Leijonat jäi edelleen ilman voittoa – Hrachovina saavutti debyytissään nollapelin

MAAJOUKKUE / Raportti
Sami Rajaniemi joutui antautumaan kahdesti debyytissään.
Kuva © Tiia Mahkonen
Viime vuoden Karjala-turnauksessa Tšekki oli Suomea vahvempi voittolaukausten jälkeen. Tällä kertaa Leijonat jäivät nollille, ja voittolukemat taululla olivat 2–0 Tšekin hyväksi.

Suomi lähti turnauksen toiseen otteluun vähäisin ketjumuutoksin. Ilveksen Eemeli Suomi liittyi mukaan joukkueeseen sekä TPS:n Markus Nurmi nousi pelaavaan kokoonpanoon. Maalilla Jukurit-vahti Sami Rajaniemi pääsi tekemään maajoukkuedebyyttinsä 28-vuotiaana. Turnauspäivän ensimmäisessä ottelussa Venäjän nuorten maajoukkue kukisti Ruotsin voittolaukausten jälkeen lukemin 2–1.

Ennen ottelun alkua Jukka Jalonen painotti haastattelussa työntekoa sekä tarkkaavaisuutta. Joukkue ei kuitenkaan aivan vastannut kutsuun ensimmäisessä erässä. Peli ei näyttänyt valmiilta, ja syötöt eivät oikein napsuneet kohdilleen. Myöskään vastustaja ei osoittanut aivan parasta osaamistaan, vaikka Tšekin pelaajat pääsivätkin katkomaan monia syöttöjä sekä luomaan tilanteita Suomen maalin edustalle. 

Ottelun ensimmäisen maalin iski Andrej Nestrašil selkeästi voitetun hyökkäyspään aloituksen jälkeen. Syöttäjiksi avausmaaliin merkattiin Hynek Zohorna sekä Jukureissa toista kauttaan pelaava Jakub Galvas. Tšekki sai maalin jälkeen enemmän otetta pelistä, ja joukkue selvitti vaivattomasti myös Suomen saaman ylivoiman erän lopussa. Laukaukset merkattiin Tšekille 13–6.

Toisessa erässä Tšekki jatkoi siitä, mihin se edellisessä erässä jäi. Erää ehdittiin pelaamaan ainoastaan puoli minuuttia, kun taululle iskettiin lukemat 2–0. Jan Ordoš pääsi lyömään kiekon maaliin Michal Moravčíkin sekä Jakub Galvasin esityöstä. 

Ottelun puolivälissä Suomi pääsi yrittämään uudelleen maalintekoa ylivoimalla. Aihioita oli, mutta Dominik Hrachovina sai pidettyä maalinsa puhtaana. Toisessa päässä Rajaniemi oli enemmän työllistettynä, ja hän torjui myös kaksi läpiajoa. Jalonen yritti herätellä nukkuvaa leijonalaumaa ketjumuutoksilla, mutta suurta piristymistä ei nähty. Tšekkipelaajat saivat jatkuvasti kiekon hyökkäysalueelle muutamilla siirroilla, kun Leijonilla ei meinannut olla tilaa tai aikaa lähteä kontrolloituihin hyökkäyksiin.

Suomi lähti viimeiseen erään aivan erilaisella mentaliteetilla ja tunnetta saatiin peliin lisää. Kiekkoa kuljetettiin maalille, ja rohkeus oli eri tasolla kuin aiemmin. Suomi sai omat mahdollisuutensa myös ylivoimalla, kun joukkue pääsi pelaamaan myös kahden miehen ylivoimalla. Hrachovina sai kuitenkin pidettyä debyytissään maalinsa puhtaana kerättyään 24 torjuntaa. Rajaniemelle merkattiin sarakkeeseen 29 torjuttua laukausta. Näin Suomi lähtee huomiseen Ruotsi-otteluun hakemaan vielä uupuvaa avausvoittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle