U18: Suomi pelasi parhaan ottelunsa ja voitti lohkonsa USA-tappiosta huolimatta

MAAJOUKKUE / Raportti
Suomi voitti alkulohkonsa, vaikka hävisi USA:lle.
Kuva © Pasi Mennander // Suomen Jääkiekkoliitto
Suomi aloitti ottelun väkevästi, mutta ottelun edetessä USA näytti menevän menojaan. Vahva kolmas erä nosti Suomen lohkovoittoon, vaikka USA tasoittikin ottelun viime sekunneilla.

Ensimmäisen erän alku mentiin kovalla vauhdilla. Tapahtumia oli hieman enemmän Suomen puolustuspäässä kuin USA:n, mutta molemmilla joukkueilla oli paikkansa. USA otti johdon itselleen ajassa 8.13, kun Dylan Duke siirsi Suomen näennäisestä puolustamisesta huolimatta vapaahkosti kiekon maaliin. Avopaikkaan kiekon tarjoili Jack Hughes.

Tästä ei kuitenkaan kulunut kuin puoli minuuttia, kun puolestaan Ville Koivunen sai olla yksin maalin kulmalla ja latoa Elias Vilenin viivavedon paluukiekon amerikkalaisten maaliin.

USA ja etenkin Hughes-Duke-kaksikko loi vaarallisia tilanteita, mutta myös Suomen vastahyökkäyspeli toimi oivasti. Juho Järvelä ja Niko Huuhtanen pääsivät kahdella yhtä vastaan yhdysvaltalaispuolustajan ylipelaamisen vuoksi, ja kaksikko namutteli Suomelle 1−2-johtomaalin. Suomi sai maalista lisää energiaa ja seuraavat minuutit vietettiin pääpiirteittäin USA:n puolustusalueella.

Vauhdikkaan ja paljon tapahtumia tarjoilleen erä lopulla Tomi Leppänen otti vielä 2+10 minuuttia taklattuaan Hughesia selästä, mutta USA:n ylivoima kesti vain kahdeksan sekuntia Duken tasoitettua puntit kiinnipitämisjäähyllään.

USA:n kaasujalka raskaampi toisessa erässä

Toinen erä alkoi pitkällä USA:n pyörityksellä tasavajaalla, joka päättyi tasoitusmaaliin. Kiekko vaikutti kadonneen hetkeksi kaikilta muilta paitsi Charlie Stramelilta. Stramel kiskaisi ranteet lukkoon ja kiekon ohi Aku Koskenvuon.

Suomi pääsi kokeilemaan ylivoimapelinsä toimivuutta, kun Hughes otti hölmön hyökkäyspään kampitusjäähyn. Ylivoima pyöri paikoin mallikkaasti, mutta USA sai pari tilaisuutta alivoimahyökkäyksiin.

Täysin kentällisin ehdittiin pelata reilu minuutti, kunnes Huuhtanen ja Rutger McGroarty ottivat yhteen USA:n vaihtopenkin edessä. Kummatkin passitettiin kahden minuutin istunnolle väkivaltaisuudesta. Erän puolenvälin paikkeilla Aleksi Heimosalmi väläytteli jälleen osaamistaan ja purjehti kentän läpi Kaidan Mberekon vartioimalle maalille, mutta ei saanut kiekkoa maaliin saakka.

USA:n 3−2-johtomaali oli toisinto tasoitusmaalista. Suomi ei saanut kolmellakaan yrityksellä purettua kiekkoa alueelta. Pitkän pyörityksen päätteeksi kiekko päätyi keskelle Isaac Howardille, joka laukoi lopulta oman paluukiekkonsa maaliin. Kummatkin joukkueet pääsivät pyörittämään ylivoimaa vielä kertaalleen, mutta enempää maaleja ei nähty. 

Voitolta tuntuva tasapeli

Jos toisen erän aloitti terävästi USA, kolmannessa saman teki Suomi. Ty Gallagher ehti juuri vapautua edeltävän erän lopulla ottamaltaan jäähyltä, kun Ville Koivusen syöttö löysi Samu Tuomaalan. Tutuksi tulleelta paikalta Tuomaala laukoi pelin jälleen tasoihin, kun erä oli vanhentunut vain 29 sekuntia.

Kolmas kaksikymppinen oli Suomelta ottelun paras ja palkinto tästä tuli lopulta ajassa 53.26, kun Sisu Yliniemi pääsi mailoineen Viljami Juusolan laukauksen väliin. Vieno ohjaus sai kiekon muuttamaan suuntaa juuri tarpeeksi, jotta se ohitti Mberekon.

USA:n takaa-ajo puolestaan sai lisäpotkua, kun heille tuomittiin rangaistuslaukaus Yliniemen peitettyä kiekon kädellä maalivahdin alueella. Lane Hutson ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan Koskenvuota.

USA yritti vielä kiriä ilman maalivahtia ja onnistuikin siinä kolme sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Gallagher katkaisi purkukiekon viivassa, nousi upeasti maalille ja lopulta onnistui lapioimaan irtokiekon maaliin.

Tasoitusmaali oli sijoitusten kannalta merkityksetön, sillä Yhdysvallat tarvitsi kolmannen sijan välttämiseen täydet kolme pistettä, kun taas Suomelle riitti piste lohkovoittoon.

Jatkoaikaa tarvittiin ottelun ratkaisemiseksi vain 57 sekuntia. Sasha Pastujov pujotteli suomalaisten keskeltä maalille ja niittasi 5–4-voittomaalin sisään. Amerikkalaisten tuuletuksista ei voinut millään tapaa päätellä, että maali ja jatkoaikavoitto olivat USA:n sijoituksen kannalta merkityksettömiä.

Joukkueen ajatukset eivät ole vielä Sveitsi-ottelussa

Suomen joukkueessa oltiin iloisia tappiosta huolimatta.

- Tuntuu mahtavalta, tiivisti Rasmus Ruusunen joukkueen tunnelmat ottelun jälkeen.

Päävalmentaja Petri Karjalainen oli tyytyväinen lohkovoittoon, mutta ottelun voiton lipsuminen käsistä harmitti. Karjalaisen mukaan lopputulosta oli vaikea sulattaa.

- Ehkä tämä oli meille hyväksi, ottaa osumaa ja maistaa myös ottelun toista puolta, Karjalainen muotoili.

Suomi joutui lähtemään otteluun ilman Brad Lambertia, mutta päävalmentaja Karjalainen uskoo sekä Lambertin että ensimmäisessä ottelussa loukkaantuneen Oliver Kapasen pelaavan maanantaina puolivälierässä Sveitsiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle