Kiekko-Vantaan synkeä syksy sai valonpilkkeen, Hokin viime hetken maali masensi RoKin

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Toni Takala
Dramaattiset jatkoaika- ja loppuhetkien maalit olivat Mestis-kierroksen teema. Kiekko-Vantaa lähtee maaottelutauolle voitto plakkarissa. FPS, SaPKo ja Kiekko-Pojat venyivät voittoihin pitkän kaavan mukaan. Hokin kaksi loppuhetkien maalia nujersivat RoKin.

Paavo Tyni hiljensi kotiyleisön

Paavo Tyni ja Miska Ronkainen johtivat FPS:n arvokkaaseen vierasvoittoon värikkäässä ottelussa.

FPS:llä oli alla tuskainen käynti Joensuussa, ja vaikeudet näyttivät jääneen päälle Iisalmessa. Jo ottelun toisella minuutilla Mika Huhtasalo joutui kärsimään kymppiä lanattuaan Santeri Suomalaisen jäähän liian krouvein keinoin.

IPK ei kyennyt hyödyntämään ylivoimaa, sen paremmin kuin FPS omaansa erän puolivälissä. Eetu Nieminen FPS:n maalilla pelasi vahvaa ottelua ja piti joukkueen mukana pelissä. Avauserässä Niemiselle kirjattiin 12 torjuntaa, eikä IPK:n 1–0 -maalista voi häntä syyttää. IPK:n kakkosketju pelasi FPS:n puolustuksen täysin kuutamolle, ja Pekka Suhosella oli helppo työ siirtää kiekko käytännössä tyhjään maaliin.

FPS:n tasoitus kolmisen minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa meni täysin Cody Porterin piikkiin. Miska Ronkaisen melko löysä nosto laidasta livahti Porterin räpylästä maaliin – selkeä hörppy.

FPS luisteli toiseen erään pirteällä liikkeellä. Erityisesti forssalaisten ykköskenttä tuotti IPK:lle päänvaivaa koko erän ajan. FPS:n toinen maali tosin syntyi vierailijoiden alivoimalla, kun Mikko Lahtela ja Miska Ronkainen mursivat IPK:n ylivoimakuvion, ja jälkeen mainittu ujutti kiekon Porterin alitse maaliin.

Pari minuuttia myöhemmin Huhtasalo teki vahvan esityön, ja Paavo Tyni vei FPS:n 1–3 -johtoon. IPK otti aikalisän, ja taktinen ratkaisu osoittautui oikeaksi. IPK pelasi entistä aktiivisemmin ja aggressiivisemmin. Kavennus tosin syntyi hieman onnekkaasti – Samuel Timosen syöttö maalin eteen sai Niemisen sekoamaan pasmoissaan, ja kiekko päätyi verkon perukoille. Pari minuuttia myöhemmin Julius Grönroos tasoitti puntit.

Paine IPK-maalin ympärillä jatkui kolmannessa erässä. Suhonen vei kuitenkin savolaiset johtopaikalle. Aku Kinnari tarjoili loistosyötön maalin eteen, ja Suhonen kurkotti juuri oikeaan aikaan ja oikeassa kulmassa, ja kiekko painui forssalaisten maaliin.

FPS jauhoi hyökkäyksiään, muttei tuntunut pystyvän murtamaan IPK:n puolustusta. Forssalaisten piinaa kesti aina viimeiselle minuutille asti, jolloin Karri Forsblom kiepautti tasoituksen – vaikka sitten selin maaliin.

Draaman kaari huipentui jatkoajalla. Koko ottelun kenties pirtein pelaaja Tyni sai kunnian viimeistellä voittomaalin laukomalla aloituksen jälkitilanteesta loppunumerot 4–5.

Miller ratkaisi läpiajosta

Kiekko-Poikien ja Peliittojen tasaväkinen vääntö muistetaan Joel Kerkkäsen ja Aaron Millerin taidokkaista maaleista.

Kiekko-Poikien ja Peliittojen välinen ottelu ei alkuun tarjonnut suuria kiekkoelämyksiä. Vaikka Niklas Nordgren sai maalihanat auki jo toisella minuutilla, oli ensimmäinen erä muutoin vailla kohokohtia tai näyttävyyttä.

Ottelu heräsi henkiin toisessa erässä. Joel Kerkkänen tasoitti lukemat heti ensimmäisestä hyökkäyksestä ajamalla röyhkeästi Peliittojen maalille. Osuma lienee Mestis-viikon komeimpia.

Peli aaltoili puolelta toiselle, ja jäähyt toivat oman mausteensa pelin rytmiin. Niistä viimeisimmän generoimalla ylivoimalla Juuso Arola laukoi siniviivan tuntumasta komeasti ylänurkkaan.

Peliitat otti komennon erän lopun ajaksi; Oskari Parviainen piti kuitenkin Kiekko-Pojat mukana voittokamppailussa. Joukkue vastasi kutsuun. Rikkonaisen ja vaikean kolmannen erän puolivälissä Ville Puhakka kiskaisi etukulmasta tasoituksen.

Varsinainen peliaika kului loppuun ilman kohokohtia – yhtä Kiekko-Poikien tolppalaukausta lukuun ottamatta – aivan kuin kumpikin joukkue olisi ollut tyytyväinen yhteenkin sarjapisteeseen. Jatkoaikaa ehti kulua vain puolisen minuuttia, kun Aaron Miller viimeisteli läpiajosta tyylikkään voittomaalin.

Kiekko-Espoo kesti TUTOn paineen

Kiekko-Espoo otti työlään kotivoiton vahvan haasteen tarjonneesta TUTOsta.

Alku oli TUTOn hallintaa, mutta ottelun luonne muuttui tasaisemmaksi vieraiden jäähyn jälkeen. TUTOn maali nopeasti pitkän jälkeisen b-pistealoituksen jälkeen, pari syöttöä ja Mikke Levo ampui viivasta 1–0.

Kiekko-Espoo teki tasoituksensa kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksestä. Kasper Elo ampui sivupehmusteisiin mutta nappasi nopeasti kiekon takaisin itselleen ja löysi Niko Sompin maalin edestä. Kiekko-Espoo pyrki vahvaan kiekkokontrolliin ja oli välillä karvauksen alla vaikeuksissa sen takia.

Lisää erikoistilanteita ja lisää maaleja molemmille. Olli Iisakka viimeisteli kuviolla maalin edestä, ja Oula Kuure pääsi läpi, kun TUTOn kentällinen vaihtoi liian innokkaasti. Levo piti kuitenkin turkulaiset pinnalla lataamalla vain minuuttia myöhemmin viivalta illan toisensa.

Loppuerä eteni vahvasti TUTOn painostuksessa. Joel Lammi pääsi kertaalleen tyhjän maalin eteen, mutta huono haltuunotto vesitti tilanteen. Kiekko-Espoollakin oli omat mahdollisuutensa. Se sai aikaan pari vaarallista vastahyökkäystä, tolppalaukauksen ja läpiajon.

Joona Tammisen jäähyn aikana TUTOlla oli yksi huippupaikka kun Oskari Kalajanniska ja Juho Virtanen olivat kahdestaan maalin edessä. TUTO paineisti loppuun asti, muttei saanut aikaan mitään erityisen vaarallista. Lähimpänä lisämaaleja oli Kiekko-Espoon Sakari Turtiainen, joka pääsi vain tolppaan asti.

SaPKolle jatkoaikavoitto keuruulaisessa kiekkotrillerissä

SaPKo suoritti Keski-Suomeen onnistuneen ryöstöretken. Ottelun luonne oli vaihteleva, mutta suureksi klassikoksi kamppailu ei kehkeytynyt.

KeuPa aloitti kotonaan vahvasti. Santeri Suistio heitti viivalta kiekon maaliin jo toisella peliminuutilla. KeuPan lupaava alku katkesi Olli-Pekka Viinikaisen ottamaan käytöskymppiin, ja rangaistus kostautui.

Eemeli Ylitalo toi kiekon alueelle, veivasi KeuPan puolustuksen nippuun ja tarjoili vapauttavan syötön Kasper Piitulaiselle, ja viimeistelyn jälkeen peli oli tasan. Joona Lankinen vei SaPKon johtoon viitisen minuuttia ennen taukoa. Maali oli Lankiselle kauden ensimmäinen, ja vapautuneesta tuuletuksesta oli nähtävissä riemukas vapautuminen apinasta harteilta.

Toinen erä oli vaisua kiekkoa. KeuPa:n kultakypärä Jaakko Heikkinen laukoi pelin tasoihin ylivoimalla Jere Heleniuksen tehdessä ansiokkaasti maskia.

Kolmannessa erässä Krisztian Nagy ja Atro Leppänen tekivät vielä maalit kummallekin joukkueelle, ja ratkaisua oli haettava pitkän kaavan mukaan.

Jatkoajalla SaPKo sai ylimääräisiä tykytyksiä pariinkin otteeseen. Ensin Jani Kluuskeri otti kaksiminuuttisen huitomisesta, ja seuranneessa erikoistilanteessa Jesse Ahonen sai Tommi Niskasen vetoa blokatessaan kiekon kaulaansa, ja talutettiin jäältä.

Voittomaalikilpailussa Eetu Mäki vaivasi omassa yrityksessään lätyn taidokkaasti verkkoon, ja ratkaisevan osuman iski viidentenä laukojana Nagy. KeuPalla oli loppuviimein matkassa epäonnea, sillä kaksi vetoa kilahti tolppaan.

Kiekko-Vantaa sai balsamia haavoilleen

Tuskaista kautta pelaava Kiekko-Vantaa pääsee maaottelutauolle voitto plakkarissa.

Kiekko-Vantaan peli näytti pitkästä aikaa päättäväiseltä ja hallitulta, kun vastaan asettui KOOVEE. Aapo Ahola vei vantaalaiset johtoon jo puolen minuutin pelin jälkeen, ja ainoastaan Kari Piiroisen huippuottelun ansiosta KOOVEE säästyi enemmiltä takaiskuilta. Avausperässä Piiroinen ehti kiekon eteen 12 kertaa. KOOVEE ei päässyt lainkaan peliin mukaan.

Atte Mäkinen vei isännät johtoon toisen erän alussa. Maalia edelsi Kiekko-Vantaan kentällisen vahva pyöritys KOOVEEn alueella. Seuraavaksi maaliverkkoja heilutti Erik Embrich kolmisen minuuttia myöhemmin. Niclas Tenhovuori teki tilanteen valmiiksi väkevällä esityöllä ja oikea-aikaisella syötöllä keskelle.

Kiekko-Vantaa sai pelin jäähdytettyä, ja KOOVEEn takaa-ajo jäi telineisiin. Juuso Walli täräytti kavennuksen nelisen minuuttia ennen taukoa Kiekko-Vantaan huonon vaihdon seurauksena.

Kolmanteen erään KOOVEE lähti ryhdistyneenä. Vili-Jesper Koivulan rangaistus sekoitti vireen, jos kohta eipä Kiekko-Vantaa omalla ylivoimallaan saanut mitään merkittävää aikaan.

Erän jälkipuolella alkoikin sitten tapahtua. KOOVEE pääsi hetkellisesti peesiin erän puolivälissä Petteri Haverin iskettyä irtokiekon reppuun. Niclas Tenhovuori kuitenkin palautti vantaalaisten kahden maalin johtoaseman vain minuuttia myöhemmin.

Juuri kun Kiekko-Vantaa näytti karistelevan vieraat kannoiltaan, se koki takaiskun. Aapo Aholan avaus päätyi Eppu Varjamon lapaan, nopea jatko Jani Nymanille ja oivallinen passi vapaaseen paikkaan Janne Seppäselle. 4–3.

KOOVEEn haaveet kuitenkin murenivat lopullisesti Jeremi Wehmaksen puhuttua itselleen käytöskakkosen minuuttia ennen loppua. Tenhovuori tuikkasi vielä loppunumerot 5–3 tyhjään häkkiin. Tenhovuoren ohella ottelun suuria onnistujia oli kolme Kiekko-Vantaan maalia pohjustanut Joni Piipponen.

Hokin loppukiri oli RoKi:lle liikaa

RoKi oli kiinni voitossa vielä viime minuuteille asti. Hokin kirivaihde oli lopulta isännille liikaa. Vilho Heikkisen loisto-ottelu jäi vaille palkintoa.

Rovaniemellä Hokki oli aluksi pinteessä. Se joutui avausperässä kolmeen otteeseen alivoimalle, tosin RoKi:n tehottomuus piti lukemat kiikareina. Kuparisen rikkoutumista oli odotettava 34 peliminuuttia, kunnes Heikki Huttunen yllätti Alex Mäkelän. Suuri ansio maalista lankesi Batyrlan Muratovin näyttävälle yksilösuoritukselle.

Päätöserässä kummallakin joukkueella oli mahdollisuutensa lisämaaleihin. Hokki saikin laatan maaliin, mutta videotarkistus osoitti tilanteen toisin. Ratkaisuun tarvittiin erikoistilanteita. Aleksi Kenttämaan jäähyn aikana Samu Kaasisen tulinen ranneveto tasoitti ottelun. Momentum kääntyi vierailijoiden puolelle.

Puoli minuuttia ennen loppua hiljeni Lappi Areena. Ottelussa huikeat 49 torjuntaa ottanut Vilho Heikkinen teki luultavasti ainoan virheensä pudottamalla Oskari Siikin laukoman kiekon Joonas Savolaiselle, joka tempaisi irtokiekon maaliin sellaisella antaumuksella, että verkko oli revetä.

Puoli minuuttia oli RoKille liian vähän lisämaalien tekoon, ja Hokki vie mennessään arvokkaat kaksi vieraspistettä.