Suomi kärsi kisojen ensimmäisen tappion – upea nousu heikon alun jälkeen ei riittänyt voittoon

MAAJOUKKUE / Raportti
Yhdysvallat pääsi juhlimaan jatkoajan jälkeen.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Leijonien taival MM-kisoissa jatkui Yhdysvaltoja vastaan. Ottelu sai Suomen kannalta katastrofaalisen alun, kun Yhdyvallat pääsi johtoon jo 50 sekunnin pelaamisen jälkeen. Suomen viisikon puolustusalueen täyttäminen petti pahemman kerran ja puolustaja Brady Skjei pääsi laukomaan rauhassa viivalta kiekon ohi MM-debyyttiaan pelanneen Veini Vehviläisen. Erän puolenvälin jälkeen Yhdysvaltojen tähtihyökkääjiin kuuluva Johnny Gaudreau synkisti Leijonien ja Vehviläisen iltaa toisen kerran. Liukasliikkeinen hyökkääjä yllätti suomalaismaalivahdin miinuskulmasta ampumalla kiekon verkkoon Vehviläisen kypärän kautta. Maaleista huolimatta Suomella oli ottelun alussa hallinta, mutta hyvät maalintekopaikat jäivät uupumaan. 

Harri Pesonen toi lohtua Suomelle, kun vain 55 sekunttia oli jäljellä ottelun ensimmäistä erää. Suomen nopean oman pään lähdön jälkeen Pesonen yllätti Yhdysvaltojen maalissa pelanneen Cory Schneiderin pienestä kulmasta lähteneellä laukauksellaan. Näin ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Yhdysvaltojen 2-1 johdossa.

Ottelun toisessa erässä vauhti lisääntyi merkittävästi ja sitä myötä nähtiin myös enenevissä määrin maalipaikkoja. Suomi joutui toiseen erään tekemään ketjumuutoksia Juho Lammikon jäätyä sivuun. Varsinkin Eetu Luostarisen pelaaminen Kaapo Kakon sekä Harri Pesosen kanssa oli toimivaa. Leijonat saivat toisessa erässä pidempiä hyökkäyksiä, mutta tämä avasi myös loistavia mahdollisuuksia Yhdysvalloille vastahyökkäyksiin. Vehviläinen hoiti kuitenkin erinomaisesti toisessa erässä tulleet paikat.

Toiseen erään nähtiin myös ottelun ensimmäiset jäähyt. Ensiksi Juhani Tyrväinen joutui erän puolivälissä istunnolle korkeasta mailasta, mutta Suomen alivoima pystyi nollaamaan Yhdysvaltojen ylivoiman täysin. Suomelle tarjottiin erässä kaksi ylivoimapaikkaa. Jo ensimmäinen ylivoima pyöri hyvin ja Kakko pääsi yrittämään tyhjään maaliin, mutta kokenut puolustaja Ryan Suter sai mailansa väliin nuoren hyökkääjän yritykseen. Toinen ylivoima tuotti lopulta tulosta. Leijonat onnistuivat tasoittamaan, kun Sakari Mannisen erinomainen syöttö alivoimaneliön keskelle avasi paikan Niko Ojamäellä ja hyökkääjä ei erehtynyt.

Kolmas erä jatkoi toisen erän linjaa – ratkaisu haettiin jatkoajalta

Ottelun kolmas erä noudatteli toisen erän kaavaa. Molempiin päihin nähtiin hyviä maalintekopaikkoja. Leijonat pystyivät luomaan enemmän tilanteita koko viisikolla, kun taas Yhdysvallat kyttäsi vastahyökkäyspaikkoja. Loistavasti itsensä kahdesta ensimmäisestä maalista koonnut Vehviläinen otti kolmannessa erässä useamman paraatipelastuksen. Suomen kannalta loistava paikka aukesi kolme minuuttia ennen loppua, kun Kakko ja Tyrväinen pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Yhdysvaltojen maalivahti Schneider kuitenkin pysäytti Kakon laukauksen. 

Kun kolmas erä ei tuottanut enää lisäosumia, ottelun ratkaisu haettiin jatkoajalta. Kolmella kolmea vastaan pelattu jatkoaika tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Suomelta paras paikka avautui Marko Anttilalle, mutta Leijona-kapteenin laukaus suuntautui ohi maalin. Jatkoajalla nähtiin myös Kakon näytös, kun nuori hyökkääjä pyöritti puoli minuuttia Yhdysvaltojen päässä, mutta maali jäi uupumaan. Ottelun ratkaisu nähtiin, kun reilu minuutti oli jatkoaikaa jäljellä. Yhdysvaltojen Dylan Larkin pääsi rauhassa hakemaan laukaisupaikan ja pisti kiekon tarkasti Vehviläisen kainalosta maaliin. Yhdysvallat nappasi kaksi pistettä 3-2 jatkoaikavoitolla ja Leijonat joutuivat tyytymään yhteen pisteeseen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle