Arvokisadebytantit tehoilivat Venäjän nurin

MAAJOUKKUE / Raportti
Suomi onnistui päätöserässä ratkaisemaan ottelun edukseen
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Ottelu Venäjää vastaan oli ennakkoon Suomen kannalta alkusarjan tärkeimpiä otteluita. Hermostuneesti otteluun lähtenyt Suomi pääsi pelaamaan paljon ylivoimaa, mutta Venäjän uhrautuva alivoima sekä Valeria Merkushevan torjunnat pitivät numerot kuitenkin pitkään tasaisina. Suomi onnistui ratkaisemaan pelin edukseen päätöserässä reilun viiden minuutin tehohetkellään.

Suomi ei tehnyt muutoksia, vaan lähti otteluun maalivahtia myöten samalla kokoonpanolla. Suomi painoi heti ensimmäisen aloitusvoiton jälkeen kiekon Venäjän päätyyn, mutta ei onnistunut pääsemään laukaisupaikkoihin. Ottelun ensimmäisen laukauksen torjui Noora Räty vaivatta.

Molemmat joukkueet aloittivat ottelun terävästi. Venäjä onnistui Suomea paremmin ottelun alussa ja onnistui rauhoittamaan peliä Suomen kenttäpäädyssä. Huolimattoman kaksinkamppailutilanteen seurauksena Nelli Laitinen joutui rikkomaan ja Suomi joutui alivoimalle ajassa 00.49.

Vaikka Venäjän pyöritys oli jäähyn jälkimmäisen minuutin ajan mallikkaan näköistä, paras maalintekotilanne osui kuitenkin Suomelle. Susanna Tapani pääsi laukomaan erinomaisesta paikasta, mutta laukaus meni ohi maalin. Suomen tiivis neliö onnistui pitämään Venäjän pois parhailta maalipaikoilta ja ottelu jatkoi tasalukemissa.

Jäähyn jälkeen Suomi yritti saada oman pelinsä kulkemaan. Joukkueella oli kuitenkin suuria vaikeuksia päästä omalta alueeltaan hallitusti keskialueen yli. Venäjän avauspelaaminen oli selvästi parempaa ja rauhallisemman näköistä. Ajoittain Suomi oli ongelmissa vastustajan karvauksen alla ja joutui jakelemaan paljon huolimattomia syöttöjä.

Vaikeuksistaan huolimatta, onnistui Suomi kuitenkin tekemään ottelun avausmaalin. Ajassa 06.06 Petra Nieminen nousi röyhkeästi maalin kulmalle ja onnistui nostamaan kiekon verkkoon. Maalista huolimatta Suomen peli jatkui kuitenkin sekavana. Varsinkin avauspelaaminen oli heikkoa, eikä joukkue onnistunut ylittämään keskialuetta kontrolloidusti.

Onnistuessaan saamaan kaksi syöttöä peräkkäin, pääsi Suomi heti loistavaan maalipaikkaan ajassa 11.52. Jälkitilanteesta Venäjän Diana Kanaeva joutui rikkomaan ja Suomi pääsi ensimmäisen kerran kokeilemaan omaa ylivoimaansa. Suomi saikin pakkopelinsä rauhoitettua heti jäähyn alussa. Linda Välimäki pääsi ylivoimalla parhaalle paikalle kokeilemaan maalintekoa suoraan syötöstä, mutta Valeria Merkusheva torjui laukauksen. Suomi ei onnistunut tekemään maalia ylivoimallaan, mutta sai paremmin ottelun hallinnasta kiinni.

Suomen peli parani erän edetessä. Liekö jännitys tai hermostuneisuus verottanut syöttöjen tarkkuutta, mutta joukkueen huolellisuus ja terävyys parani selkeästi, mitä edemmälle avauserä eteni.

Venäjä sortuu jäähyihin

Toisen erän alussa Suomi sai paremmin tuotua kiekkoa Venäjän päätyyn ja onnistui luomaan hyvää pyöritystä. Venäjä pyrki iskemään nopeilla vastahyökkäyksillä, mutta ei päässyt kuitenkaan vaarallisiin maalintekopaikkoihin. Suomen lisättyä luisteluaan, alkoi Venäjä olla vaikeuksissa oman avauspelinsä kanssa.

Toisen erän paras paikka tuli Suomelle ajassa 15.36. Noora Tulus, Välimäki ja Nieminen toivat kiekon erinomaisesti syötellen Merkushevan maalille, mutta ratkaisupaikassa Tulus lähti turhaan hakemaan vielä yhtä syöttöä hyvässä laukaisupaikassa, jonka seuraksena tilanne kuivui kasaan. Suomen hallinnan myötä alkoi kotijoukkueen maalikin roikkua ilmassa. Painostus alkoi tuottaa laukaisupaikkoja ja lähimmäs maalia pääsi Elisa Holopainen, joka laukoi terävästi kaarelta, mutta aavistuksen ohi maalin.

Nieminen onnistui tekemään Suomen avausmaalin
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Venäjä joutui rikkomaan useasti toisessa erässä ja Suomi pääsi pelaamaan runsaasti ylivoimaa. Ylivoima jatkui kuitenkin tehottomana, johon osasyynä oli Venäjän väkevä maalialueen suojaaminen ja maalivahti Merkushevan hienot torjunnat. 

Toisen erän puolivälissä yleisö protestoi tilannetta, jossa Linda Välimäki onnistui tuomaan kiekon maalille, mutta hänet koukattiin tilanteessa nurin. Vaikka rike vaikutti rangaistuslauksen arvoiselta, tuomittiin Venäjän Anna Savoninalle vain kahden minuutin rangaistus.

Venäjä pääsi erän kuluessa harjoittelemaan reilusti alivoimapeliään, sillä joukkue otti erässä yhteensä neljä kahden minuutin rangaistusta. Merkushevan torjunnat ja Venäjän kurinalainen alivoimapelaaminen pitivät Suomen johdon kuitenkin ainoastaan yhdessä maalissa.

Merkusheva pelasi ottelussa erinomaisesti myös hyökkäyspäähän. Viimeisimmän alivoiman lopussa, venäläisveskari luki hyvin peliä ja siirsi torjuntansa jälkeen kiekon vielä takaisin peliin. Puolustajan avauksesta Maria Batalova pääsi karkaamaan läpiajoon suoraan jäähyaitiosta, mutta Räty onnistui torjumaan venäläisen yrityksen. Lukemat pysyivät sitkeästi Suomen yhden maalin johdossa myös toisen erän jälkeen.

Kun päätöserää oli pelattu kolme minuuttia, muuttuivat lukemat lopulta. Erinomaisen ottelun pelannut Viivi Vainikka luisteli irtokiekkoon ja jatkotilanteesta Sanni Hakala pääsi iskemään kiekon ohi Merkushevan. Tilannetta tarkastettiin vielä nauhalta, mutta päätöstä ei pyörretty, vaan kiekko vietiin kuitenkin keskelle.

Muutama minuutti tämän jälkeen, onnistui Suomi jälleen. Hakala siirsi kiekon kovalla poikittaissyötöllä aivan Venäjän maalin kulmalle, jonne Vainikka oli onnistunut hiipimään.  Puolustaja Alevtina Shtaryovan estelyistä huolimatta, Vainikka onnistui siirtämään Suomen kolmen maalin karkumatkalle. Tämän jälkeen Venäjä piti aikalisänsä, johon Suomi kuitenkin vastasi sysäämällä vastustajansa syvemmälle ahdinkoon onnistumalla jälleen maalinteossa.

Neljännen takaiskumaalin jälkeen Venäjä vaihtoi maalivahtiaan ajassa 47.53. Anna Prugova luisteli korvaamaan Meskushevan, joka ei Suomen maaleille voinut paljoakaan.

Ottelun loppu olikin pitkälti pelailua, sillä Venäjä ei päässyt kovinkaan lähelle maalintekoa. Suomi tyytyi puolustamaan johtoaan ja pelaamaan kellosta loput minuutit pois. Räty onnistui pitämään maalinsa koskemattomana myös päätöserässä, ja ottelun loppulukemiksi kirjattiin Suomen hyväksi 4−0. Arvokisoissa ensi kertaa pelannut nelosketju oli ottelussa kovassa vireessä. Sekä Holopainen ja Hakala summasivat kaksi tehopistettä (1+1), kun puolestaan Vainikka onnistui tekemään kolme (1+2).

» Lähetä palautetta toimitukselle