Noora Rädylle nollapeli Naisleijonien veräjällä Tšekkiä vastaan − maalinteko oli vaikeaa

MAAJOUKKUE / Raportti
Noora Räty palasi Naisleijonien maalinsuulle.
Suomi kohtasi toistamiseen Vierumäellä Tšekin olympialaisiin valmistavissa harjoitusotteluissa. Kamppailu venyi maalittomana aina voittomaalikilpailuun asti, kunnes Naisleijonat päihitti vastustajansa maalivahti Noora Rädyn johdolla.

Suomi sai odotusten mukaisesti painettua pelin vastustajan päätyyn jo ottelun alkuhetkistä lähtien. Hyökkäykset suuntautuivat kuitenkin enimmäkseen kulmiin, joten Klara Peslarova sai olla melko rauhassa maalillaan ja torjua häntä kohti tulleet muutamat kiekot.

Ottelun edetessä Suomi näytti olevansa vastustajaansa edellä, mutta tapahtumien hallinnasta huolimatta maalinteko oli takkuista. Peslarova sai silti huhkia työntäyteisen iltapuhteen pitääkseen joukkueensa pelissä mukana. Lopulta kamppailu venyi ainaka voittomaalikilpailuun asti, jossa Noora Räty peittosi Peslarovan ja takasi Suomelle 1−0-voiton.

Tasaisesti päästä päähän

Avauserän alku oli Suomelta vahvaa pelaamista, mutta tulos jäi vielä piippuun. Peslarova piti maalinsa puhtaana ensimmäiseen erätaukoon asti ja kamppailussa tulleet jäähyt käänsivät kenttätasapainoa Tšekille edullisemmaksi. Näin myös Räty pääsi torjuntojen kautta hyvin peliin mukaan.

Suomi sai toisessa erässä ensimmäistä erää paremmin kiekkoja kohti Peslarovan vartioimaa maalia. Kiekkokontrollin kotijoukkue sai melko helposti. Naisten Liigan alkusarjan pistepörssin voittaneella Elisa Holopaisella oli hyvä tilanne viedä Suomi johtoon, mutta terävä kuti viuhahti hieman ohi Tšekin maalin.

Ei uponnut aluksi rangaistuslaukauskaan 

Kolmannen erän alku oli puolestaan Tšekiltä vahva ja Suomen puolustus joutui hetkelliseen testiin. Erän edetessä pidemmälle Suomi sai painetta luotua ja muutaman kerran hyökkäysalueella syöttökuvion kautta joukkue pääsi vähintään puolittaiseen maalipaikkaan.

Kumpikin joukkue sai myös kolmannessa erässä mahdollisuuden ylivoimalla siirtyä ottelussa johtoon. Kuten läpi ottelunkin, myös erikoistilanteissa vastustaja puolusti parhaat vetopaikat toiselta pois. Suomi sai myös rangaistuslaukauksen, kun Dominika Laskova syyllistyi kampitukseen Michelle Karvisen yritys kuitenkin epäonnistui.

Kolmea kolmea vastaan pelatulla viiden minuutin jatkoajallakaan ei ratkaisua tullut, joten voittomaalikilpailu ratkaisi paremmuuden lopulta niukasti Suomelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle