Suomen kausi alkoi tappiolla − Sveitsi parempi voittomaalikilpailussa

MAAJOUKKUE / Raportti
Sveitsi juhli voittoa Turussa.
Kuva © Tiia Mahkonen

Suomi ja Sveitsi hakivat ottelun voittajaa jatkoajalla. Minuutin pelin jälkeen Marko Anttila oli yksinään maalin edessä, muttei onnistunut maalinteossa. Muutenkin koko jatkoaika pelattiin kovalla vauhdilla päästä päähän, mutta maaleja ei nähty ja näin ratkaisu jäi voittomaalikilpailun varaan. 

Sveitsi onnistui kahdesti, kun Tyler Moy ja Damien Riat ohittivat laukauksillaan Harri Säterin. Suomelta onnistui vain Jori Lehterä, ja Petteri Lindbohmin epäonnistuminen sinetöi Sveitsille kaksi pistettä turnausavauksesta.

Sveitsi otti rauhallisen alun jälkeen johtoaseman. Onnistuneen päätypelin jälkeen MM-kisojen otteluennätysmies Andres Ambühl löysi maalin edestä Sven Andrighetton, joka laukoi kiekon vasempaan yläkulmaan.

Sen jälkeen peli kului Sveitsin hallinnassa, eikä Suomi päässyt kunnolla karvauksen alta pois. Erä eteni myös erittäin vähillä pelikatkoilla, ja ottelun ensimmäistä mainoskatkoakin saatiin odottaa peräti 17 minuuttia. Aivan erän viimeisen minuutin alkaessa Eetu Liukas järjesti Hannes Björniselle maalintekotilaisuuden, mutta Andrighetton maali jäi erän ainoaksi.

Suomi tasoihin toisessa erässä

Toisen erän alkuun Suomi pääsi ylivoimalle, kun Sveitsin Calvin Thürkauf osui mailallaan Harri Säteriin. Ylivoimaa ei tarvinnut pelata kuin puolisen minuuttia, ennen kuin Jere Innala ampui kiekon samaan yläkulmaan, minne Andrighetto oli osunut ensimmäisessä erässä.

Kaikkiaan erä sujui tasaisemmissa merkeissä, kun Suomikin onnistui saamaan ajoittain painetta Sveitsin päätyyn. Lisää maaleja ei erässä nähty, joten toiselle tauolle lähdettiin tasatilanteessa 1−1.

Kolmatta erää oli pelattu nelisen minuuttia Suomen ottaessa johtoaseman. Mikko Lehtonen ampui kovan laukauksen maalivahti Leonardo Genonin patjoihin, ja Jere Karjalainen oli ensimmäisenä paluukiekossa.

Suomi tarjosi Sveitsille ylivoimatilaisuuden vaihtosekoilullaan, mutta Sveitsi ei saanut erikoistilanteesta juuri mitään aikaiseksi. Joukkue tuli kuitenkin tasoihin heti erän puolivälin jälkeen Roger Karrerin maalilla.

Pari minuuttia ennen kolmannen erän loppua Sveitsi sai vaarallisen vastahyökkäyksen, josta se ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle