Suomi nousi kahden maalin takaa − Simontaival ratkaisi voittomaalikilpailussa

MAAJOUKKUE / Raportti
Kasper Puutio palkittiin Suomen parhaana pelaajana.
Kuva © Tiia Mahkonen

Voittomaalikilpailussa Suomi teki kaksi osumaa. Kun Tšekiltä onnistui vain Jan Myšák, Nuoret Leijonat nappasivat ottelusta kaksi pistettä. Tšekki joutui tyytymään yhteen pisteeseen.

Ratkaisumaalin sai nimiinsä Kasper Simontaival, joka harhautti Tšekin maalivahti Jan Bednářin ja laittoi rystyltä jäätä pitkin kiekon maaliin. Maalinteossa onnistui myös Roby Järventie.

Molemmat joukkueet saivat heti pelin alkuun maalipaikkoja. Matyáš Šapovaliv murtautui laidalta vahvasti maalille, mutta Leevi Meriläinen oli tarkkana. Brad Lambert puolestaan osui laukauksellaan yläputkeen.

Tšekki teki avausmaalinsa Kasper Puution kiekonmenetyksen jälkeen. Maalintekijänä oli pienestä kulmasta laukonut Jaroslav Chmelar.

Tšekki sai erän puolivälin jälkeen toistamiseen kiekon maaliin. Myšákin maalia ei kuitenkaan hyväksytty, sillä tuomari oli viheltänyt pelin poikki. Suomi oli tilanteessa onnekas, sillä kiekko oli selvästi pelattavissa Meriläisen takana.

Ylivoima toi kuitenkin Tšekille tulosta, kun Myšákin aloitusvoiton jälkeen Jiří Kulich laukoi kiekon maaliin.

Aatu Rädyllä oli hyvä paikka kaventaa Stanislav Svozilin harhasyötön jälkeen, mutta Bednář oli hereillä ja piti Suomen nollilla. Suomi sai lopulta kavennuksen ylivoimalla, kun Järventie laukoi suoraan Aleksi Heimosalmen syötöstä b-pisteeltä kiekon ohi Bednářin.

Toisessa erässä Puutio toi rannelaukauksellaan Suomen tasoihin. Tšekkivalmentaja Radim Rulík lähti haastamaan osumaa mahdollisen maalivahdin häirinnän takia, mutta Joel Määtän toimintaa ei nähty sääntöjen vastaisena. Näin Suomi pääsi heti maalin jälkeen ylivoimalle. Peli pyöri tiiviisti Tšekin päädyssä, mutta maalirautoja lähemmäksi Suomi ei päässyt.

Suomi kontrolloi hyvin toista erää, ja Meriläinen joutui venymään kiekon tielle vain kuudesti, siinä missä Bednářille kirjattiin kymmenen torjuntaa yhden päästetyn maalin lisäksi.

Kolmannen erän alussa molemmat joukkueet pääsivät ylivoimalle. Tšekki ei omaa tilaisuuttaan käyttänyt, eikä niin tehnyt Suomikaan. Kuitenkin vain sekunteja rangaistuksen päättymisen jälkeen Räty vei Nuoret Leijonat johtoon. Roni Hirvonen antoi syötön maalin takaa, josta Räty pääsi kuittaamaan.

Tšekki ei kuitenkaan luovuttanut, vaan Myšák toi joukkueen tasoihin. Meriläinen ehti torjua kahdesti ennen kuin Myšák sai kiekon maalivahdin patjojen kautta maaliin. Aivan varsinaisen peliajan loppuhetkillä ei lisäosumia nähty, joten ratkaisu siirtyi jatkoajalle. Suomi laukoi kohti maalia kolmesti, siinä missä kaikki Tšekin yritykset menivät maalin ohi. Maaleja ei kuitenkaan nähty jatkoajalla.

Suomen parhaana palkittiin puolustaja Puutio, ja Tšekiltä saman kunnian sai Kulich.

Suomella on kaksi välipäivää ennen seuraavaa ottelua, jossa vastaan tulee Slovakia.

» Lähetä palautetta toimitukselle