Ruotsi jatkoi huimaa voittoputkeaan, vaikka menetti neljän maalin johtonsa

MAAJOUKKUE / Raportti
Ryan Poehling nosti hattutempullaan Yhdysvallat peliin mukaan.
Yhdysvallat kiri viimeisellä kymmenellä minuutilla neljän maalin takaa tasoihin Ruotsia vastaan, mutta Ruotsi vei voiton jatkoajalla.

Ruotsi ja Yhdysvallat kohtasivat B-lohkon huippukamppailussa Victoriassa. Ottelu näytti kääntyvän suvereenisti Ruotsille, mutta Yhdysvallat kiri tasoihin.

Ottelua melko suvereenisti kaksi ensimmäistä erää hallinnut Ruotsi pinkaisi avauserässä 1–0-johtoon ja jatkoi menoaan toisessa erässä iskemällä kaksi osumaa lisää.

Päätöserässä Ruotsin puolustaja Erik Brännström iski jo turnauksen neljännen osumansa ja vei Ruotsin 4–0-johtoon. Hyökkääjä Emil Bemström oli Ruotsilta niin ikään pelipäällä ja iski tehot 1+1.

Yhdysvallat ryhdistäytyi kuitenkin päätöserän aikana. Kiri neljän maalin takaa alkoi erän puolessa välissä Mikey Andersonin osumalla.

Sen jälkeen alkoi Ryan Poehlingin show. Hän iski kuuteen minuuttiin puhtaan hattutempun kolmen peräkkäisen maalin myötä. 4–3-kavennusosuma syntyi 37 sekuntia ja tasoitus 24 ennen  päätössummeria.

Ruotsi käänsi itselleen voiton kuitenkin jatkoajalla. Adam Boqvist laukoi poikkisyötön jälkeen 5–4-voittomaalin.

Ruotsi on ollut hämmästyttävän menestyksekäs alle 20-vuotiaiden MM-kisojen alkulohkoissa. Voitto on maalle jo 47. putkeen nuorten MM-kisojen alkulohkoissa. Viimeksi Ruotsi on hävinnyt alkulohkossa 12 vuotta sitten.

» Lähetä palautetta toimitukselle