Kärkijoukkueista KOOVEE ja Ketterä hoitivat omat ottelunsa, IPK puolestaan kompastui kotonaan Peliitoille

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Timo Savela
KOOVEE piti kärkipaikkansa voittamalla Hermeksen vieraissa. Ketterä kesytti Hokin kotonaan, mutta IPK kärsi yllättävän kotitappion Peliitoille. Muut voittajat olivat KeuPa HT sekä TUTO Hockey.

Rovaniemellä mentiin pitkän kaavan mukaan - KeuPa HT lopulta ottelun voittaja

Rovaniemen vauhdikkaassa ottelussa oli vierailija KeuPa HT pelipäällä, mutta sai lopulta voiton puristettua itselleen voittomaalikilpailun kautta.

Rovaniemellä vierasjoukkue KeuPa HT aloitti terävämmin ja hallitsi avauserää. Molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan avausosuman tekemistä ylivoimallakin, mutta maalittomassa tasatilanteessa jouduttiin ensimmäiselle tauolle kuitenkin siirtymään.

Toisessa erässä isäntäjoukkue oli aavistuksen verran hallitsevampi ja siirtyikin Eetu Karvisen maalilla johtoon. Vieraiden William Mäkinen kuitenkin tasoitti pelin viitisen minuuttia ennen toisen erän loppua. RokI iski kuitenkin heti uudestaan Olli-Matti Järvelän maalilla. KeuPa ei tästä kuitenkaan lamaantunut, vaan tasoitti vielä pelin ennen toista taukoa, maalintekijänä Mikko Lahtinen.

Päätöserän maalitehtailun aloitti KeuPa, mutta RoKi vastasi siihen kahdella osumallaan erän loppupuolella ja pisteet näyttikin jäävän Rovaniemelle. KeuPa onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin viimeisellä sekunnilla ja siirtämään ratkaisua jatkoajalle.

Jatkoajalla keuruulaiset jo juhlivat voittoa, mutta videotarkistuksen jälkeen peliä jouduttiin vielä jatkamaan. Ratkaisua ei saatu aikaiseksi pelaamalla, joten vuorossa oli voittomaalikilpailu. RoKi ei saanut yhtään neljästä yrityksestään sisään, joten kun Justus Mikkonen ja Janne Kettunen onnistuivat KeuPa:lta, niin lisäpiste lähti keuruulaisten matkaan

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Kuuman ja kiihkeän ottelun jälkeen isäntäjoukkue Ketterä nautti kolmesta pisteestään

Keeterä onnistui kaatamaan sarjanousija Hokin, jolla puolestaan pelikuri oli hiukan kateissa. Ottelussa vihellettiin yhteensä 84 jäähyminuuttia ja vierailta lensi kaksi pelaajaa ulos kesken ottelun.

Ketterä aloitti ottelun vauhdikkaasti ja siirtyikin nopeasti johtoon Saku Forsblomin maalilla. Hokki joutui tyytymään vastaiskuihin, joista se saikin tasoitusmaalin aikaiseksi, kun Riku Korhonen karkasi oman päädyn aloitusvoitosta maalintekoon. Aivan avauserän viimeisillä sekunneilla siirsi Aku Kestilä isännät ylivoimalla uudelleen johtoon.

Toinen erä oli tasaisempi, mutta samalla peliin tuli enemmän kamppailuja sekä kovuutta. Vieraat onnistuivat pelin tasoittamaan Jarkko Harjulan maalilla, joka oli hänelle jo kauden 20. maali. Samuli Tanhua kuitenki vei isännät uudelleen johtoon erän loppuvaiheilla. Hokin Tuomas Ahtonen takalsi vielä itsensä suihkuun, mikä vaikeutti vieraiden tasoitushaaveita.

Viimeisessä erässä kiekkoa kuljetettiin jälleen vuoron perään päästä päähän eikä kumpikaan saanut selkeää hallintaa itselleen. Vieraiden oiva tilaisuus tulla tasoihin kahden miehen ylivoimalla kuihtui tuloksettomaan kiekotteluun. Lopullinen niitti oli Ketterän Roope Mäkitalon iskemä isäntien neljäs maali, jota seurasi minuutin kuluttua Hokin toinen 5+20 -rangaistus. Molempien joukkueiden alivoimapelaaminen oli kuosissaan eikä erikoistilannemaaleja pelissä nähty kuin yksi.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Turussa TUTO järjesti kuumassa ottelussa maalikarkelot

Turussa nähtiin paljon maleja ja tunteita herättäviä tapahtumia.

Turussa nähtiin erittäin vauhdikas, tosin hiukan rikkonainen, avauserä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti molemmille joukkueille, mutta maalinteossa ei kuitenkaan kumpikaan onnistunut. Kertaalleen kuvanauhalta tarkistettiin mahdollista SaPKon maalia, mutta sitä ei kuitenkaan hyväksytty.

Turussa toinen erä alkoi isäntien kannalta synkästi, sillä Lassi Vanhataloajettiin suihkuun erän alkuminuuteilla. SaPKo iski ylivoimalla ottelun avausmaalin, Joonas Savolaisen toimesta. Tämän jälkeen maaleja tehtiin tasatahtiin ja toiselle tauolle siirryttiin tilanteessa 2-2.

Päätöserässä TUTO onnistui viimeistelyssä peräti neljä kertaa. Vieraiden maalilla torjunut Roope Urpolahti ei ollut erässä parhaimmillaan ja näin TUTO:lle voitto lukemin 6-2.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

Iisalmessakin kuohui kaukalossa, vieraat vielä onnistuivat ryöstämään pisteetkin

IPK oli alusta alkaen vaikeuksia energisen Peliittojen kanssa. Vieraat olivat kkumia myös tunteiltaan, sillä tuomaristolle jäi useampikin raportti kirjoitettavaksi pelin tapahtumista.

Ottelu alkoi melko tunnustelevasti, molempien kytätessä toisen tekemiä virheitä. Hiukan vieraat saivat paremmin pelinsä kulkemaan erän kuluessa. Vieraat onnistuivat myös avausmaalin tekemisessä, kun Aleks Haatanen vei joukkueensa ylivoimalla johtoon. Haatanen kertoi myöhemmin pienen apinan pudonneen selästään.

IPK tuli tasoihin Henri Knuutisen tahtomaalilla toisessa erässä. Peliitat teki kuitenkin kaksi seuraavaa ja IPK näytti jopa hieman laiskalta ja ylimieliseltä.
3 erässä tuli erikoisia jäähyjä. Esimerkkinä Peliittojen kapteenin Pasi Kouvalaisen käytöskymppi + pelirangaistus tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta. Kouvalainen seurasi tarkkaan peliä ja pyrki löytämään välin, että pääsisi vaihtoon ja siihen sitten väliin tuli tuomari. Tapaus herätti odoteusti voimakasta sananvaihtoa Peliittojen valmennuksen ja tuomareiden välillä. IPK sai 3. erän lopussa vielä kirin aikaiseksi ja nousi maalin päähän Ville Sippalan ohjauksella. Erän lopussa hyvistä paikoista huolimatta ei tasoitusta kuitenkaan tullut.
Peliitat nousi voitolla pois jumbopaikalta sekä karsintaviivan yläpuolelle.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis

KOOVEE onnistui lopulta voittamaan Hermeksen, vaikka peli hajosi toisessa erässä pahastikin

KOOVEE hyödynsi avauserässä isäntien jäähyilyn, mutta toiseen erään se ei saanut peliään kulkemaan juuri lainkaan. Hermes haki raivoisasti voittoa, mutta KOOVEE oli se, joka iski lopulta voittomaalin.

Isäntäjoukkue Hermeksen pelikuri oli hiukan kateissa ja joukkueelle vihellettiin avauserässä peräti yhdeksän rangaistusminuuttia. Näin KOOVEE pystyi ottamaan pelin hallinnan itselleen. Avausmaalin iski Janne Seppänen juuri kun Hermes oli tullut täysilukuiseksi. Erän toisen maalinsa KOOVEE sitten iskikin ylivoimalla, kun Anton Ollikainen onnistui hermeksen puolustuksen avustuksella iskemään kiekon verkon perukoille maaliviivan takaa.

Toiseen erään luistelivat aivan erilaiset joukkueet. Siinä missä KOOVEEn peli sekosi täysin, otti isännät hurjalla itseluottamuksella pelin hallintaansa. Pitkään pystyi Eetu Mäkiniemi pitämään KOOVEEta pystyssä, mutta lopulta isännät saivat iskettyä ottelun tasoihin kahdella loppuerän maalillaan.

Kolmaskin erä oli selvää Hermeksen hallintaa. Mäkinoiemi maalillaan torjui kuin noiduttu ja piti maalinsa koskemattomana kovan pyörityksen aikana. KOOVEElla ei paljoa paikkoja ollut, mutta se osoitti jälleen vaarallisuutensa ylivoimalla, kun Otto Mäkinen iski voittomaalin.

Kaikki Mestiksen otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/videot/mestis