Suomelle rutiinivoitto Tanskasta - Kaapo Kakko jälleen tehokkaana

MAAJOUKKUE / Raportti
Suomi juhli voittoa kolmannen kerran turnauksen aikana.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Suomi nousi neljän ottelun jälkeen kymmeneen pisteeseen kaatamalla Tanskan maalein 3-1. Kaapo Kakko nousi jälleen vahvasti esiin tekemällä yhden maalin ja syöttämällä toisen.

Vaikka Tanska iski ottelun avausmaalin, Suomen otteissa ei näkynyt paniikkia missään vaiheessa ottelua. Toisen erän onnistumiset käänsivät Suomen johtoasemaan, eivätkä Leijonat sitä missään vaiheessa menettäneet.

Kaapo Kakko jatkoi hienojen maalien sarjaansa toisessa erässä harhautettuaan Tanskan maalivahti Sebastian Dahmin, minkä jälkeen hän pääsi ujuttamaan kiekon tyhjään maaliin.

Suomi aloitti pelin vahvalla hallinnalla, ja Tanska tyytyi purkukiekkoihin, joista osa päättyi pitkiin kiekkoihin. Ensimmäinen ylivoima jäi Suomen osalta lyhyeksi, kun Toni Rajala otti huitomisesta rangaistuksen jo kahdeksan sekunnin jälkeen.

Toisella ylivoimallaan Suomi sai paremmat tilaisuudet, mutta Dahm onnistui pysäyttämään kaikki maalia kohti menneet laukaukset. Kakko pääsi pyörähtämään Sakari Mannisen syötön jälkeen, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Toisessa päässä Jani Hakanpäälle sattui yksi pahempi virhe, mutta hän oli itse paikkaamassa tilannetta, eikä takaiskua syntynyt. Näin ensimmäinen erä päättyi maalittomana.

Maalinteko aloitettiin heti toisen erän alkuun. Miika Koiviston rangaistuksen aikana Tanska siirtyi johtoon. Morten Madsen pääsi yrittämään moneen kertaan, ja lopulta hän sai kiekon maaliin, vaikka Niko Mikkola makasi maalialueella.

Suomen peli vaikutti heti souman jälkeen sekavalta, mutta Kaapo Kakko nousi jälleen  pelastajaksi. Hän harhautti Dahmin ja oli menossa maalin taakse, mutta käänsikin yllättäen kiekon jo etutolpalta sisään.

Suomi siirtyi lopulta johtoon, kun Kakon ja Mikko Lehtosen kuvion jälkeen kiekko jäi maalin eteen, josta Manninen onnistui avaamaan turnauksen maalitilinsä.

Kolmannessa erässä Suomi lisäsi johtonsa kahteen maaliin, kun Harri Pesosen ja Kakon yhteispeli toimi. Lopulta Pesonen ohjasi Kakon laukauksen ohi Dahmin.

Tanska sai hyvän otteen pelin lopulta, mutta kovinkaan hyville maalipaikoille se ei päässyt. Eetu Luostarisen kampattua maalivahti Dahmin Tanskalle avautui vielä mahdollisuus pelata viimeiset hetkellä kuudella neljää vastaan, mutta tuloksetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle