikkaa. Hokin jämäkän kotiesityksen loppuluvut viimeisteli ylivoimalla toistamiseen osunut Mustonen.

Sarjan pohjakolmannekseen kuuluva Hokki otti näin toistamiseen suurinumeroisen kotivoiton kärkikahinoissa keikkuvasta IPK:sta. Voiton myötä Hokki nousee sarjassa yhdeksänneksi ohi Hermeksen.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis