Jää petti Savonlinnassa, Kiekko-Poikien loppukiri murskasi KOOVEEn voitonhaaveet

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Timo Savela
TUTO otti komean vierasvoiton vaisusta KeuPasta. Kiekko-Pojat nousi päätösminuuteilla kolmen maalin sillasta voittoon. IPK venyi voittoon kurittomasta pelistä huolimatta. Savonlinnassa harmia tuotti hajoava kenttä.

IPK taisteli voiton rikkonaisessa ottelussa

IPK:n ja Kiekko-Espoon välinen mittelö oli vauhdikasta ja viihdyttävää jääkiekkoa. IPK:n peli meni pitkälti sekaisin jäähyjen takia, mutta Kiekko-Espoota riivasi tehottomuus. Cody Porter piti isäntiä pystyssä maalinsuulla.

IPK:n ja Kiekko-Espoon ottelu oli rikkeiden ja kovien otteiden sävyttämä, mutta peli oli vauhdikasta ja viihdyttävää katsottavaa puolin ja toisin. Maaleja ei nähty keskivertoa enempää, vaikka paikkoja oli kosolti enempään. Pekka Suhonen vei isännät piikkipaikalle ensimmäisen erän loppuhetkillä.

Toisessa erässä IPK:n peli hajosi jäähyihin, joita joukkueelle tuomittiin kuusi kappaletta, kuten Jacob Bjerseliuksen ja Juuso Nevalaisen kympit. Ilman Cody Porterin loisto-otteita olisi IPK ollut todella pulassa. Lukuisista mahdollisuuksista huolimatta espoolaiset saivat aikaan vain yhden maalin, jonka viimeisteli Oula Kuure – senkin viidellä kolmea vastaan.

Ville Järvinen kiskaisi isännät johtoon kolmannen erän alussa, mutta joukkueen peli ei rauhoittunut vieläkään. Pelin kuva oli lähes loppuun asti Kiekko-Espoo vastaan Porter.

Piinaa kesti ottelun loppuminuuteille asti, kunnes Arttu Tuomaala sai iskettyä tasoituksen. Ottelun tapahtumiin nähden se oli varsin oikeutettu maali.
Jatkoajalla nousi esiin siihen asti pimennossa ollut Andrei Galuškin, joka viimeisteli voittomaalin taidokkaan yksilösuorituksen jälkeen.

KOOVEEn yllätysvoitto vesittyi kolmannen erän sulamiseen

Pirteästi esiintynyt KOOVEE oli vähällä ottaa suuren voiton Kiekko-Pojista, kunnes kolmen minuutin synkkä jakso päätöserässä romutti haaveet sarjapisteistä.

Ottelun alkua ei ainakaan Kasper Lehikoinen muistele suurella lämmöllä. Heti avausminuuteilla Lehikoinen haparoi syötössä ja avasi suoraan Antoine Herbinille. 1–0. Helppo takaisku ei hämmentänyt Kiekko-Poikia, vaan ottelu jatkui vauhdikkaasti puolelta toiselle aaltolevana. Jani Taskula antoi tarkan pystysyötön, ja Miska Hattunen karkasi läpiajosta maalintekoon.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä iski KOOVEE avausmaalia muistuttaneesta tilanteesta. Lehikoinen otti vaarattomassa tilanteessa kiekon haltuun, mutta avaussyöttö meni jälleen vastustajan hyökkääjän – Valtteri Välimäen lapaan. Lehikoinen vaihdettiin Leevi Nikkiseen.

Nyt alkoi puolestaan Kiekko-Poikien pelissä näkyä hermostuneisuutta. KOOVEE pääsi jauhamaan hyökkäyksiä, eikä isännillä ollut ideoita niiden torjumiseen. Jani Nyman ehti istua kaksiminuuttisen, ja melkein heti sen päätyttyä kävi KOOVEEn kultakypärä tuikkaamassa reboundista 1–3-osuman.

Kiekko-Pojat pääsi kuitenkin peliin mukaan, kun Aaron Miller kavensi kolmisen minuuttia ennen taukoa.

Ottelu jatkui vauhdikkaana toisessa erässä. Kiekko-Pojat sai luotua vaarallisemmat tilanteet, ja Joonas Valtonen KOOVEEn maalilla sai venyä parhaimpaansa moneen kertaan. Erää pelattiin 12 minuuttia vailla tilastomerkintöjä, kunnes joensuulaisten maalissa helähti. Kiekko-Poikien puolustus sohlasi kiekon Joona Korhoselle, joka siirsi heti Nymanille. Tämä jatkoi Nikolai Hakalalle, joka ei avopaikasta erehtynyt.

Kolmas erä alkoi rikkonaisesti kummankin joukkueen jäähyillessä, ja kun pelaaminen lähti erän puolivälissä kunnolla käyntiin, muuttui ottelun kuva hetkessä. Nicolas Werbik kavensi ylivoimalla ja pari minuuttia myöhemmin oli peli tasan. Jonne Brygger täydensi takaa-ajon iskemällä 5–4-osuman heti seuraavasta hyökkäyksestä tasoituksen jälkeen. Kolme talonkokoista maalia kolmessa minuutissa.

KOOVEE meni kipsiin, eikä se saanut kuudella pelaajalla kunnollista pakkopeliä aikaan. Aatu Luusuaniemi ratkaisi ottelun heittämällä kiekon tyhjiin 55 sekuntia ennen loppua. Jälkitilanteesta Juuso Walli lähetettiin suihkuun tämän lyötyä poikittaisella mailalla Kiekko-Poikien pelaajan kumoon – kuin loppulauseena KOOVEEn loppuhetkien hajoamiselle.

TUTO käänsi kurssiaan terävän alun turvin – Huhtamaa torjui nollan

Peli-ilmettään selvästi kohentanut turkulaisjoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa uuden päävalmentajan alaisuudessa.

Ottelu käynnistyi kotijoukkueen kannalta mahdollisimman synkästi, kun ensimmäinen vaihto huipentui KeuPan kolmeen perättäiseen kiekonmenetykseen. Näistä viimeisimmästä läpiajoon karannut Aleksandr Nikulin viimeisteli avausosuman ohi Niko Parkkisen pienen onnen avustamana. Erä ehti vanheta vain 47 sekuntia.

Avauserää hallinnut TUTO iski toistamiseen erän puolivälissä. Oman kenttäpäädyn aloitusvoitosta käynnistyi Tovereiden hyökkäys, johon kukaan keuruulaisviisikosta ei tuntunut ehtivän kunnolla mukaan. Parkkinen torjui pari kertaa, mutta Juho Virtanen siivosi lopulta paluukiekon verkkoon.

TUTOn tuore päävalmentaja Hermanni Vidman on peräänkuuluttanut tiivistämisen ja tehokkuuden tarvetta joukkueensa viisikkopelaamiseen. Viitteitä tästä nähtiin jo, mutta myös väläyksiä alkukauden leväperäisyydestä. KeuPa kohensi tahtia toiseen erään ja sai luotua vaarallisia maalipaikkojakin. Jere Huhtamaa joutui turkulaisten maalilla selvittämään muun muassa Niklas Lehikoisen alivoimaläpiajon.

Kotijoukkue sai selvemmin otetta toisen erän jälkipuoliskolla kahden turkulaisjäähyn turvin, mutta tulos jäi tekemättä.

Päätöserän alkuun KeuPa sai painettua peliä vahvasti vieraiden päätyyn, mutta hyvä ote katkesi nopeasti Olli-Petteri Viinikaisen kaksiminuuttiseen. TUTO puolestaan hyödynsi ylivoiman välittömästi: Nikulin sivalsi sivusektorista tarkalla laukauksella illan toisen ja kauden neljännen osumansa.

3–0 -johto tasoitti suurimmat menohalut kummaltakin osapuolelta. TUTO jatkoi varmaa joukkuepelaamistaan ja kontrolloi peliä maltilla. Lopullisen niitin vierasvoitolle iski Aleksi Poikola, joka sai vapaasti viimeistellä turkulaisten neljännen osuman Parkkisen nenän edestä. KeuPa yritti lopussa hakea kavennusta ilman maalivahtia useiden minuuttien ajan, mutta Jere Huhtamaa piti pömpelinsä puhtaana loppuun saakka ja Toverit vei voiton luvuin 4–0.

− Puolustamiseen olen tosi tyytyväinen, ja tietysti neljä tehtyä maalia lämmittää mieltä. Sydäntä joukkueesta löytyi tänään paljon, TUTOn Hermanni Vidman iloitsi CMoren haastattelussa.

Tappio oli KeuPalle neljäs perättäinen.

− Ei meillä oikeastaan toimi mikään pelissä tällä hetkellä, paljon on parannettavaa, KeuPa-luotsi Thomas Westerlund manasi CMoren haastattelussa.

Tavanomaisen ottelun erikoisin tilanne oli toisella erätauolla hajonnut jää

SaPKon ja FPS:n välinen ottelu ei juuria elämyksiä kirvottanut. Ottelun muistettavin hetki oli toisella erätauolla sulanut jää, joka teki pelaamisen Talvisalossa mahdottomaksi.

FPS aloitti ottelun terävästi. Oliver Kiljunen toi kiekon ylös, mutta ajautui SaPKon puolustusmiinaan. Tilanne näytti jo rauenneen, mutta Kiljunen sai vielä tehtyä salakavalan kääntölaukauksen, joka livahti Valtteri Nousiaisen taakse.

FPS sai paineistettua SaPKon alueen, ja ottelun kuudennella minuutilla Aleksi Karlsson täräytti forssalaiset 0–2-johtoon. SaPKon valmennusjohto reagoi: Maalivahti vaihtoon ja varhainen aikalisä. Maalille asettunut Waltteri Ignetjew hoiti ruutunsa mainiosti.

Herättely auttoi. Isäntien peli asettui uomiinsa, ja vielä ennen erätaukoa Eetu Mäki peippasi kiekon verkkoon. Tilannetta edelsi ennen kaikkea Anton Troshinin väkevä esityö, vaikka hän ei syöttöpistettä maaliin saanutkaan.

Melko värittömän toisen erän kohokohta oli Niki Huovisen viileä viimeistely läpiajosta. FPS oli koko erän niskan päällä.

Kolmannen erän alku lykkääntyi Talvisalon hallin jään pettäessä pelikelvottomaan kuntoon. Pitkällisen tutkimisen ja neuvonpidon jälkeen päätettiin kolmas erä siirtää pelattavaksi toiseen halliin. Siellä Jere Kuivisto toi isännät vielä maalin päähän, ei kuitenkaan lähemmäs.