Leijonat marssi välieriin – Tšekki nurin kliinisen tylyllä esityksellä

MAAJOUKKUE / Raportti
Jere Innala iski Leijonat mitalipeleihin.
Kuva © Samuli Huikuri

Suomen ja Tšekin välinen puolivälierä alkoi Leijonien kannalta tahmeasti, ja Tšekki oli selvästi aloitteellisempi joukkue ensimmäisten minuuttien aikana. Lisäksi Leijonien maalilla pelannut Jussi Olkinuora oli lähellä lahjoittaa ilmaisen avausmaalin vierasjoukkueelle.

Suomi sai vähitellen peliään rullaamaan erän loppua kohden, ja Tšekin aktiivinen hyökkäyspeli hiipui nopeasti. Leijonat oli jo lähellä siirtyä johtoon erän lopulla, mutta Iiro Pakarisen yrityksestä jäi puuttumaan vain selvästi maaliviivan ylittänyt kiekko.

Toinen erä oli Suomen täydellistä hallintaa, vaikka tulostaulu ei tätä varsinaisesti kertonutkaan. Suomi piti Tšekin täydellisesti poissa ykkössektorin maalipaikoilta, eikä Olkinuoran tarvinnut torjua juuri lainkaan. Hyökkäyspelissä Leijonat rytmitti peliä ihailtavasti.

Innala ja Olkinuora nousivat sankareiksi

Leijonien painostus tuotti viimein tulosta, kun Jere Innala niittasi avausosuman hieman ottelun puolivälin jälkeen. Tauolle lähdettiin lopulta tämän myötä Suomen 1–0-johdossa.

Päätöserässä Tšekki aktivoitti pelaamistaan pakon edessä, mutta Suomi onnistui sumputtamaan keskustan ja maalin edustan tehokkaasti tšekkiläisten iskuilta. Tässäkään tilanteessa Olkinuoran ei tarvinnut venyä huipputorjuntoihin.

Olkinuora oli lopulta Leijonien suurin sankari, ja nollapeli irtosi 28 torjunnalla. Varsinkin loppuminuuteilla Olkinuora torjui kylmänviileästi muutaman Tšekin huippupaikan. Lopulta Innalan toisen erän osuma riitti niukkaan 1–0-voittoon.

Suomi kohtaa lauantaina välierässä Saksan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo