Ruotsi voitti Suomen pitkän kaavan kautta – Lassi Lehtinen torjui huimat 45 kertaa

MAAJOUKKUE / Raportti
Lassi Lehtisellä oli hikinen ottelu Suomen maalinsuulla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Leijonille tuli Sveitsin EHT-turnauksen toisessa ottelussa vastaan Ruotsi. Ottelu päättyi Ruotsin voittoon voittomaalikilpailussa lukemin 4–3. Ottelun sankariksi nousi Marcus Sörensen.

Leijonien joulukuun EHT-turnaus käynnistyi tappiolla Tšekille ja Ruotsi voitti jatkoajalla turnauksen isäntämaa Sveitsin. Fribourgissa pelattu voittomaalikilpailuun venynyt ottelu päättyi Ruotsille lukemin 4–3. Ottelun ratkaisijaksi nousi Marcus Sörensen, joka laukoi maalin varsinaisella peliajalla sekä voittomaalikilpailussa. 

Ottelu käynnistyi tunnustelevasti

Maaliton avauserä oli kummaltakin joukkueelta aluksi tunnustelevaa peliä, eikä laddukkailla maalipaikoila mässäilty. Pelin hallinta oli erän aikana ajoittain tasaista, vaikka Jokereista ja Ilveksestä tuttu Anders Lindbäck joutui ensimmäistä kertaa sulkemaan kiekon vasta reilun neljän minuutin kohdalla.

Nopeatempoisen erän ensimmäisellä mainoskatkolla Ruotsin päävalmentaja Sam Hallam kaivoi esiin fläppitaulun ja tussin neuvoakseen sinikeltaista ryhmää. Neuvot auttoivat, sillä Ruotsi sai enemmän painetta Lassi Lehtisen maalille ja Mikael Ruohomaa koukkasi itselleen kaksi minuuttisen.

Lehtinen ja Suomen alivoimanelikko selvittivät kuitenkin vaivatta erikoistilanteen, jonka jälkeen Jukka Jalosen ryhmä palasi hetkittäin erän avausminuuttien hyvälle tasolle. Leijonien erän parhain maalipaikka siunaantui Tommi Tikalle ja Ruotsilla paraatipaikalle pääsi hyökkääjä Emil Heineman, mutta Lehtisellä ja Lindbäckillä ei ollut vaikeuksia torjunnoissaan. Kymmenen sekuntia ennen erätaukoa Suomelle vihellettiin ylivoima, joka ei hyvistä visioista huolimatta tuonut tulosta.

Ruotsi lähti toiselle erätauolle johtoasemassa

Toisessa erässä erikoistilanteen jälkeen Suomi jatkoi vahvaa peliään, mutta Sörensen laukoi vastahyökkäyksestä ottelun avausmaalin ohi Lehtisen. Leijonat eivät lannistuneet tästä, vaan jatkoi vahvaa otettaan pakottaen urrallaan Liigassa Tappara-paitaa kantaneen Henrik Tömmernesin kampittamaan Ruotsille ottelun toisen rangaistuksen.

Kiekko liikkui minuutin vahdikkaasti Leijonien ylivoimaviisikolla, kunnes se löytyi Lindbäckin selän takaa Mikael Ruohomaan tuulettaessa osumaa. Erikoistilanteen aikana Christian Djoos nappasi Ruotsin ottelun kolmannen rangaistuksen, mutta tällä erikoistilanteella verkko ei pullistellut.

Leijonien ote passivoitui, joten Ruotsi pääsi paremmin Lehtisen maalille. Erän viimeisestä maalista vastasikin vahva Ruotsi, kun avauserässä lähellä maalintekoa ollut Heineman ohitti Lehtisen. Areenan toimitsijat meinasivat ennakoida erätaukoa, sillä summeri pärähti kolme sekuntia ennen täyttä aikaa.

– Yleensä olen ylivoimalla tottunut syöttelemään, joten maali yllätti itsenikin. Hyäkkäysvoimainen Ruotsi ottaa isossa kaukalossa tilan ja ajan nopeasti pois, summasi ottelun kahta ensimmäistä erää ja maaliaan Leijonien avausmaalin iskenyt Ruohomaa Discoveryn erätaukohaastattelussa.

Viihdettä tarjoiltiin koko rahan edestä

Kolmas kaksikymppinen käynnistyi Leijonilta räväkästi, vaikka vaikeuksia olikin hyökkäyksiin lähdöissä. Erän avausosuman laukoi Joona Ikonen Joonas Kemppaisen loistavasta syötöstä erän ensimmäisellä minuutilla. Maali avasi Leijonien peliä, koska Markus Granlund nosti joukkueen johtoon tyylikkään hyökäyksen päätteeksi.

Aaltoilevasti edenneen erän seuraavan maalin laukoi Jesper Olofson, joka unohtui Leijonilta vapaalle maalintekosektorille ja Lehtisellä oli mahdoton työ. Suomelle aiheutti erän aikana hankaluuksia rangaistukset, joita joukkueelle vihellettiin erässä yhteensä neljä minuuttia. Ruotsi ei kuitenkaan saanut tilanteita käytettyä tehokkaasti hyödykseen. Jännittävä ottelu ei saanut ratkaisua varsinaisella peliajalla, joten voittajaa lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Jatkoajalla Suomi sai kiekon ensimmäistä kertaa haltuunsa kahden minuutin ja kymmenen sekunnin Ruotsin vyörrytyksen jälkeen. Maalittoman jatkoajan viimeisellä minuutilla Granlund ja Sami Lepistö puolustivat Leijoninen maaliendustaa agressiivisesti, josta Lepistölle vihellettiin ottelun viimeinen rangaistus.

Voittomaalikilpailun sankariksi nousi kuudennessa parissa varsinaisella peliajalla myöskin maalinteossa onnistunut Sörensen. Suomella voittomaalikilpailussa onnistui Janne Kuokkanen. Lehtinen torjui ottelussa 45 laukausta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle