Nuoret Leijonat kiihdytti Ruotsin rinnalle ja viimeisellä minuutilla välieriin

MAAJOUKKUE / Raportti
Leijonat osoitti, että loppuun asti pelaaminen kannattaa.
Kuva © Getty Images

Naapurusten puolivälieräkohtaamisessa Ruotsi tuli Suomen edellisen vastustajan Kanadan tavoin hyvin ottelun alkuun, mutta Nuoret Leijonat paransivat tekemistään pelin edetessä ja aivan kuin elokuvissa kliimaksi nähtiin viimeisessä kohtauksessa.

Ottelu alkoi Nuorten Leijonien kannalta varovaisesti ja hienoinen jännitys oli silmiinpistävää. Kiekot pomppivat lavoissa ja syötöt karkailivat vastustajille. Suomella oli avauserässä suuria vaikeuksia saada peliään kuntoon, mutta Ruotsillakin oli omat haasteensa.

Ruotsi siirtyi ottelussa johtoon, kun joukkueen kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Lucas Raymond pääsi b-pisteellä vapaaksi ja tempaisi terävällä ranteella kiekon yläkulmaan ohi Kari Piiroisen

Ruotsin hyökkääjäkorsto Elmer Söderblomin käännettyä taidokkaasti ylivoimalla maalin edestä 2−0:aan sai keltapaitainen joukkue vahvan otteen kenttätapahtumista. Kummassakaan Ruotsin avauserän maalissa Nuorten Leijonien puolustus ei ollut parhaimmillaan. Söderblomin osumassa Eemil Viro katseli tilannetta korona-ajan hengessä muutaman metrin etäisyydeltä.

Samuel Heleniuksen rangaistus keskeytti hetkeksi Nuorten Leijonien orastavan paremman jakson toisessa erässä. Ulosajokaan ei välttämättä ollut kaukana, mutta ottelun tuomaristo antoi Heleniukselle 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Mikko Petman kolisutteli alivoimalla Hugo Alnefeltin vartioiman ruotsalaismaalin tolppaa ja hetkeä myöhemmin Henri Nikkanen toi Suomen osumallaan tulostaululle. Ruotsi sai Jobin postia, kun Raymond satutti itseään pelitilanteessa. Edellisestä tällistä toivuttuaan ja jäälle palattuaan Raymond sai vielä pomppukiekon kasvohinsa.

Johtavat pelaajat pelasivat väkevästi

Nuoret Leijonat ei jäänyt katselemaan vastustajansa heikkoa hetkeä, vaan Ville Heinola loi tilanteen, joka päättyi Aku Rädyn siirtoon ohi Alnefeltin. Ruotsin valmennus haastoi kuitenkin maalin paitsiona ja sellainen tilanteesta lopulta löytyi. Suomi jatkoi kuitenkin takapakkiakin saatuaan nousujohteista tekemistään.

Ruotsi pääsi kolmanteen erään johtoasemassa, kun Räty otti pelitilanteen ulkopuolella estämisjäähyn. Petmanilla oli vielä toisen erän viimeisellä minuutilla loistava tasoitusmahdollisuus, mutta Petman ei saanut ujutettua kiekkoa Alnefeltin jalkojen välistä − yläkulmissa olisi ollut rutkasti tilaa, mutta Lukossa seuratasolla pelaava hyökkääjä ei ehtinyt nostaa pikkumustaa kattoon.

Kolmannessa erässä muun muassa Heinola ja Brad Lambert nousivat joukkueensa eturintamaan, kun Suomi yritti nousta tasoihin ennen päätössummeria. Yksittäisten pelaajien rohkeus tarttui koko joukkueeseen. Tosin turnauksen alla kärkihyökkäjiin luettua Roby Järventietä ei toisen erän ensisekuntien jälkeen jäällä nähty eikä toinen tamperelaisjoukkueista kisoihin ponnistanut taitava hyökkääjä Kasper Simontaivalkaan päässyt esiin.

Suomen rohkeus pakotti Ruotsin pelaamaan varovaisemmin. Toisaalta Juniorkronorna ei osoittanut minkäänlaista hätääntymistä tai tehnyt merkittäviä virheitä. Jäähyaition oven aukeamista Ruotsi ei kuitenkaan kestänyt, kun Nuorten Leijonien kapteeni Anton Lundell nousi valokeilaan ja kiskaisi Heinolan syötöstä pelin tasoihin.

Varsinaisen peliajan loppuhetkillä Nuoret Leijonat jyskytti kiihkeästi kohti Ruotsin maalia ja riemu repesi viimeisellä minuutilla, kun turnauksessa monessa mukana ollut Roni Hirvonen runttasi kiekon verkkoon. Antti Pennasen joukot etenivät välieriin saavutettuaan 60 minuutin aikana sen tason, jolla Ruotsin kaato oli mahdollinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle