Hokki vei nimiinsä maalikarkelot Iisalmessa, Kiekko-Pojat nollasi Espoon

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Jarno Hietanen
Viiden ottelun kierroksella Hokki otti voiton IPK:sta värikkäiden vaiheiden jälkeen. Kiekko-Pojat luisteli Kiekko-Espoon puhki. Hermes kampesi TUTOn ohi. Kiekko-Vantaa otti suuren voiton SaPKosta, mutta RoKilla oli tiukkaa KOOVEEtä vastaan.

Kiekko-Pojat jätti Kiekko-Espoon nollille

Leevi Nikkinen torjui 26 kertaa nollatessaan Kiekko-Espoon. Voitto merkitsi Kiekko-Pojille vielä mahdollisuuksia taistella runkosarjan kakkospaikasta.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, eivätkä edes rytmiä rikkoneet runsaat pelikatkot latistaneet intensiteettiä. Kunnon tekopaikat jäivät kuitenkin uupumaan. Viitisen minuuttia ennen loppua pääsi Teemu Siironen yllättämään Roope Taposen melko vaarattoman oloisesta tilanteesta.

Erän kalkkiviikoilla Taponen sai eliminoitua huomattavasti vaarallisemman paikan, joka pedattiin maalin eteen Julius Korjukselle.

Ottelun vanhetessa tuli alati selvemmäksi, ettei tästä tulisi espoolaisten päivää. Toisessa erässä sen peli meni sekaisin jäähyjen takia, ja yhden niistä Jussi Tammela rankaisi maalin muodossa.

Kolmannen erän puolivälissä Santeri Koponen vei isännät 3–0-johtoon, eikä väsynyt Kiekko-Espoo syttynyt enää takaa-ajokamppailuun. Jani Taskula sinetöi loppunumerot 4–0 pari minuuttia ennen loppua.

RoKille jatkoaikavoitto kovaotteisessa matsissa

RoKin ja KOOVEEn välinen mittelö äityi välistä rujoksi väännöksi, jossa maaleilla ei suuremmin juhlittu edes avokätisesti osoitetuissa erikoistilanteissa. RoKi otti työlään jatkoaikavoiton vaikeuksien kautta.

Rovaniemellä nähtiin rikkonaista ja kovaotteista peliä, mutta maalit olivat tiukassa. Pelkästään avauserässä isännille tuomittiin kolme kaksiminuuttista – niistä kaksi istunutta Gabin Villeä olisi varmasti kaivattu kentän puolella pikemminkin – ja lisäksi Lauri Heino puhui itselleen kakkosen erätauolle mentäessä.

Tavallaan ironista, että ottelun avausmaalista vastasi RoKi – alivoimalla pelatessaan. Saku Kivinen kamppaili hartiavoimin kiekon itselleen B-pisteellä ja sivalsi pelivälineen ohi Joonas Valtosen.

Erän seitsemännellä minuutilla tuotti KOOVEEn ylivoima vihdoin hedelmää – viides ylivoimayritys ja nytkin viidellä kolmea vastaan. Asialla oli Joona Korhonen, jonka rannelaukaus painui vastustamattomasti verkon perukoille.

Päätöserässä RoKi oli vähällä pilata pelinsä jäähyilyllä, sillä tasaviisikoilla se oli selvästi niskan päällä. Ottelun aikana monessa mukana ollut Heino vei lopulta isännät johtoon Batyrlan Muratovin loistosyötöstä ajassa 51.24.

Jollain tapaa ottelun luonteeseen kuului, että draama täydentyisi erikoistilanteessa. Saku Kivinen muuttui sankariks antisankariksi ottamalla ottelun loppuhetkillä pelirangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta (kyynärpäällä Jani Nymania korvalle), ja ylivoimalla Korhonen iski jälleen vieden tulikuuman kamppailun jatkoille.

RoKi selvisi jatkoajalle ulottuneesta alivoimastaan, ja melkein heti sen päätyttyä iski Heikki Huttunen ottelun voittomaalin.

Hokki niukasti parempi värikkäässä ottelussa

Iisalmessa Hokki vei nimiinsä ottelun, joka pursui ottelutapahtumista − yleisö sai nähtäväkseen runsaasti maaleja ja voimasuhteiden vaihteluita.

Christoffer Seppelin avasi maalihanat kymmenen sekunnin pelin jälkeen, ja sitten joku unohti sulkea ne.

Roope Hirvonen tuikkasi maalin kulmalta Janne Hämäläisen oivaltavasta passista lätyn häkkiin, ja pari minuuttia myöhemmin Pontus Wernerson vei isännät johtoon. Suuri ansio maalista lankesi Jacob Bjerseliukselle, joka ankarasti vartioitunakin sai toimitettua kiekon Wernersonille tekopaikkaan.

IPK sai hengen päälle, ja sillä oli hyviä paikkoja lisätä johtoaan. Seuraavaksi onnistui kuitenkin kajaanilaisryhmä. Väinö Liikonen tarjoili syötön keskelle, ja täysin vapaaksi jätetty Joonas Savolainen kiskaisi suoraan syötöstä pelin tasoihin.

Kolmisen minuuttia myöhemmin Liikonen oli rakentamassa Hokin kolmatta maalia. Viimeistelystä vastasi Oskari Siiki, jonka komea veto oli vähällä repäistä IPK-maalin verkot liitoksistaan.

Hokin johtoa kesti vain puolisen minuuttia, kun Alex Olkinuora tasoitti puntit jälleen.
Ottelu jatkui yhäkin vauhdikkaana ja viihdyttävä erätauon yli. Kummassakin päässä joutuivat maalivahdit venymään huipputorjuntoihin evätäkseen lisämaalit.

Kentällä hyökkäyksiä puolestaan yritettiin evätä sääntöjenvastaisin keinoin, mutta maalinteossa onnistui ainoastaan Hokin Jesper Henriksson ajassa 33.39. Rangaistusaitiosta tilannetta seurannut Juuso Nevalainen voi vain pohtia, olisiko kyseenalainen poikittainen maila ollut vältettävissä.

Vaan eipä saanut Hokki puolustettua momentumia vieläkään. Pari minuuttia myöhemmin IPK:n tasoituksesta vastasi tuttu kaveri – Olkinuora viimeisteli B-pisteeltä illan toisen täysosumansa. Pelikello ehti käydä puolisentoista minuuttia, peli siirtyi IPK:n maalille, puolustus pelasi tilanteen löperösti, ja kärppänä paikalla oli Roope Niskanen.

Erikoista kyllä enempää maaleja ei jäljellä olleiden 23 peliminuutin aikana nähty, ja pisteet matkasivat Kajaaniin.