Nimivahva Kanada kaatui Suomen käsittelyssä – Kaapo Kakko Leijonien sankarina

MAAJOUKKUE / Raportti
Kaapo Kakko hyppäsi tehokkaasti aikuisten arvokisakaukaloon.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher

Jukka Jalosen ryhmässä on mukana 18 ensikertalaista. Tätä ei olisi uskonut ensimmäisten minuuttien perusteella. Leijonat tulivat alkuun päälle hurrikaanin lailla ja kanadalaisilla riitti perässä roikkumista. Ensimmäinen huipputontti siunaantui Henri Jokiharjulle jo reilun minuutin pelin jälkeen. Jokiharju luisteli viivalta ylimääräiset metrit pois, mutta Matt Murray Kanadan maalilla poimi maskittoman laukauksen varsin vaivattomasti räpyläänsä.

Hurjan ensimmäisen vitosen päätteeksi Leijona-kapteeni Marko Anttilalle avautui vapaa väylä maalintekoon, mutta tässäkin tilanteessa Murray veti pidemmän korren. Lopulta Kaapo Kakko oli se pelaaja, joka huudatti suomalaiskannattajia Košicessa. Kakko repi itsensä väkisin irti kanadalaispuolustukselta, ja kaadettunakin pystyi taituroimaan Suomen johtoon.

Lähes välittömästi johto-osuman jälkeen Jokiharju otti huolimattoman kakkosen korkeasta mailasta ja Kanada pääsi ylivoimalle. Kanadan pakkopeli oli jäätävän tehokasta ja Jokiharju ehti istua jäähyaitiossa vain minuutin. Mark Stonen erinomainen poikkisyöttö Suomen alivoimaneliön läpi tavoitti Jonathan Marchessaultin, jonka tarkka laukaus upposi ylänurkkaan ohi hienon ottelun pelanneen Kevin Lankisen. Maalin myötä Suomelta katosi alun energinen ote ja ensimmäiselle erätauolle mentiin tasatilanteessa 1–1.

Kanada ottaa kontrollin - Suomi tekee maalit

Jos avauserän hyvän alun jälkeen puntit tasoittuivat erän loppua kohden, niin toisessa erässä Suomi oli aijoittain pahasti jäljessä. Erityisesti ensimmäisessä erässä näkyneet kiekonriistot katosivat Leijonilta kuvasta lähes kokonaan. Hallinnasta huolimatta Kanadan todelliset maalipaikat olivat kuitenkin vähissä. Paras paikka siunaantui puolustaja Brandon Montourille, kun suomalaisviisikko hajosi hyökkäyksen päätteeksi, mutta Kanada ei pystynyt hyödyntämään puolustuksesta auennutta tilaa.

Toisen erän lopussa Suomen näkyvin ketju Marko Anttila-Juho Lammikko-Jere Sallinen sai vielä hyvän pyörityksen Kanadan päätyyn, luoden jäälleen uuttaa virtaa koko Suomen joukkueeseen.

Päätöserän alussa Damon Severson nappasi itselleen jäähyn poikittaisesta mailasta ja Suomi pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa turnauksessa ylivoimaansa. Seversonin kakkonen ehti vanhentua vain seitsemän sekuntia, kunnes kiekko oli maalissa. Mikko Lehtosen laukaus siniseltä painui päätylaudoitukseen, josta kiekko jäi kimposi pyörimään Kanadan maalille. Terävimpänä irtokiekkoon iski Arttu Ilomäki ja Suomi oli uudelleen johdossa.

Tämän jälkeen Suomi pelasi varsin viisaasti. Leijonat puolustivat tiiviisti ja iskivät nopeasti vastaan. Vaikka Kanada ehkä piti enemmän kiekkoa, maalipaikat kasaantuivat Suomelle. Darnell Nursen kampitusjäähy Kaapo Kakon kaatamisesta keskialueella muutama minuutti ennen päätöstä toi Suomelle mahdollisuuden ottelun naulaamiseen, ja vaikka tässä ei onnistuttu, rauhoitti ylivoima Leijonien peliä.

Lopussa Kanada haki tasoitusta ilman maalivahtia ja Anthony Mantha pääsi nokikkain Kevin Lankisen kanssa. Lankinen venytti itsensä kiekon tielle ja pian Suomi sai käynnistettyä vastahyökkäyksen. Lopulta Košicen alkuillan suuri sankari Kaapo Kakko toimitti kiekon tyhjään reppuun, viimeistellen toisen maalinsa ja loppulukemat 3–1.

» Lähetä palautetta toimitukselle