Leijonat hävisi Tšekille voittomaalikilpailussa – ratkaisijana Kärppien Jakub Krejcik

MAAJOUKKUE / Raportti
Suomen ja Tšekin kohtaaminen oli tasaväkinen kamppailu.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Leijonien ja Tšekin välinen ottelu oli niin tasaväkinen, että Tšekki selviytyi voittajaksi vasta voittomaalikilpailussa lukemin 3–2.

Karjala-turnauksen lauantai-illan ottelussa Suomi kohtasi Tšekin. Leijonat esitti lähes loppuunmyydyn Hartwall Arenan katsojille Jukka Jalosen teesien mukaista tiukkaa viisikkopelaamista. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun voitto allaan, sillä Suomi oli voittanut turnauksen avajaispäivänä torstaina Venäjän ja Tšekki Ruotsin.

Maalit tehtiin vuorotellen, kun maalittoman ensimmäisen erän jälkeen Suomi aloitti maalinteon ajassa 22:41. Avausmaalissa Juho Lammikko onnistui kaatuessaan saamaan kiekon verkon perukoille. Tšekki tuli erän lopulla tasoihin Jakub Jerabekin maalilla, ja kolmannen erän alussa Sakari Manninen laukoi Leijonat jälleen johtoon. Tomas Filippi tasoitti pelin toistamiseen, kun ottelua oli pelaamatta noin minuutti ja Tšekki pelasi ilman maalivahtia.

Voittaja selvisi vasta voittomaalikilpailussa, jossa maalinteossa onnistui ainoastaan Tšekin Jakub Krejcik.

Ylivoimamaalit puuttuivat

Ottelussa nähtiin paljon jäähyjä ja erilaisia erikoistilanteita, ja erityisesti toinen erä oli rikkonainen. Peli oli kuitenkin viihdyttävintä, kun molemmat joukkueet olivat täysilukuiset. Tuolloin joukkueet pystyivät pelaamaan kohtuullisen tasaväkistä ja nopeaa jääkiekkoa. Ylivoimatilanteissa molempien joukkueiden peli tuntui sekä hidastuvan että tylsistyvän.

Mikäli Suomen ja Tšekin taisto olisi ollut pelkkien maalivahtien, Jussi Olkinuoran ja Marek Langhamerin, välinen ottelu, Tšekki olisi vienyt voiton nimiinsä. Olkinuora pelattiin muutaman kerran kokonaan jäihin, tolppa kilahti jo ensimmäisessä erässä ja koppi Tšekin viime minuuttien tasoituksesta jäi ottamatta. Suomalaisten uhrautuva joukkuepelaaminen esti monen maalin synnyn varsinaisella peliajalla, ja Tsekin laukaisutarkkuus jätti myös toivomisen varaa. Langhamer peitti oikeat kulmat ja otti varmoja koppeja, mutta päästi myös kaksi maalia.

Tšekin parhaista tilanteista vastasi veljeskolmikko Radim, Hynek ja Tomas Zohorna, joita peluutettiin samassa ketjussa ja joista jokainen merkkautti itselleen yhden syöttöpisteen.

Päävalmentaja Jalonen harmitteli ottelun jälkeen tehotonta ylivoimaa.

– Olihan siinä muutama hyvä tontti, mutta emme tehneet maaleja. Laukausten laatu usein ratkaisee, eikä se ollut tarpeeksi hyvää. Tšekki oli tutustunut ylivoimaamme ja puolusti hyvin alivoimalla. Kyllä noista tilanteista yksi maali olisi pitänyt pystyä virkkaamaan, hän sanoi.

Jalonen oli kuitenkin sitä mieltä, että joukkueen peli oli jossain määrin parantunut torstain Venäjä-ottelusta.

– Tänään oli tasaisempi suoritus joukkueelta. Ei ollut niin isoja eroja pelaajien välillä, hän tuumi.

Leijonat kohtaa seuraavaksi Ruotsin isänpäivän klassikko-ottelussa sunnuntaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle