FPS ja RoKi järjestivät näyttävän kiekkoshow'n, Ketterä kurotti takaa-ajovoittoon Heinolassa

MESTIS / Kierrosraportti
Kuva © Jarno Hietanen
FPS voitti viihdyttävässä ottelussa RoKi:n. Kiekko-Vantaasta ei ollut vastusta Kiekko-Espoolle. Peliittojen ote voitosta kirposi kolmannessa erässä Ketterää vastaan. Kiekko-Pojat kävi Tampereella ryöstöretkellä. KeuPan voittoputki jatkui.

Forssassa verkot heiluivat – FPS:lle vihdoin kotivoitto

FPS katkaisi kuuden kotiottelun tappioputken RoKin kustannuksella lukemin 5–4.

Forssassa ratkaisua haettiin viihdyttävässä ottelussa pidemmän kautta kuten joukkueiden edellisessäkin kohtaamisessa Rovaniemellä. Kotijoukkue aloitti vahvasti ja johti ottelua kahdella maalilla. Kankean alun jälkeen, vierailijat kuitenkin löysivät uuden vaihteen ja iskivät neljä maalia. Forssalaiset eivät tästä luovuttaneet ja kairasivat voiton voittomaalikilpailussa. Samalla katkesi myös kuuden kotiottelun tappioputki. Lopputulos merkittiin lukemin 5–4.

Ensimmäisessä vauhdikkaassa erässä nähtiin viisi maalia, joiden tekemisen aloitti kotijoukkue jo vajaan kolmen minuutin pelaamisen jälkeen. Paavo Tyni nousi röyhkeästi laidalta maalin edustalle ja upotti kiekon Mestis-debyytin ottelussa tehneen Elias Korpelan selän taakse. Tyni katkaisi samalla pitkän kuivan putken, kun edellinen maali oli syntynyt marraskuun lopussa.

Forssalaiset siirtyivät ottelussa jo kahden maalin johtoon Santtu Hakasen toimesta kotijoukkueen hyökätessä kolmella kaistalla. Vierailijoiden puolustus jätti vasemmalta laidalta nousseen Hakasen täysin vapaaksi ja hyökkääjä pääsi hyvästä paikasta iskemään maalin Valtteri Sunin syötöstä.

Kahden maalin tappioasema ei pelästyttänyt Rovaniemeläisiä, jotka saivat pelin paremmin painettua FPS-päätyyn. RoKin ensimmäisestä vastasi Elias Kaarela, jonka Zdenek Sedlak löysi vapaana maalin edustalta. Ottelun tasoitusmaali merkattiin myös Kaarelalle, kun Gabin Villen blokattu laukaus pomppi onnekkaasti vapaana olevalle hyökkääjälle. Vierailijat pääsivät pelaamaan ottelun ensimmäistä ylivoimaa Mikko Lahtelan istuessa jäähyllä, eivätkä jättäneet tilaisuutta käyttämättä. Nikita Dolgopyatov survoi Eetu Niemisen hukkaaman kiekon maalinperukoille.

Toinen erä oli joukkueilta tasaista pelaamista, mutta varsinkin erän loppua kohden kotijoukkue pääsi yrittämään maalia paremmilta paikoilta. Erän ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin RoKin Dolgopyatov illan toisellaan. Venäläinen lähti punaviivalta kuljettamaan kiekkoa ja kuljetti sen aina maaliin asti kahden FPS-puolustajan välistä.

Forssalaisten kavennusmaali nähtiin sekuntia ennen erän loppua siirretyn rangaistuksen aikana, kun Aleksi Karlsson ohjasi Samuli Virtasen maalille heittämän kiekon maaliin.

Kolmannessa erässä kotijoukkue haki vimmatusti tasoitusta. Erän lopulla FPS pääsi yrittämään ylivoimalla, mutta vierailijoiden maalivahti ja puolustuksen uhrautuva blokkaaminen piti vielä RoKin johdossa. Ylivoiman jälkeen Forssalaiset vetivät maalivahdin pois ja tasoitus saatiin rakennettua 30 sekuntia ennen loppua, kun Paavo Tynin viivalaukaus yllätti Korpelan RoKi-maalilla.

Jatkoajalla joukkueet eivät saaneet paremmuutta ratkaistua, joten pelin lopputulos haettiin rangaistuslaukauksilla. Maso Lehtonen vaihdatti vierailijoiden maalille Vilho Heikkisen, mutta siitä huolimatta kotijoukkueen Eetu Nieminen veti pidemmän korren ja pisteet jäivät Forssaan.

Anton Ollikainen onnistui juhlaottelussaan maalinteossa

Kiekko-Espoo puolusti voitokkaasti pääkaupunkiseudun valtikkaa. Anton Ollikainen pelasi 300. Mestis-ottelunsa ja viimeisteli Kiekko-Espoon kolmannen maalin.

Kiekko-Espoo jyräsi ensimmäisessä erässä täysin, ja Kiekko-Vantaa oli täysin purjeessa. Avausmaalin viimeisteli Tommi Takaveräjä Sakari Turtiaisen nappisyötöllä takatolpalle.
Toinen maali syntyi Viljami Wacklinin murrosta. Röyhkeä nousu Vantaan puolustuksen läpi, veto ja reboundissa kärppänä paikalla oli Oskari Lemetyinen. Tämä viimeisteli lukemiksi 2–0.

Selkä seinää vasten joutunut Vantaa yritti nostaa hyökkäystä, muttei saanut sanottavasti tilaisuuksia maalintekoon.

Ottelu jatkui aaltoilevana ja tasaväkisenä. Seuraavasta maalista vastasi 300. Mestis-ottelunsa pelannut Anton Ollikainen viimeisteli 3–0. Nelisen minuuttia myöhemmin Erno Hopponen kihautti Espoon neljännen maalin.

Selvässä johtoasemassa Kiekko-Espoo tyytyi puolustuskannalle, eikä Vantaa löytänyt keinoja sumpun purkamiseksi. Kolmisen minuuttia ennen loppua Kristjan Komben tykitys yläkulmaan oli enää kosmetiikkaa.

KeuPan voittoputkelle jatkoa heikentyneen SaPKon kustannuksella

KeuPa otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun vieraileva SaPKo kaatui jatkoajalla. SaPKon Matias Mutikainen oli mukana hyvässä ja pahassa.

Ottelu alkoi melko hidastempoisesti ja eteni tasaväkisenä erän loppupuolelle asti. Parhaat paikat rakensi SaPKo, ja paineistus tuotti tulosta ylivoimalla. Matias Mutikainen survoi ottelun avausmaalin nelisen minuuttia ennen taukoa.

Enempää maaleja ei ensimmäisessä erässä nähty, vaikka KeuPa pääsi vielä kokeilemaan maalintekotehokkuuttaan ylivoimalla.

Rikkonainen kakkoserä oli täynnä jäähyjä ja kovia otteita. Erikoistilanteet tosin tarjosivat paikkoja, mutta ottelun edetessä tuli selväksi, ettei maalijuhlia Keski-Suomessa nähtäisi. Kolmannen erän puolivälissä Jere Helenius sai Mutikaisen karmean harhasyötön aivan maalin eteen ja kiskaisi komeasti ylänurkkaan.

Jatkoajalla Mutikainen hankki vielä lisää vaikeuksia ottamalla kampitusjäähyn. KeuPan pakkopeli jauhoi lähes koko kaksiminuuttisen, ja pari sekuntia ennen jäähyn umpeutumista iski kultakypärä Jaakko Heikkinen voittomaalin.

Kiekko-Pojat haki helpot pisteet Tampereelta

Avauserä oli tasainen, mutta toisesta erästä alkaen Kiekko-Pojat jätti vahvoin ottein vaisun KOOVEEn taka-alalle. Vieraiden Jonne Brygger, Niko Kuiri ja Jussi Tammela namuttelivat kaksi pistettä mieheen vierasjoukkueen voittoon lukemin 4–1 päättyneessä ottelussa.

