Kanadalle jo 20. nuorten maailmanmestaruus − Dylan Guenther nousi jatkoerän sankariksi

MAAJOUKKUE / Raportti
Kanada juhlii mestaruutta.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/

Noin kolmesta minuutista eteenpäin jatkoerä eteni paljon päästä päähän. Lopulta Kanada pääsi kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, josta Dylan Guenther viimeisteli Joshua Royn syötöstä voittomaalin. Guentherille maali oli turnauksen seitsemäs ja samalla ensimmäinen, joka syntyi tasakentällisin.

Kanada, tai ylipäätään mikään maa, onnistui uusimaan mestaruutensa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2009. Kaikkiaan mestaruus oli Kanadalle jo 20:s. Tšekille finaalitappio oli ensimmäinen, mutta joka tapauksessa mitali oli sille ensimmäinen sitten vuoden 2005.

Ottelu alkoi Tšekin otteella, etenkin kun Kanadan Nathan Gaucher joutui toisella minuutilla rangaistusaitioon. Joukkue ei kuitenkaan saanut yhtään laukausta kohti maalia hallinnan aikana.

Jos jälkimmäinen välierä oli hurlumheita, finaali alkoi kokonaisuudessaan varovaisena. Kiekko meni maaliin ensimmäistä kertaa kahdeksan minuutin jälkeen, mutta Connor Bedard käytti kiekkoa siniviivan väärällä puolella ja tilanne oli paitsio. Sen jälkeen Ethan del Mastrolle sattui virhe ja Jaroslav Chmelař pääsi vapaasti nousemaan, mutta tšekki osui laukauksellaan tolppaan.

David Jiříček joutui jäähylle erän käännyttyä jälkimmäiselle puoliskolleen. Kanadan ylivoima loi paikkoja, ja aivan rangaistuksen lopulla Dylan Guenther ampui suoraan syötöstä isännät johtoon. Tšekin Martin Ryšavý pääsi läpiajoon erän lopulla, mutta ei onnistunut ohittamaan maalivahti Thomas Miliciä.

Alivoiman aikana Kanada iski vastaan ja Caedan Bankier törmäsi Tomáš Suchánekiin. Kiekko lirui maaliin, mutta osuma hylättiin maalivahdin häirintänä. Myös Zach Ostapchuk pääsi karkuun, mutta tällä kertaa Suchánek piti pintansa ja esitti hienon patjatorjunnan.

Kanada lisäsi johtoaan, kun Shane Wrightin yksilösuorituksen jälkeen hän laukoi rystyltä yläkulmaan. Tämän jälkeen ote oli vahvasti Kanadalla, ja erä kuluikin vaahteranlehtipaitojen hallitessa. Kanada sortui kuitenkin ylivoimansa aikana vaihtovirheeseen, ja Tšekki sai pian ylivoiman, joka oli tulokseton. Toinen erä päättyi Kanadan johtaessa 2−0.

Kolmannessa erässäkin Kanada piti peliä kontrollissa, mutta seitsemän ja puoli minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä Tšekki tuli hieman onnekkaastikin maalin päähän. Maalintekijä oli Jiří Kulich.

Tämä muutti pelin kulkua täysin, ja vain minuutti myöhemmin peli oli tasan, kun Jakub Kos ohjasi Tomas Hamaran laukauksen maaliin. Kiekko otti vielä ylimääräisen kimmokkeen kanadalaispuolustajasta.

Tšekki sai vielä viimeisellä minuutilla kovan ruuhkan Kanadan maalille, mutta ratkaisu eteni jatkoajalle, jossa Kanada oli parempi.

Ensi vuonna nuorten MM-kisat palaavat Eurooppaan, ja isäntänä on Ruotsi. Kisat pelataan Göteborgissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle