Suomi otti tasapainoisella esityksellä voiton Tšekistä

MAAJOUKKUE / Raportti
Leijonien lauantai oli voitokas.
Kuva © Tiia Mahkonen
Suomen EHT-turnauksen lauantain kierroksella Leijonat esiintyi edukseen. Alun tehokas tekeminen siivitti sinivalkoiset voittoon Tšekistä.

Suomi aloitti ottelun maalien muodossa rivakasti, vaikka kenttätapahtumat eivät puoltaneetkaan leijonamenestystä. Kamppailun edetessä sinivalkoinen joukkue puolusti johtoaan Tšekin petratessa.

Turnausisäntä ei luopunut johtoasemastaan missään vaiheessa ja onnistui myös pitämään pelinsä aktiivisena ottelun loppuhetkilläkin. Lauantai-illan kamppailussa Suomen voitto kirjaittiin numeroin 4−2.

Tehokas Leijonat

Vaikka Tšekki osoittikin heti ottelun alkuhetkistä lähtien, että se tulisi tarjoamaan Suomelle kovan haasteen lauantai-iltaan pystyi Leijonat iskemään avausmaalin. Harri Pesonen näki oivaltavalla syötöllä hyökkäyksessä viilettäneen Toni Rajalan, joka kiekon saatuaan mäjäytti sen vastustamattomasti verkon perukoille.

Miroslav Svoboda ei joutunut venymään torjuntatöihin pitkään aikaan ottelun avauserässä, kun taas Niclas Westerholm oli täystyöllistetty omalla maalillaan. Suomi oli jo 2−0-johdossa ennen kuin tšekkiveskari ehti kiekon tielle ensimmäistäkään kertaa. Niko Ojamäki vastasi Leijonien toisesta osumasta.

Jere Innalan luritus 3−0:aan alkoi tuoda jo tilastollisesti varsin huvittavia piirteitä ottelulle. Kamppailun ensimmäinen erä oli osoitus siitä, että laukausmäärillä ja kiekonhallinnalla ei välttämättä voita pelejä. Stepan Lukes tuli Svobodan tilalle Tšekin veräjälle toiseen erään.

Tšekki kiri kovaa

Tšekki löysi tehonsa toisen erän puolivälissä, kun Ondrej Najman vippasi kiekon maalille josta Petr Kodytek pääsi siirtämään pelin 1−3:een. Toisaalta Westerholm onnistui myös tilkitsemään luukut Pavel Kousalilta, joka karkasi taiston tuoksinassa läpiajoon. Toisessa erässä Westerholmin maalilla tapahtui yhtä sun toista, mutta vaikeuksista huolimatta Suomi onnistui säilyttämään johtoasemansa.

Ennen toista erätaukoa Iiro Pakarinen pääsi Lukesia vastaan kasvokkain läpiajossa, mutta maalivahti veti pidemmän korren. Vanhan kiekkosanonnan mukaan "jos et itse tee, niin vastustaja tekee" − tämän osoitti toteen Matej Blümel 2−3 kavennuksellaan.

Vaikka vastustaja painoi tiukasti päälle, onnistui Suomi pitämään johtoasemansa. Valtteri Filppula oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja voitto kaksinkamppailun. Tuloksena 4−2-maali. Kaksinkamppailupelaaminen oli Suomen valttikortti myös ottelun loppuun asti, kun joukkue pyrki pelaamaan rohkeasti johtoasemassakin.

Suomi päättää EHT:n kotiturnauksensa sunnuntaina perintisesti isänpäivän Ruotsi-ottelussa. Tšekki puolestaan ottaa mittaa Venäjästä.

» Lähetä palautetta toimitukselle