Tasainen avauserä sai lentävän lähdön, kun Kalle Hällfors vei KOOVEEn johtoon noin puolentoista minuutin pelin jälkeen. Erän seuraavia maaleja juhli Joensuun Kiekko-Pojat, kun ensiksi Jussi Tammela tasoitti ottelun ja Jonne Brygger vei joukkueensa johtoon.

Bryggerin maali syntyi joensuulaisten illan ensimmäisellä ylivoimalla. KOOVEElle vihellettiin erässä kaksi kaksiminuuttista ja vierasjoukkue Kiekko-Pojille yksi kaksiminuuttinen. Verneri Virtasella oli yhden torjunnan verran enemmän töitä kuin Kasper Lehikoisella, sillä KOOVEE-vahdille merkittiin yhdeksän ja Kiekko-Poikien kassarille kahdeksan torjuntaa.

Toisessa erässä isäntien murheet jatkuivat, koska Niko Kuiri ylivoimalla ja Jani Taskula alivoimalla nostivat vieraat jo kolmen maalin johtoon. Erän aikana kotijoukkueen Jeremi Wehmas taklasi 2+10 jäähyn arvoisesti vieraiden pelaajaa.

Ottelun vaakakuppi kääntyi tässä erässä vieraille, kun Virtasella oli Lehikoista hikisempi kaksikymppinen. KOOVEE-vahti sähläsi erässä myöskin itselleen kaksiminuuttisen vipatessaan kiekon katsomoon.

Maalittomassa kolmannessa erässä Kiekko-Pojille tarjoiltiin ylivoimalla mahdollisuutta lisätä johtoa, mutta vieraat eivät käyttäneet tilaisuutta hyödykseen. Tasaisessa erässä Lehikoisella oli 11 torjuntaa ja Virtasella kymmenen.

Ketterä kiri takaa-ajovoittoon kiekkotrillerissä

Juuso Jämsenin pikamaalit ja Eetu Uotisen erinomainen torjuntatyöskentely eivät riittäneet Peliittoja voittoon asti. Sisukkaan Ketterän nousu kolmannessa erässä johti lopulta voittoon pitkän kaavan mukaan.

Heinolassa peli eteni isäntien nuottien mukaan. Peliitat hallitsi tapahtumia, loi vaarallisia hyökkäyksiä ja pakotti Ketterän virheisiin. Ketterä oli purjeessa, ja maali oli vain ajan kysymys. Juuso Jämsen iski kaksi maalia kolmen minuutin välein, ja Peliitat meni tauolle ansaitussa kahden maalin johtoasemassa.

Toiseen erään Ketterän oli nostettava kierroksia. Peliittojen peli alkoi horjua, mutta Eetu Uotisen vartioima maali pysyi säpissä. Peliittojen harvalukuiset tekopaikat eivät olleet liian vaikeita Santeri Lipiäiselle Ketterä-maalilla.

Isännät syttyi kamppailuun erän loppuminuuteilla ylivoiman avittamana. Verkot tosin heiluivat vain väärällä puolella maalia.

Kolmannessa erässä peli aaltoili maalilta toiselle, mutta varsinaisia tuhannen taalan paikkoja ei luotu. Kun systeemi ei toiminut, oli yksilöiden noustava esiin.

Arttu Rämö haki itse paikkaa Peliittojen alueella, mutta kun syöttötilaa ei löytynyt oli yritettävä itse. Tulinen rannelaukaus upposi ylänurkkaan. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Mikko Haaparanta seilasi koko kentän läpi, ja B-pisteeltä lähtenyt laukaus tasoitti puntit.

Maalien jälkeen ote säilyi Ketterällä koko varsinaisen peliajan lopun ynnä jatkoajan, mutta niin vain pisteet oli ratkottava voittomaalikilpailussa. Siinä ainoa onnistuja oli Ketterän Jesse Hallikas viidentenä laukojana.

Yksi ottelun hahmoista oli epäilemättä Peliittojen maalivahti Uotinen 36 torjunnallaan.
TV-haastattelussa Hannes Hyvönen oli tappiosta huolimatta tyytyväinen Peliittojen taistelutahtoon ja yhtenäisyyteen.